7.5.2020 Ajoneuvot Volvo panostaa valotutkaan autonomian nimissä – lidarista tulossa jopa vakiovaruste Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Light Detection and Ranging, eli LiDAR-valotutkateknologia on merkittävä osa Volvon lähivuosien autonomiasuunnitelmia. Seuraavan polven XC90:ssä järjestelmä saattaa olla jopa vakiovaruste. Volvo on kertonut suunnitelmistaan autonomisen ajamisen suhteen. Ruotsalaismerkin suunnitelmissa on tuoda autonomisen ajamisen mahdollistava laitteisto vuoden 2022 tuotannosta alkaen. Varsinainen käyttöönotto tapahtuu kuitenkin aalloittain yhtiön varmistuttua teknologian toimivuudesta eri tieosuuksilla. Volvon teknologiasuunnitelmien kulmakivenä on seuraavan sukupolven SPA2-pohjarakenne, joka nähdään ensimmäisenä kolmannen polven XC90:ssä. Myöhemmin 60- ja 90-sarjojen pohjana oleva SPA2 kattaa myös esimerkiksi seuraavat V60- ja XC60-mallit. Tavoitteena on tilanne, jossa kolmasosa myydyistä autoista on varustettu autonomisen ajon mahdollistavalla laitteistolla 2025. Samalla Volvo selvittää teknologiakumppani Luminarin kanssa mahdollisuutta tuoda autonomisen ajon mahdollistava lidar-valotutkatekniikka vakiovarusteeksi SPA2-pohjaisiin autoihin. Alkuvaiheessa kyseessä on kuitenkin Volvon Highway Pilot -avustimen ympärille rakentuva varustepaketti. Järjestelmä koostuu Zenuityn valmistamasta Z2-ohjelmistosta, kameroista, tutkista, ohjauksen ja jarrutuksen varajärjestelmistä sekä Luminarin valmistamasta lidar-järjestelmästä. Volvo on havainnollistanut sensorin sijoittelua oheisilla kuvilla. Luminarin lidar-järjestelmä antaa autolle mahdollisuuden luoda kolmiulotteinen malli auton ympäristöstä reaaliajassa miljoonien laservalopisteiden avulla. Järjestelmä kykenee erottamaan ihmisen asennon raajojen tarkkuudella 250 metristä ja tunnistamaan liikenteen kookkaat kohteet 500 metristä. Tämä antaa autonomiajärjestelmälle jopa yli 10 sekuntia näkymää ajoneuvon nopeudesta riippuen. Luminarin Iris-järjestelmä vertautuukin positiivisesti moniin muihin lidar-vaihtoehtoihin nähden. Luminarin valmistama Iris-järjestelmä on tuonut lidar-teknologian hintaa voimakkaasti alas, samalla kun järjestelmän havaintoetäisyydet ovat kasvaneet. Yhdysvaltalainen teknologiayhtiö on saanut urakoitua myös lidarin hinnan suhteen. Luminarin autonomista ajoa tukeva järjestelmä maksaa noin 1 000 dollaria ja ajoavustimia tukeva järjestelmä saadaan autoon noin 500 dollarin hinnalla. Vaikka Luminar työskentelee myös muiden autonvalmistajien kanssa, tulee Volvosta sen ensimmäinen kumppani järjestelmän sarjatuotannon suhteen. Volvon kohdalla järjestelmän kustannus on "kolminumeroinen" Luminarin edustajan mukaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Aktivoidaan vasta hyväksymisen jälkeen Volvo aikoo hyväksyä autonomisen ajon järjestelmänsä käyttöön asteittain. Valmistaja voisi nimittää järjestelmäänsä myös tason 4 autonomiseksi, merkiten, että auto voi ajaa itseään, mutta se on edelleen varustettu ohjauspyörällä ja polkimilla. – Autonomiatasot eivät täysin selvennä sitä, mihin me pyrimme. Tämä ei ole itseajava järjestelmä, joka voi viedä sinut ovelta ovelle tai ajaa millä tahansa kadulla missä tahansa liikennetilanteessa tai säässä. Me määritämme kirurgisella tarkkuudella ne rajat, milloin tämä järjestelmä on turvallinen ja varma. Moottoritiet ovat paras aloituspaikka, sillä suurelle määrälle asiakkaitamme järjestelmä tuo käyttökelpoisen ratkaisun erittäin ärsyttävälle osuutta työmatkaa, määrittelee Volvon teknologiajohtaja Henrik Green. Moottoritiet ovat myös paljon kaupunkien keskustoja hallitumpia ympäristöjä. – Tarvitsemme oikeustieteelliset kehykset voidaksemme tyyppihyväksyä auton. Toiseksi meidän täytyy varmistaa ja varmistua moottoritieosuuksista, joissa voimme aktivoida ominaisuuden, Green kertoi Automotive News Europelle. Volvo ei ole yksin tilanteessaan laindsäädännön kanssa. Audi luopui hiljattain Traffic Jam Pilot -ruuhka-avustimensa esittelystä A8-edustusmalliin, vedoten epäselvään lainsäädäntöön. BMW on kuitenkin tuomassa vastaavan toiminnon iNext-lippulaivamallissaan 2021 ja Mercedes-Benzin kerrotaan tuovan ilman kuljettajan jatkuvaa huomiota toimivan järjestelmänsä jo tänä vuonna uudessa S-sarjassa. Volvolla uskotaan, että autonomisen ajon toimintaverkosto tulee alussa seurailemaan matkapuhelinten kuuluvuusalueita. – Tulee olemaan kartta, jossa muutama tärkein valtaväylä yhdistää avainkaupunkeja. Aloitamme sieltä ja se kasvaa siitä, Green kommentoi. – Meillä on hyvät suhteet viranomaisiin, ei vain Ruotsissa, mutta myös Yhdysvalloissa NHTSA:n kanssa ja monissa muissa maissa, Green jatkoi. Volvo-johtaja vahvisti, että mikäli tapahtuu onnettomuus järjestelmä kytkettynä päälle, Volvo ottaa vastuun tapahtumista. – Sanomme, että auto on vastuussa, kun sitä ei valvota. Kuljettaja ei ole osallisena. Lähteet: Automotive News Europe, Volvo Kuvat: Volvo Lue lisää Kaikki artikkelit 15.11.2025 Ajoneuvot Bentleyn tuleva sähköauto saanee Bentaygan tuntumaan keijukaiselta, mutta uusi Continental GT Supersports on kevein Bentley 85 vuoteen 14.11.2025 Ajoneuvot Audin ensiesiintyminen autourheilun kuninkuusluokassa lähestyy – R26 Concept näyttää Audin tulevan F1-identiteetin 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 14.11.2025 Moottori 100 vuotta Moottori 100 vuotta: keväällä 1949 oman auton sai valita näiden 24 sallitun mallin joukosta - jos vain sattui saamaan autolle ostoluvan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 14.11.2025 Yleinen Koeajo: BYD Dolphin Surf – Suomen halvin sähköauto, mutta millä hinnalla? 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista