29.10.2021

ABC-latauksen hinta pompsahtaa – jatkossa maksat kilowattitunneista

Päivän kuva: sahkoauton lataus

Jatkossa puhelimesta on löydyttävä ABC-mobiili, mikäli aikoo pysähtyä noilla asemilla lataamaan. ABC-latauksen hinta perustuu käytettyyn energiamäärään eikä tolpalla käytettyyn aikaan.

Maksuton sähköauton lataus on ohi jälleen yhdessä paikassa. Tällä kertaa kyse on S-Ryhmän ABC-asemien asiakkaista, sillä jatkossa ABC-latauksen hinta perustuu kilowattituntiperustaiseen veloitukseen.

Lataaminen ja maksaminen tapahtuu sovelluksella nimeltään ABC-mobiili. Mitään muita vaihtoehtoja ei tarjota, joten kovin joustavaa palvelu ei tällä hetkellä ole. Lisäksi hinnasto vaihtelee alueellisesti.

– ABC-ketju otti vuonna 2016 käyttöön maailman ensimmäinen mobiilitankkauspalvelun. Nyt voimme sanoa, että ABC-mobiili on maailman monipuolisin tiellä liikkuvia asiakkaita palveleva sovellus, kehuu kehitysjohtaja Tiina Viksten ABC-ketjuohjauksesta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

ABC-latauksen hinta

ABC-lataus on käyttöönoton alkuvaiheessa ollut maksutonta, kun järjestelmästä on kerätty kokemuksia sen kehittämiseksi. Moottori on kirjoitellut kokemuksiaan latauspaikkojen löytämisestä jo vuodelta 2018 Vuosi Sähköllä -juttusarjan tiimoilta.

Nyt lataaminen muuttuu maksulliseksi, ja hinnoittelu perustuu tolpalla vietetyn ajan sijaan ladatun energian määrään eli kilowattitunteihin. Tämä suosii hieman hitaammin lataavia autoja, mutta toisaalta helpottaa tuskaa esimerkiksi kylmissä olosuhteissa kylmällä akulla latauksen hidastellessa.

– ABC-latauksen hinnoittelu on käyttäjien toiveiden mukaisesti kilowattituntiperusteinen sekä perus-, teho- että suurteholatauksessa, sanoo sähköisen liikenteen päällikkö Olli Tervonen.

Hinnoittelu tapahtuu osuuskauppakohtaisesti, ja hinnat näkyvät asemakohtaisesti ABC-mobiilista. ABC-latauksesta saa Bonusta korkeintaan 5 prosenttia, ja se kerryttää normaaliin tapaan S-ryhmästä tehtyjen ostosten kuukausittaista bonusostokertymää.

Lisää tulee

Latausasemia rakennetaan parhaillaan koko Suomeen S-ryhmän markettien, hotellien ja ABC-asemien yhteyteen. Kuluvan vuoden loppuun mennessä tavoitteena on avata noin 50 ABC-latausasemaa, joissa on satoja latauspisteitä.

– Latausasemia otetaan käyttöön sitä mukaa, kun latauslaitteisiin saadaan asennettua kilowattituntihinnoitteluun vaadittavat energiamittarit. Tämän jälkeen latausasema on käytettävissä ABC-mobiililla, neuvoo Tervonen.

Osin on siis odotettava hinnoittelun vaatimaa laitteistoa. Ajantasainen tieto latausverkostosta on syytä tarkastaa aina erikseen ABC-mobiilista tai ABC-ketjun verkkosivuilta.

Mobiilipakko

ABC-mobiili on ainoa tapa maksaa ABC-latausta, joten mitään muita tunnistautumisvälineitä ei tueta. ABC-mobiili on S-Ryhmän lupausten mukaan myös sähköauton latauksessa totutun helppokäyttöinen. Latauspiste valitaan numeroinnin perusteella, ja asiointi tapahtuu muutenkin samoin kuin polttonesteitä tankattaessa.

S-ryhmän tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuodesta 2025 alkaen. Olennainen osa tätä tavoitetta on, että kaikki käytettävä sähkö on jo nyt uusiutuvaa, pääosin tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä

Kuvituskuva: Lauri Ahtiainen/Moottorin arkisto, Lähde: S-Ryhmä

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat