5.2.2023

Vielä enemmän luksusmaasturia – Mercedes-Benz GLE-sarja on kyvykkäämpi elinkaaripäivityksensä myötä

Ulkonäöllisten päivitysten ohella GLE ja GLE Coupé saavat lisää tehoa ja lisää sähköä sekä lisää vahviketta maasturi-identiteettiinsä. Uusi 400e -lataushybridi luottaa 2-litraiseen rivineloseen.

GLE kulki ennen mallinimistön yhtenäistämiseen tähdännyttä nimenmuutostaan ML-sarjana, ja onkin sitä kautta Mercedes-Benzin perinteikkäin SUV. Ennen vuonna 1997 lanseerattua ML:ää Mercedekseltä löytyi tasan yksi maasturimalli, Geländewagen eli G-sarja. ML-/GLE -sarjaa seuraavat tavalla tai toisella kaikki katumaasturimallit, joita tähtimerkki nykyisin runsaslukuisina tarjoaa. Nykyiset GLE ja GLE Coupé ovat olleet tuotannossa vuodesta 2018 lähtien eli päivitys tulee noin neljän ja puolen vuoden kohdalla.

GLE:n maasturiluonnetta vahvistetaan mallivuonna 2023 parannuksilla perävaunun veto-ominaisuuksiin. Tämän luokan maasturin itsetuntoa pitää yllä täysi 3,5 tonnin jarrullinen perävaunumassa, suurin mitä henkilöautolla saa vetää. Tämänkokoinen vaunu on usein myös ulkomitoiltaan huomattava, ja siksi uudistunut GLE avustaa perävaunun kanssa sekä maantiellä että peruutettaessa.

Trailer route planner hyödyntää navigaattorin tietoja selvittääkseen, osuuko reitille esimerkiksi matalia siltoja tai muita osuuksia, joista kärryn kanssa ei mahtuisi. Ominaisuuden pitäisi toimia hyvin laajalti pienilläkin teillä. MBUX:n Trailer menun kautta toimii myös Trailer Maneuvering Assist. Perävaunun käsittelyavustinta voi hyödyntää yhdistelmän peruuttamiseen halutuissa kulmissa, haluttuihin paikkoihin. Kuljettaja hallitsee ja valvoo peruutussuoritusta keskinäytön kautta, mutta järjestelmä hoitaa ohjauksen, aivan kuten perinteisessä taskuparkin hoitavassa pysäköintiavustimessa. Maneuvering Assist kääntää kärryn jopa 90 asteen kulmaan, 5 kilometrin tuntinopeudella ja 15 prosentin ylämäkeen. GLE:hen tullut viimeisin MBUX vastaanottaa myös Over the Air -päivityksiä, ja Trailer Maneuvering Assist kuuluu sitä kautta saatavilla oleviin ominaisuuksiin.

Hankalampia maastoja varten GLE:hen saa myös uuden maastoajopaketin, johon kuuluvat vahvistettu pohjapanssari sekä kolmen ekstrasentin lisäys ilmajousitettujen mallien korkeimpaan mahdolliseen maavaraan. MBUX:n Off-Road Mode ottaa käyttöön ainakin Land Rovereista tutun "läpinäkyvän konepellin" toiminnon. 360 asteen kameran lisäksi kuljettajalla on siis keskinäytön kautta näkymä "konepellin ja moottorin läpi" suoraan eteen niin, että hän pystyy havaitsemaan keulan edessä, sivuilla ja alla olevan maaston. Kuvassa näkyvät vain auton etupyörät, jolloin äärimittojen hahmottaminen sekä esimerkiksi kivien ja kantojen havaitseminen on hyvin helppoa. Maastoajotilassa lataushybridimallit hyödyntävät sähkömoottorin ryömintää ja välitöntä huippuvääntöä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Uutta pellin alla: kaikki voimalinjat sähköistettyjä

