7.5.2020

Volvo panostaa valotutkaan autonomian nimissä – lidarista tulossa jopa vakiovaruste

Volvo panostaa valotutkaan LiDAR autonominen ajaminen

Light Detection and Ranging, eli LiDAR-valotutkateknologia on merkittävä osa Volvon lähivuosien autonomiasuunnitelmia. Seuraavan polven XC90:ssä järjestelmä saattaa olla jopa vakiovaruste.

Volvo on kertonut suunnitelmistaan autonomisen ajamisen suhteen. Ruotsalaismerkin suunnitelmissa on tuoda autonomisen ajamisen mahdollistava laitteisto vuoden 2022 tuotannosta alkaen. Varsinainen käyttöönotto tapahtuu kuitenkin aalloittain yhtiön varmistuttua teknologian toimivuudesta eri tieosuuksilla.

Volvon teknologiasuunnitelmien kulmakivenä on seuraavan sukupolven SPA2-pohjarakenne, joka nähdään ensimmäisenä kolmannen polven XC90:ssä. Myöhemmin 60- ja 90-sarjojen pohjana oleva SPA2 kattaa myös esimerkiksi seuraavat V60- ja XC60-mallit. Tavoitteena on tilanne, jossa kolmasosa myydyistä autoista on varustettu autonomisen ajon mahdollistavalla laitteistolla 2025. Samalla Volvo selvittää teknologiakumppani Luminarin kanssa mahdollisuutta tuoda autonomisen ajon mahdollistava lidar-valotutkatekniikka vakiovarusteeksi SPA2-pohjaisiin autoihin.

Alkuvaiheessa kyseessä on kuitenkin Volvon Highway Pilot -avustimen ympärille rakentuva varustepaketti. Järjestelmä koostuu Zenuityn valmistamasta Z2-ohjelmistosta, kameroista, tutkista, ohjauksen ja jarrutuksen varajärjestelmistä sekä Luminarin valmistamasta lidar-järjestelmästä. Volvo on havainnollistanut sensorin sijoittelua oheisilla kuvilla.

Luminarin lidar-järjestelmä antaa autolle mahdollisuuden luoda kolmiulotteinen malli auton ympäristöstä reaaliajassa miljoonien laservalopisteiden avulla. Järjestelmä kykenee erottamaan ihmisen asennon raajojen tarkkuudella 250 metristä ja tunnistamaan liikenteen kookkaat kohteet 500 metristä. Tämä antaa autonomiajärjestelmälle jopa yli 10 sekuntia näkymää ajoneuvon nopeudesta riippuen. Luminarin Iris-järjestelmä vertautuukin positiivisesti moniin muihin lidar-vaihtoehtoihin nähden.

Volvo panostaa valotutkaan LiDAR autonominen ajaminen
Luminarin valmistama Iris-järjestelmä on tuonut lidar-teknologian hintaa voimakkaasti alas, samalla kun järjestelmän havaintoetäisyydet ovat kasvaneet.

Yhdysvaltalainen teknologiayhtiö on saanut urakoitua myös lidarin hinnan suhteen. Luminarin autonomista ajoa tukeva järjestelmä maksaa noin 1 000 dollaria ja ajoavustimia tukeva järjestelmä saadaan autoon noin 500 dollarin hinnalla.

Vaikka Luminar työskentelee myös muiden autonvalmistajien kanssa, tulee Volvosta sen ensimmäinen kumppani järjestelmän sarjatuotannon suhteen. Volvon kohdalla järjestelmän kustannus on "kolminumeroinen" Luminarin edustajan mukaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Aktivoidaan vasta hyväksymisen jälkeen

Volvo aikoo hyväksyä autonomisen ajon järjestelmänsä käyttöön asteittain. Valmistaja voisi nimittää järjestelmäänsä myös tason 4 autonomiseksi, merkiten, että auto voi ajaa itseään, mutta se on edelleen varustettu ohjauspyörällä ja polkimilla.

– Autonomiatasot eivät täysin selvennä sitä, mihin me pyrimme. Tämä ei ole itseajava järjestelmä, joka voi viedä sinut ovelta ovelle tai ajaa millä tahansa kadulla missä tahansa liikennetilanteessa tai säässä. Me määritämme kirurgisella tarkkuudella ne rajat, milloin tämä järjestelmä on turvallinen ja varma. Moottoritiet ovat paras aloituspaikka, sillä suurelle määrälle asiakkaitamme järjestelmä tuo käyttökelpoisen ratkaisun erittäin ärsyttävälle osuutta työmatkaa, määrittelee Volvon teknologiajohtaja Henrik Green.

Moottoritiet ovat myös paljon kaupunkien keskustoja hallitumpia ympäristöjä.

Volvo panostaa valotutkaan LiDAR autonominen ajaminen

– Tarvitsemme oikeustieteelliset kehykset voidaksemme tyyppihyväksyä auton. Toiseksi meidän täytyy varmistaa ja varmistua moottoritieosuuksista, joissa voimme aktivoida ominaisuuden, Green kertoi Automotive News Europelle.

Volvo ei ole yksin tilanteessaan laindsäädännön kanssa. Audi luopui hiljattain Traffic Jam Pilot -ruuhka-avustimensa esittelystä A8-edustusmalliin, vedoten epäselvään lainsäädäntöön. BMW on kuitenkin tuomassa vastaavan toiminnon iNext-lippulaivamallissaan 2021 ja Mercedes-Benzin kerrotaan tuovan ilman kuljettajan jatkuvaa huomiota toimivan järjestelmänsä jo tänä vuonna uudessa S-sarjassa.

Volvolla uskotaan, että autonomisen ajon toimintaverkosto tulee alussa seurailemaan matkapuhelinten kuuluvuusalueita.

– Tulee olemaan kartta, jossa muutama tärkein valtaväylä yhdistää avainkaupunkeja. Aloitamme sieltä ja se kasvaa siitä, Green kommentoi.

– Meillä on hyvät suhteet viranomaisiin, ei vain Ruotsissa, mutta myös Yhdysvalloissa NHTSA:n kanssa ja monissa muissa maissa, Green jatkoi.

Volvo-johtaja vahvisti, että mikäli tapahtuu onnettomuus järjestelmä kytkettynä päälle, Volvo ottaa vastuun tapahtumista.

– Sanomme, että auto on vastuussa, kun sitä ei valvota. Kuljettaja ei ole osallisena.

Lähteet: Automotive News Europe, Volvo Kuvat: Volvo

Luetuimmat