26.8.2022

Vakuutusyhtiön data: erikoinen talvi kasvatti ajoneuvovahinkojen määrää

Liikenne

Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastot kertovat elämän palanneen monilla mittareilla koronapandemiaa edeltävälle aikakaudelle.

Vuoden 2022 ensimmäisellä puolikkaalla Pohjola Vakuutuksen maksamien korvauksien määrä oli 17,7 prosenttia edellisvuotta enemmän. Vakuutuskorvauksia maksettiin tammi-kesäkuussa kaikkiaan 511 miljoonaa euroa.

Alkuvuoden vahinkokehityksessä oli nähtävissä kolme keskeistä tekijää. Ajoneuvovahinkojen määrä oli tavallista suurempi, vakuutuksenottajien lääkäri- ja sairaalakäyntien määrät ovat olleet kasvussa sekä vuoden alulle mahtui poikkeuksellisen suuri määrä erilaisia suurvahinkoja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Poikkeuksellinen talvi toi ajoneuvovahinkoja

Ajoneuvoihin kohdistuvien vahinkojen määrä oli korkea läpi koko alkuvuoden ajan. Ajoneuvovahinkoja aiheutui paljon poikkeuksellisesta talvesta johtuen. Luminen ja pitkään kestänyt talvi tarkoitti samalla sitä, että liukkaat kelit ja vaativat ajo-olosuhteet jatkuivat tavallista pidempään, mikä kasvatti ajoneuvoihin kohdistuneiden vahinkojen määrää.

Vuoden 2022 tammi–kesäkuun aikana ajoneuvovahinkoja sattui 4,8 prosenttia edellisvuotta enemmän. Vielä enemmän kasvua nähtiin maksettujen korvausten rahallisessa kokonaissaldossa, jossa maksettavien korvausten määrä kasvoi 11,6 prosenttia. Toisin sanoen vahingon sattuessa vahinkojen rahallinen arvo on ollut edellisvuotta kalliimpi.

Hoitovelkaa hoidetaan

Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastojen mukaan sairaanhoitokulut ovat nousseet jo täysin koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Pohjola Vakuutuksen henkilövakuutuksista korvattiin tammi–kesäkuun aikana yhteensä noin 170 miljoonan euron edestä vahinkoja.

- Koronapandemian myötä syntynyt hoitovelka näkyy nyt lääkäri- ja hoitolaitoskäyntien vilkastumisena, Pohjola Vakuutuksen korvauspalveluista vastaava johtaja Sari Styrman kertoo.

Kaikissa henkilövakuutuksiin liittyvissä korvauksissa ei olla kuitenkaan palattu vielä pandemiaa edeltävään aikakauteen. Esimerkiksi työtapaturmia tapahtuu onneksi edelleen koronaa edeltävää aikakautta vähemmän.

Matkailun elpymisen näkee matkavakuutuskorvauksista

Koronapandemia on hiljentänyt erityisesti matkailua. Vuosi 2020 oli matkailun kannalta erittäin haasteellinen, eikä matkustaminen ole vieläkään palannut täysin pandemiaa edeltävän aikakauden tasolle.

Tästä huolimatta vuosi 2022 on alkanut merkittävästi edellisvuotta paremmin matkailun osalta. Asia voidaan todeta matkavakuutuksiin liittyvissä korvauksissa, joissa nähtiin alkuvuonna peräti 81 prosentin kasvu edellisvuoteen verrattuna.

Suuresta noususta huolimatta matkavakuutuskorvauksien määrä on yhä selvästi pandemiaa edeltävää aikakautta pienempi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Poikkeuksellisen paljon suurvahinkoja

Alkuvuoteen mahtui myös poikkeuksellisen paljon erilaisia suurvahinkoja. Suurvahingoksi lasketaan vahingot, joiden korvaukset nousevat yli 100 000 euron. Tavallisesti suurvahingot ovat asuinrakennusten, kuten omakoti-, rivi- tai kerrostaloasuntojen palovahinkoja.

- Jonkin verran on ollut myös tuotantolaitosten palovahinkoja, joissa tulipalosta on seurannut usein myös yritystoiminnan keskeytyminen, Styrman kertoo.

Yleisin syy tulipalon syttymiselle tulee sähkölaitteista ja niihin liittyvistä vioista. Myös kuistille tai rakennuksen viereen jätetty tuhka aiheuttaa paljon palovahinkoja. Suuria kerrostalojen kattopaloja aiheutuu usein myös huolimattomasta tupakoinnista parvekkeella.

Kaikkiaan alkuvuoden vahinkotilastot vihjaavat nyt siitä, että elämä alkaa hiljalleen palata monilla mittareilla kohti normaalimpaa arkea pandemian jälkeen.

- Jos vahinkokehitys jatkuu loppuvuonna samalla tasolla kuin tähän mennessä, Pohjola Vakuutuksen maksamien korvausten määrä lähenee vuositasolla noin miljardia euroa, Sari Styrman ennakoi.

Luetuimmat