Tästedes GLE:n kaikki diesel- ja bensiinivoimalinjat kulkevat kevythybridijärjestelmän avustuksella. Lähtötason 300d 2-litraisella dieselrivinelosella on ollut aiemminkin varustettu starttigeneraattorilla, mutta nyt sen saa myös kuusisylinterinen 400d, joka muuttuu tehonlisäyksen myötä 450d:ksi. Kevythybridijärjestelmän parinkymmenen hevosvoiman hetkittäisen lisäboostin ohella itse polttomoottori on saanut lisää tehoa ja vääntöä. 450d irroittaa kolmelitraisesta 367 hevosvoimaa eli 270 kilowattia tehoa ja peräti 750 newtonmetriä vääntöä (+ 50 Nm). Kuusisylinterinen bensiinimalli GLE 450 saa sekin kevythybridin ja vajaat 20 lisähevosvoimaa, tehot nyt 381 hevosvoimaa ja vääntö 500 newtonia.

Lataushybridipuolella dieselvaihtoehto 350de säilyy ennallaan, mutta bensiinipuolella asiat menevät kerralla uusiksi. 350e väistyy uuden 400e:n tieltä pois, ja samalla mallistosta lähtee viimeinenkin V6-vaihtoehto. 400e ottaa käyttöön paljon tuoreemman M254 -tyypin 2-litraisen rivinelosen, joka yhteistyössä sähkömoottorinsa kanssa kykenee 280 kilowattiin eli 381 hevosvoimaan ja 600 newtonmetriin.

GLE 400e kiihtyy nollasta sataan vakuuttavasti 6,1 sekunnissa, mutta häviää toki kokonaista puoli sekuntia 450:lle ja 450d:lle suuremman omamassansa takia. 31,2 kilowattitunnin akusto riittää jopa 105 kilometrin täyssähköiseen toimintamatkaan.

Vähän lisää luksusta

Mercedes-Benz GLE:n kaltaiset autot yhdistävät maasturin luksusautoon, ja kykypuolen lisäksi ehostusta tulee myös tyyliin. Elinkaaripäivityksen myötä muutamat kohdat auton ulkokuoressa muuttuvat maltillisesti. Maski saa monien muiden Mercedes-mallien tapaan tähtikuosin, ja etupuskuria on päivitetty samalla, kun ajovaloumpioissa huomiovalojen kuvio muuttuu hieman, sama tapahtuu takavalojen ledeille. Lisäksi valikoimiin tulee uusia vanteita.

Sisätiloissa on uusia verhoilu- ja somistevaihtoehtoja. Isoimmat uudet elementit ovat kuitenkin peruja merkin loistoautosiivestä. GLE saa S-sarjalaisesta lainatun monitoimiohjauspyörän ja lisäksi kojelaudan puhallinsuuttimet vaihtuvat mustista galvanoituun metalliin, aivan kuten Mercedes-Maybach GLS:ssä. Niin ikään tunnelmavalaistus lainataan suoraan S-sarjasta.

AMG-mallit samoilla jäljillä

Vastaavankaltaiset uudistukset koskevat myös Mercedes-AMG GLE:tä. Facelift muokkaa hienoisesti keulaa ja perää, ja lisäksi valikoimiin tulee uusia väri- ja vannevaihtoehtoja. Myös varusteluettelo täydentyy.

Suurin teknologinen päivitys liittyy Mercedes-AMG GLE 53:een. Moottorihan on viritetty versio GLE 450:n kolmelitraisesta kevythybridi-suorakuutosesta, nyt vieläkin viritetympänä. Ohjelmistopäivityksellä ja suuremmalla ahtimella 53:een on saatu 40 newtonmetriä lisää vääntöä ja parempi kaasunvaste. Tuloksena on 3 kymmennystä nopeampi kiihdytys nollasta sataan, nyt siis tasan 5 sekuntia.

Malliston kuningas on edelleenkin 612 hevosvoiman ja 850 newtonmetrin Mercedes-AMG GLE 63 S 4Matic+, joka pitää enää yhtenä ja ainoana V-moottorin, ja erityisesti V8:n lippua korkealla.

Lähde ja kuvat: Mercedes-Benz Teksti: Benjamin Helander

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat