5.2.2021 Liikenne Autoilija, täällä välähtää! Katso ahkerimmat peltipoliisit Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Poliisi: etenkin nuorilla miehillä raskas kaasujalka, kovat ylinopeudet lisääntyivät viime vuonna noin 40 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Viime vuosi oli erittäin poikkeuksellinen myös liikenteessä, koska liikennemäärät vähenivät dramaattisesti koronapandemian takia. Se aiheutti liikennettä valvoville poliiseille uudenlaisia haasteita, koska teillä oli enemmän tilaa. – Osa kuljettajista, erityisesti nuorten miesten osa, käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kovat ylinopeudet lisääntyivät noin 40 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna, poliisiylitarkastaja Hannu Kautto Poliisihallituksesta kertoo. Myös poliisin tietoon tulleiden rattijuopumusten lisääntyminen noin kymmenellä prosentilla oli yllättävää sitä taustaa vasten, että poliisi luopui isoista puhallusratsioista koronan vuoksi. Liikennerikkomusten määrät sen sijaan laskivat voimakkaasti viime vuonna. Tämä johtui siitä, että tieliikennelain uudistuttua kesäkuussa 2020 poliisin liikennerikkomuksia koskevat menettelyt ja tilastointi muuttuivat. – Aiemmin kokonaisrikollisuuteen ja liikennerikkomusten kokonaismäärään tilastoituneet, lievimmistä ylinopeuksista kirjoitetut rikesakot muuttuivat hallinnollisiksi liikennevirhemaksuiksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Missä peltipoliisi välähtää? Ylinopeuksien valvonnassa on automaattisella nopeusvalvonnalla eli peltipoliiseilla merkittävä sijansa. Automaattisen kameravalvonnan tilastot paljastavat monenmoista autoilijoiden ajokäytöksestä eri puolilta Suomea. Moottorin pyytämistä tilastoista on ensinnäkin kaivettavissa esiin, mikä maan yli tuhannesta peltipoliisista on välähtänyt ajoneuvoille eniten. Välähdysmääriin vaikuttaa aivan keskeisesti kameratolpan sijainti: siellä tietty välähtää tiuhaan, missä liikutaan paljon. Valtakunnan ahkerin peltipoliisi vuonna 2020 oli Espoo Kehä III, Lommila L, jonka kohdalla kamera väläytti terveisensä 22 046 kertaa. Yli 10 000 kuvan määriin ylsivät myös Espoo Kehä I Mäkkylä L (17 266 kuvaa), Tuusula Kt 45 Fira E (14 838), Tampere Vt 12 Linnainmaa L (14 408) ja Vantaa Kehä III Tuupakka I (13 963). Oheinen taulukko kertoo 20:n eniten ylinopeuskuvia ottaneiden kameratolppien kuvasaldot vuodelta 2020. Näin tiuhaan peltipoliisi välähtää – valvontakameroiden kuvat vuonna 2020 Paikka, liikennemäärä, kuvat Espoo Kehä III, Lommila L, 2 666 366, 22 046 Espoo Kehä I Mäkkylä L, 2 890 265, 17 266 Tuusula Kt 45 Fira E, 3 766 509, 14 838 Tampere Vt 12 Linnainmaa L, 1 903 528, 14 408 Vantaa Kehä III Tuupakka I, 4 496 285, 13 963 Tuusula Kt 45 x Fallbackantie P, 1 670 343, 8 248 Helsinki Tie 170 Itäväylä Kalasatama 2 L, 1 856 384, 7 626 Lapinlahti Vt 5 Nerkoo E, 375 078, 6 579 Espoo Kehä I Vallikallio I, 1 163 613, 5 608 Ikaalinen Vt 3 Sammi P, 948 534, 5 301 Helsinki Kehä I Vartiokylä I, 4 277 095, 5 146 Kotka Hyväntuulentie x Kotkantie P, 1 723 433, 5 063 Vihti Vt 25 Hiidenvedent. liittymä I, 362 173, 4 826 Helsinki Kehä I