Koeajo: Triumph Trident 800 on katujen kunkku ja mutkateiden prinssi

Triumphin klassisesti muotoillussa nakupyörä on yksi markkinoiden hienoimmista moottoreista. Söpö ulkokuori pitää sisällään rajun luonteen.

Vaaleapintainen asfalttitie kiemurtelee alas Tróodos-vuoriston rinteitä Kyproksen saarella. Meren pinnan tuntumassa lämpötila on suomalaisittain kesäistä, ja elohopean neula kohoaa 20 asteen tuntumaan. Vuoristossa on sen sijaan vain muutama aste plussaa, ja ajoviima pureutuu ytimiin saakka.

Allani on Triumphin uusi Trident 800, jonka lanseeraustilaisuuteen olemme saapuneet eilisiltana. Takana on korkeintaan kohtuulliset yöunet, mutta kun jalkojeni välissä kehräävä kolmesylinterinen moottori laulaa punarajalle, väistyy väsymys taka-alalle. Kasvoilleni jähmettynyt hymy väistyy pian, sillä aistin vesipisaroiden iskeytyvän kypärän visiiriin. Taivas on tumma ja pahaenteinen.

Hetken päästä taivas repeää toden teolla, ja heittää kymmenen moottoripyörän letkan päälle vesisateen, jonka voimakkuus hakee vertaistaan. Vehreän vuoristotien pinta muuttuu hetkessä suureksi vesilammikoksi, ja usean kuukauden mittaisen ajotauon vuoksi olen normaalia enemmän varuillani. Lainehtiva asfaltti näyttää petollisen liukkaalta.

Vesisade muuttuu yhtäkkiä raekuuroksi. Jäiset pallot iskeytyvät ajotakkiin ja kevlar-farkkuihin sellaisella voimalla, että satasen vauhdissa tuntuu kuin jokainen valkoinen pallero jättäisi iskemäkohtaan mustelman. Olen matkustanut koeajomatkalle 4371 kilometrin päähän vain nauttiakseni kelistä, jota tarjoaa kotimaan marraskuu.

Sade kastelee toimittajajoukon litimäriksi, ja viiden asteen lämpötilassa alkaa hytisyttää toden teolla. Onneksi Triumphin uudessa nakupyörässä on kahvalämppärit, jotka sulattavat kohmeiset käpälät kämmenpuolelta. Kesähanskat olivat kaikesta päätellen väärä valinta reissulle.

Pysäytämme letkan lounaspaikkaan, ja ravintolan pihalle muodostuu komean näköinen Trident 800 rivistö. Moderni nakupyörä näyttää hyvältä ja sata kilometriä syheröisiä vuoristoteitä on onnistunut vakuuttamaan kuskit puolelleen. Siitäkin huolimatta, että sade on juuri kastellut joukkion litimärksi.

Koeajossa olevan Trident-mallin juuret ulottuvat pitkälle. Malli näki päivänvalonsa vuonna 1968, mutta ensimmäinen kolmesylinterinen Trident julkaistiin vuonna 1991. Tuolloin kolmemukisella moottorilla varustettu nakupyörä oli hienoinen outolintu. Etenkin moottorinsa puolesta, sillä tuolloin sporttipyörämarkkinoita hallitsivat nelimukiset voimanlähteet.

Pitkä historia kolmella sylinterillä

Tätä nykyä Trident on moderni nakupyörä, jonka ajatuksena on tarjota tyylikäs ja monikäyttöinen peruspyörä kuskille, joka pitää riisutusta ilmeestä. 800-kuutioisessa on edelleen hieman kaikuja historian ensimmäisestä Trident-mallista. Sellaiseksi voisi sanoa muun muassa pyöreää etuvaloa.

Trident 800:n voimanlähde on kolmesylinterinen rivimoottori, jolla on paljon yhtäläisyyksiä Tiger Sport 800:ssa viime vuonna esiteltyyn 800-kuutioiseen moottoriin. Aivan yksi yhteen ne eivät kuitenkaan ole, sillä mm. moottorinohjausta on muutettu sopimaan paremmin juuri nakupyörään.

Moottori tuottaa 115 hevosvoimaa (85 kW) ja 84 Nm. Vaihteisto on kuusipykäläinen ja pyörässä on vakiona shifteri, jonka toimivuus ja vaihtonopeus hakevat prätkämaailmassa vertaistaan. Shifteri toimii kevyellä polkaisulla, mutta ei ole liian herkkä antaakseen yhtään väärää vaihtoa koko ajopäivän aikana. Toiminta on virheetöntä.

Voimanlähteen potentiaali on huikea ja luonne taattua Triumphia. Moottori vääntää hyvin alhaalla ja keskialueella, mutta tarjoaa rajusti vimmaa myös ylärekisterissä. Keula pyrkii nousemaan täyskiihdytyksessä kohti taivasta etenkin parilla ensimmäisellä vaihteella. Tehokäyrä on lineaarinen, kuten Triumphin kolmesylinterisillä moottoreilla on tapana.

Tehoa piisaa reilusti, vaikka lukemat eivät olekaan luokkansa huipputasoa. Edelle menevät mm. oman merkin Street Triple RS ja KTM 990 Duke. Vanha viisaus siitä, että koolla ja numeroilla ei ole väliä, vaan sillä miten ne käytetään, pätee tälläkin kertaa. Luonne tekee moottorista numeroitaan väkevämmän.

Pyörässä on kolme ajotilaa: sport, road ja rain, joista viimeinen on käytännössä turha. Sport- ja road-ajotilojen välillä on yllättävän merkittävä ero. Vaikka molemmat ajotilat tuottavat saman huipputehon, on sport-ajotilassa moottorinohjaus selvästi terävämpi. Itse asiassa niin terävä, että kaupunkialueella kruisaillessamme tekee mieli käyttää road-ajotilaa.

Triumphin keulassa on 41 mm Showan valmistamat tolpat, joissa on sisään- ja ulosvaimennuksen säädöt. Esijännityksen säätöä ei ole nähty tarpeelliseksi. Takaiskari puolestaan Showa monoshock, josta saa säädettyä esijännitystä ja paluuvaimennusta. Alusta ei ole missään nimessä huipputasoa, mutta ei huonokaan. Sillä haetaan ennen kaikkea ajomukavuutta.

Perää tiukemmalle ja mutkatielle

Ajopäivän alkaessa pyörän jousitus on säädetty pehmeimmälle mahdolliselle. Kaupungissa ajaminen tuntuu mukavalta, mutta kun käännämme nokan kohti vuoristoteitä, alkaa alusta osoittaa liiallisen pehmeytensä. Pyörä elää mutkissa pahasti, ja takajousi ei kannattele suuremman kuskin painoa lainkaan toivotulla tavalla.

Kuten yleensäkin ulkomaan koeajoreissuilla on matkavauhtimme reipas, ja sinnittelen juuri ja juuri kyydissä edessä ajavan kaksikon perässä. Loput kuskit ovat jääneet kauas taaksemme. Lempinimelle ”crazy finnish guy” on annettava katetta, enkä suostu jäämää jälkeen kärkijoukosta, vaikka mieli tekisi hellittää hieman.

Sadattelen pehmeää alustaa ensimmäisellä pysähdyksellä, ja pyörän kehityksestä vastannut tuotepäällikkö kuulee narinani. Hän kysyy millaisen säädön haluaisin takajouseen ja päädymme kiristämään esijännityksen ja paluuvaimennuksen puoliväliin. Lounaan jälkeen homma alkaa maistua ja takaiskari kantaa pyörän ja kuskin painon, ja menohalut vain kasvavat.

Takajousen kiristämisen jälkeen Tridentin todellinen luonne alkaa paljastua. Kyseessä on pienemmän sisaruksensa tavoin erittäin ketterä käsiteltävä, ja siroon runkoon on mahdutettu hyvin kyvykäs moottoripyörä. Triumph tottelee kuski käskyjä terävästi ja tarkasti. Pyörä menee juuri sinne mihin kuski käskee.

Otan kaikki mehut irti erinomaisesta moottorista, jonka ylivertainen tehokäyrä jaksaa hymyilyttää jokaisen kiihdytyksen ja mutkasta lähdön yhteydessä. Brittiläisvalmistaja on aina osannut tehdä hyviä kolmesylinterisiä moottoreita, mutta tällä kertaa tuntuu, että se on onnistunut vieläkin paremmin.

Vaikka Trident 800 onkin näppärä ja tehokas pyörä, se on tuskin parhaimmalla tavalla kotonaan ratapäivillä. Toisaalta ei pidäkään, sillä siihen tarkoitukseen merkillä on muita pyöriä, kuten Speed Triple ja Street Triple. Ei rata varmasti tee tepposia tässäkään tapauksessa, mutta etenkin alusta on hieman liian katuorientoitunut.

Hyvä varustelu

Nakupyörien varustelu on parantunut muutamassa vuodessa hurjasti aiemmasta. Tätä nykyä vakionopeudensäädin, vaihdeavustin, luistonesto ja kaarre-ABS:t ovat vähimmäisvaatimus, ja tämä on tilanne myös Triumphin kohdalla. Mittaristo tosin on hieman vanhahtava, mikä ei ole omiaan luomaan kuvaa modernista huipputuotteesta.

Trident 800 on erittäin kiinnostava kokonaisuus, sillä sen kohdalla valmistaja on todella miettinyt mistä osa-alueista voidaan tinkiä ja missä kompromissi on mahdoton. Syy tinkimiselle on ilmeinen: kulujen kurissa pitäminen. Keskiluokan nakua ei ole haluttu hinnoitella ulos kilpailijoista.

Suomessa Trident 800 maksaa 13 995 euroa, eli hinta on lähes eurolleen vastaavat kuin Kawasaki Z900:lla. Yamaha MT-09 taas maksaa tonnin enemmän. Vaikka kisa onkin kolmikon välillä kova, ottaa Triumph kova kiinnityksen luokan parhaimman peruspyörän tittelistä.

Mistä pyörän kohdalla sitten on jouduttu tinkimään? Pääasiassa alustan järeydessä, jarruissa ja halvan oloisessa mittaristossa. Kaikki kyllä toimivat Triumphin kohdalla hyvin, mutta palikat eivät missään nimessä ole huippuluokkaa. Siksi näkisinkin erittäin mielelläni RS-version, jossa puutteet olisi korvattu hieman paremmilla komponenteilla.

Laskeudumme ajopäivän jälkeen alas vuorilta ja pyöräjono mutkittelee läpi Limassolin iltapäiväruuhkan. Meren rannalla lämpötila alkaa nousta korkeammaksi ja läpimärät ajovaatteet alkavat hiljalleen kuivua. Ajokengät ovat edelleen niin täynnä vettä, että ne hölskähtävät, kun lasken jalkani maahan punaisissa valoissa.

Päivän mittainen koeajo on pian takana, ja huomaan jotain puuttuvan. Takapuoleni ei nimittäin ole lainkaan hellänä ajamisesta. En ole koko päivänä joutunut muuttamaan ajoasentoa siksi, että hanurini olisi puutunut. Tällainen on etenkin nakupyörän selässä lähes ainutlaatuinen kokemus.

Satula on yksi mukavimmista ajamistani, ja ajoasento hipoo täydellisyyttä. Ajoasento on mukavan pysty ja rento, eivätkä paikat puudu pidemmälläkään ajolenkillä. Olemme olleet tien päällä käytännössä kuusi tuntia ja edelleen hymyilyttää. Vaikuttaa siltä, että insinöörit ovat saaneet luotua pyörän, jossa herkät pakarani ovat täydellisessä harmoniassa pyörän kanssa.