Koeajo: Renault Clio RS TCe 200 – onko edeltäjiensä tasoa?

Kauan odotettu Renault Clio RS on makea pikkusportti, mutta edeltäjiensä magiaa se ei tavoita. Hyvää: Alusta, ulkonäkö, ajettavuus pienin varauksin. Huonoa Kaipaa lisäfiilistä, ohjaustunto.

Näyttävyydessä Renault Clio RS TCe200 vie kaikki pisteet: pirteä väri, menohaluja uhkuvat puskurit ja helmat sekä näyttävä diffuusori kertovat heti, ettei nyt ole kyse 0,9-litraisesta perusmallista.

Vauhtimalli allekirjoitetaan takaluukun Renault Sport -tekstillä. Suomessa hieman tuntemattomaksi jäänyt vauhtitalli nauttii Keski-Euroopassa lähes kulttimainetta: RS-käsittely on muokannut tavallisista Clioista ja Meganeista ajonautintoon keskittyneiden vertailutestien vakiovoittajia ja ratapäiväharrastajien perusvalintoja.

Ranskalaiset ovat luottaneet yksinkertaiseen reseptiin, jonka toteuttamisessa niin moni muu on epäonnistunut: laitetaan keulalle sielukas ja vahva moottori, tuetaan kuljettaja tukevalla istuimella ja varmistetaan ajonautinto yhdistelmällä hyvää ohjausta, erinomaista alustaa ja ensiluokkaista ketteryyttä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ensikertaa ahdettu

Kolmannen sukupolven RS-Clion kohdalla tuttua reseptiä on muokattu voimalinjan osalta: kaksilitrainen korkealle laulanut vaparikone on vaihtunut ajanmukaiseen 1,6-litraiseen turbomoottoriin jonka perässä on vieläpä kaksoiskytkinvaihteisto.

Muutos on plussaa käytettävyydelle: 260 newtonmetrin vääntömomentti jo 2000 kierroksessa yhdistettynä automaattivaihteistoon vie 1 279 kiloista autoa vaivatta.

Arkikäytössä Cup-paketin tuoma urheilualusta on näkökulmasta riippuen jämäkkä tai epämukava – normaalia nopeiden pikkuautojen luokassa.

Renault Sport piristää Clion varsin muovisia sisätiloja punaisin tehostein. Insinöörihenkinen voi myös kaivaa kosketusnäytöltä RS Monitor -järjestelmän, josta löytyy kaikkea jännää imuilman lämmöistä eturenkaiden pitkittäisluistoon. Istuimet sen sijaan ovat varsin tavalliset, eikä lisävarustelistalta löydy vartaloa halaavia urheiluversioita.

Valmisteltava ajettavaksi

Kun Clioa sitten lähdetään todenteolla ajamaa, aloitetaan operaatio painamalla vaihteensiirtäjän ja käsijarrukahvan välistä löytyvää RS Drive -painiketta. Lyhyt näpäytys siirtää auton urheilulliseen sporttitilaan, pitkä painallus kytkee ajonvakautuksen poistavan Race-tilan – mutta vasta, kun vaihteisto on manuaalitilassa.

Rajuimmalla asetuksella viisiovisen Clion suorituskyvyssä ei ole moitittavaa. Moottori vetää hienosti, vaihteisto vaihtaa nopeasti ja tilanteita tehostetaan teatraalisin paukkein. Jännittävyydessä luonteeltaan lattea turbokone ei kuitenkaan pääse lähellekään Renaultin vanhaa kaksilitraista 16-venttiilistä moottoria. Vaihteistotyyppi on mielipideasia, mutta itse suosisin kuljettajaa työllistävää manuaalia.

Jotain puuttuu

Cup-paketin tuoma alusta toimii katuajossa hienosti. Jäykkyydestä huolimatta Clio selviää hienosti kotimaisen tienhoidon haasteista Auto on säädetty ketteräksi, joten määrätietoisella kaasunnostolla Renaultin saa irrottamaan perää. Tässä kohtaa tosin kuvaan astuu ohjauksen tunnottomuus, joka vaikeuttaa oikaisua.

Kokonaisuutena Clio RS ei aivan yllä sille tasolle, mitä makea ulkonäkö ja Renault Sport -tekstit antavat olettaa. Auto tuntuu enemmän suorituskykyisellä moottorilla varustetulta pieneltä perheautolta kuin aidolta urheilumallilta. Hauskuutta riittää, mutta aivan edeltävien 172/182/197/200 -mallien tasolle tulokas ei nouse.

Kun Renault vihdoin otti Clio RS:n Suomen tuontiohjelmaan, olisi mallistosta kenties kannattanut valita raaempi 220 hevosvoimainen Trophy-painos.