Pakila I, 3 139 880, 4 688 Mäntsälä Vt 25 Vt 4:n Liittymä I, 641 903, 4 154 Helsinki Kehä I Pirkkola 2 L, 3 772 299, 4 050 Lohtaja Vt 8 Marinkainen E, 278 740, 4 035 Espoo Kehä III, Mikkelä I, 1 045 779, 3 767 Mustasaari Vt 8 Koivulahti E, 1 149 745, 3 578 Ylöjärvi Vt 3 Soppeentien ylikulkusilta P, 1 746 435, 3 553 Lähde: Poliisihallitus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Missä ajettu ylinopeutta useimmin? Moottorin Poliisihallitukselta pyytämät tilastot paljastavat myös sen, minkä kameratolpan kohdilla on ajettu useimmin ylinopeutta suhteessa valvontapisteen ohi ajaneen liikenteen määrään. Välähdysten eli ylinopeuksista otettujen kuvien määrä suhteessa ohiajaneisiin ajoneuvoihin tuottaa laskutoimituksen jälkeen niin sanotun kuvaprosentin. Näin laskettuna Suomen tehokkain kameratolppa vuonna 2020 oli Jämsä Vt 9 Juokslahti L. Sen kuvaprosentti oli 4,01 eli hieman yli neljä prosenttia Jämsässä kiinteän kameratolpan ohi kulkeneista ajoneuvoista tuli kuvatuksi nopeusrajoituksen ylityksen vuoksi. Merkillepantavaa on, että kuvaprosenttitolppien 20:n kärkijoukossa ei ole yhtään pääkaupunkiseudun kameratolppaa, vaan tässä listauksessa erottuvat maakuntien ja maanteiden peltipoliisit. Mukaan mahtuu toki muutama Uudenmaan kameratolppa. Tässä listauksessa on huomioitu ne kameratolpat, joiden ohi on liikennöinyt vähintään 5 000 ajoneuvoa. Peltipoliisien sijaintipaikkojen nimet kuulostavat toispaikkakuntalaisen korvissa heprealta, mutta paikalliset autoilijat tietänevät hyvinkin tarkoin missä oman liikkumisalueen kameratolpat sijaitsevat. Jämsän peltipoliisin jälkeen tulevat Ii Vt 4 Kuivaniemi Viinamäen risteys E (kuvaprosentti 2,46), Suonenjoki Vt 9 Koskelo I (1,95), Kuopio Kt 75 Pieksänkoski th I (1,89), Lapinlahti Vt 5 Nerkoo E (1,75), Kuopio Vt 9 Riistavesi L (1,59) ja Lohtaja Vt 8 Marinkainen E (1,45). Seuraavat peltipoliisit ovat Vihti Vt 25 Hiidenvedentie liittymä I (1,33), Siilinjärvi Vt 9 Toivala th L (1,28), Siuntio Kt 51 x Siuntiontie L (1,23), Rovaniemi Vt 4 Muurola E R12 (1,18), Heinävesi Vt 23 Lajunlahti I (1,18), Siuntio Kt 51 Pikkala I (1,15), Juva Vt 5 Pakinmaa P (1,14), Iisalmi Vt 5 Ohenmäki P (1,13), Iisalmi Kt 88 Vt 27:n rist E (1,12), Pyhäselkä Vt 6 Savikko E (1,08), Karkkila Vt 2 Porintie 74 E (1,04), Nastola Vt 12 Arola länsi I (1,03) ja Tohmajärvi Vt 6 Tikkala P (1,03). Lue lisää: Autoliitto: Automaattinen kameravalvonta ei korvaa poliisia tien päällä Poliisipartiointi tien päällä on ollut laskussa Poliisi lähivuosista: haasteena huumekuskit ja kuolonkolarit Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Poliisihallitus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 23.7.2026 Liikenne Osaisitko itse ajaa tässä risteyksessä? – Käpyläläinen ”liikenneympyrä” kylvää vaaratilanteita ja tööttäilyä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 23.7.2026 Yleinen Tunnetko oikeasti liikennemerkit? – Muutamat liikennemerkistön nippelit paljastavat totuuden lahjomattomasti 22.7.2026 Liikenne Tiedostatko haasteet, joita liittyy ison ajoneuvon kuljettamiseen? 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan