24.9.2015

Pääkirjoitus: 277 000 kiitosta!

Yhdeksänkymmentä vuotta on pitkä aika. Sinä aikana Suomen autokanta on kasvanut runsaasta 7 000 henkilöautosta 1 173 000 autoon.

Yhdeksänkymmentä vuotta on pitkä aika. Sinä aikana Suomen autokanta on kasvanut runsaasta 7 000 henkilöautosta 3 173 000 autoon. Automatkailu on kehittynyt harvojen herkusta kaikkien ulottuville, elintaso on noussut ja yhteiskunta muuttunut moneen kertaan.

Kun Moottorin ensimmäinen numero kesäkuussa 1925 ilmestyi, oli se maan suurin moottorialan lehti. 90 vuoden aikana Moottori on kasvanut ja kehittynyt yhteiskunnan muutosten mukana. Tällä hetkellä Moottori on suurempi kuin koskaan. Ennätyslevikki 108 928 kappaletta (LT2014) sai juuri seurakseen uuden lukijamäärätiedon. Meillä on lukijoita virallisen mittauksen mukaan jo 277 000. Se on todella paljon. Kiitos tästä luottamuksesta teille jokaiselle!

Vaikka yhteiskunta on kehittynyt, ovat monet Moottorin ensimmäisten vuosikymmenten numeroiden sivuilta tutut asiat edelleen ajankohtaisia.

Teiden kunto, autoilun kustannukset ja liikenneturvallisuus puhuttivat 90 vuotta sitten ja puhuttavat edelleen. Myös hämmästyttäviä uusia teknisiä innovaatioita esiteltiin silloin ja esitellään yhä. Mukana sisällössä ovat aina olleet autojen lisäksi niin moottoripyörät kuin mopotkin. Ja elämykset. Joskus elämyksiä on koettu ajoneuvojen kanssa, toisinaan vaikkapa patikoiden tai junalla tai laivalla. Tässäkin suhteessa Moottori on ennallaan.

Monipuolisella sisällöllä pyrimme tarjoamaan lukijoillemme tietoa ja elämyksiä. Pyrimme omalta osaltamme myös parantamaan liikenneturvallisuutta, pitämällä esillä aiheita, joiden uskomme auttavan meitä kaikkia suoriutumaan liikenteessä entistä turvallisemmin niin autoilijana, motoristina, pyöräilijänä kuin jalankulkijanakin. Olipa aihe mikä hyvänsä, katsomme asioita aina käyttäjän näkökulmasta.

Tässä numerossa tarjoamme teille juhlavuoden kunniaksi poikkeuksellisen paljon makupaloja ja muistoja vuosikymmenten takaa. Monipuolisesti, niin kuin tyyliimme kuuluu.

Tulevaisuuteen katsomme luottavaisesti.

Sisältömme monipuolisuus säilyy jatkossakin ja painetun aikakauslehden rinnalla sähköinen sisältö osoitteessa www.moottori.fi tulee laajenemaan ja kehittymään vahvasti. Teiden kunto, autoilun kustannukset, liikenneturvallisuus, uusien ajoneuvojen koeajot ja matkailu ovat sisältömme ydintä jatkossakin.

Moottorin lukijamäärä uuteen ennätykseen -uutinen luettavissa TÄÄLTÄ.

Luetuimmat