14.10.2021 Ajoneuvot Maistiainen: Etuvetoinen Polestar 2 on saapunut – hintalappu tippuu ja toimintamatka kasvaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Polestar 2 on nyt tarjolla nelivedon lisäksi etuvetoisena. Käytännön suorituskyky riittää vaivattomaan liikkumiseen ja toimintamatka on nelivetosisarta pidempi. Volvon alta omaksi merkikseen eriytetty Polestar on ollut Suomessa virallisesti myynnissä nyt reilun kuukauden ajan. Tähän saakka hinnastosta on löytynyt vain nelivetoinen versio, mutta nyt se saa kaverikseen mielenkiintoisen Polestar 2 Long range Single motor -version. Voit lukea nelivetoversiosta lisää täältä. Ulkoisesti uuden version erottaa vain etuoven pienestä tarrasta. Nelivedon tavoin auto on varustettu 78 kWh:n akustolla, mutta takamoottorin puuttuessa teholukemaksi kirjataan 170 kW (231 hv). Pienemmän teholukeman vastapainoksi toimintamatka on nyt vastaavalla varustelulla noin 60 kilometriä pidempi, eli parhaimmillaan WLTP-syklin mukaan 540 kilometriä. Polestar 2 on alustaltaan varsin napakka. Normaalissa ajossa ero nelivetoiseen jää vähäiseksi. Voimaa on riittävästi ripeisiin lähtöihin ja auto etenee vaivatta kaikissa Suomessa sallituissa nopeuksissa. Käytännön erot toki tulevat esille heikommissa pito-olosuhteissa kuten talvella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kaivattuja päivityksiä Etuvetoisen mallin esittelyn yhteydessä maahantuoja kertoi myös viimeisimmästä järjestelmäpäivityksestä. Ensimmäisten koeajojen yhteydessä kaipailimme autolta tietoa hetkellisestä kulutuksesta ja nyt sellainen on tuotu tarjolle. Auto tarjoaa nyt uuden näkymän nimeltään ”Toimintasädeavustaja”, joka kertaa hetkellisen kulutuksen lisäksi aikaisempaa reaaliaikaisemmin ajotyyliin mukautuvan arvion jäljellä olevasta toimintamatkasta. Tämän lisäksi yksi olennaisimmista uusista ominaisuuksista on akuston esilämmitys navigoinnin reitin varrella olevaa DC-latausta lähestyttäessä. Moderniin tapaan päivitys on saatavilla OTA-tyyliin (Over-The-Air) myös jo liikenteessä oleviin autoihin. Kuljettajan täytyy hyväksi auton ehdottama päivitys, jonka jälkeen auto hoitaa päivityksen reilun tunnin aikana. Viimeisimmän ohjelmistopäivityksen myötä keskinäytölle saa näkyviin hetkellisen kulutuksen. Uuden etuvetoisen Polestar 2 Long range Single Motor -mallin hinnat alkavat 50 100 eurosta. Moni varmasti ihmettelee hinnoittelun jäämistä juuri valtion sähköautohankintatuen ulkopuolelle. Maahantuojan mukaan sitä kyllä yritettiin, mutta syystä tai toisesta sellainen ei onnistunut. Eroa nelivetoiseen malliin kertyy 4 000 euroa, eli myös Dual Motor -version saa nykyään keväistä ennakkomyyntihintaa edullisemmin. Näissä hinnoissa on huomioitu autoveron poistuminen sähköautoilta. Palaamme kattavammin etuvetoversion pariin pidemmän koeajon muodossa. Ohjaamossa on paljon yhtäläisyyksiä Volvon kanssa. EDIT 19.10. klo 18.00: Täyssähköautojen kokonaishintaan tulee loka-joulukuussa 2021 tehtävissä ensirekisteröinneissä laskea edelleen mukaan autovero, sillä autoverolain muutosta ei sovelleta ennen 1.1.2022. Polestar 2:n tapauksessa tämä tarkoittaa noin 1 500 euroa, jolloin kokonaishinta on noin 51 600 euroa. Kuluttajalle hinta kuitenkin näyttäytyy 50 100 eurona, koska maahantuoja maksaa autoveron osuuden. Teksti ja kuvat: Mikko Autio Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 2.6.2026 Tilaajille Peugeot alkoi kolista 15 kilometriä huollon jälkeen – joustintukien laakerit herättivät kuluttajan epäilyn virheestä 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km