16.9.2015

Moottorin lukijamäärä uuteen ennätykseen

Painetulla Moottorilla on nyt 277 000 lukijaa. Lukijamäärän lisäksi myös lehden levikki 108 928 kappaletta (LT2014) on kaikkien aikojen suurin.

Painetulla Moottorilla on nyt 277 000 lukijaa. Juhlavuottaan viettävä Moottori on näin saavuttanut tänä vuonna kaksi ennätystä. Lukijamäärän lisäksi myös lehden levikki 108 928 kappaletta (LT2014) on kaikkien aikojen suurin.

Moottorin ensimmäisen numeron ilmestymisestä tuli kesäkuussa kuluneeksi 90 vuotta.

– Levikki on kasvanut jo kahdeksana vuotena peräkkäin ja nyt myös virallinen, KMT:n mittaama lukijamäärä kulkee levikin viitoittamaan suuntaan, iloitsee päätoimittaja Eila Parviainen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ajoneuvoja, liikennettä ja matkailua

Moottori on autoilun ja tekniikan erikoislehdistä toiseksi suurin nyt niin levikki- kuin lukijamäärätilastoissa.

Kärkisijaa pitää hallussaan Tekniikan Maailma, jonka levikki on 113 834 ja lukijamäärä 466 000. Moottorin jälkeen kolmantena tulee Tuulilasi 53 187 kappaleen levikillä ja 220 000 lukijalla. Neljäs on Auto Bild Suomi, jonka lukijamäärä on 105 000. Auto Bild Suomi ei tarkastuttanut levikkiään vuodelta 2014.

Moottori koeajaa autouutuudet ja kertoo niistä käyttäjää koskettavalla tavalla. Moottorissa viihdytään monipuolisen auto- ja liikennesisällön lisäksi myös matkaillen. Noin kolmasosa lehden sisällöstä esittelee kiinnostavia matkakohteita Suomesta ja ulkomailta.

Liikenneturvallisuuden asialla

Omaleimaisinta Moottorissa on vahva panostus liikenneturvallisuuteen.

– Haluamme omalta osaltamme tehdä kaikkemme turvallisemman ja paremman liikenteen puolesta. Siksi kerromme lukijoillemme jatkuvasti mm. uusien autojen kehittyvistä turvajärjestelmistä ja neuvomme turvallisempaan autoiluun, Parviainen kertoo.

– Näemme liikenteen yhtenä kokonaisuutena, jossa jokainen osapuoli vauvasta vaariin ja jalankulkijasta motoristiin ja autoilijaan voi omalta osaltaan helposti parantaa yhteistä turvallisuutta. Tavoitteemme on tarjota lukijoillemme eväitä onnistua tässä tehtävässä.

Turvallisempaa liikennettä tavoitellaan myös, kun Moottorissa julkaistaan liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkintaselostusten tiivistelmät kaikista kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista.

– Onnettomuuden syistä voi oppia. Julkaisemme tiivistelmät, jotta vastaava onnettomuus voitaisiin seuraavan kerran välttää.

Moottorin myös netissä

Lehden rinnalla verkkopalvelu www.moottori.fi tarjoaa uutta elämyksellistä sisältöä myös painetun lehden ilmestymiskertojen välissä.

Moottori.fi ei vaadi rekisteröitymistä. Se on ilmainen palvelu, jonka tarkoituksena on tuoda Moottoria tutuksi uusille lukijoille. Samalla se antaa painetun Moottorin lukijoille lisää elämyksiä, tietoa ja ennen kaikkea paikan vaikuttaa. Lehdessä ja verkossa on sisältöä, jota toisesta ei löydy.

Moottori on perustettu vuonna 1925 ja ilmestyy nyt painettuna 11 kertaa vuodessa. Moottorin julkaisija on Autoliitto ry ja kustantaja Keskisuomalainen Oyj-konserniin kuuluva SLY-Aikakauslehdet Oy. Autoliiton jäsenet saavat Moottorin jäsenetuna. Moottorin voi myös tilata vuosikertana tai ostaa irtonumerona.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat