13.12.2020

Autoilijat jääneet ennätyksellisesti nalkkiin koronavuonna – riskinotto voi käydä kalliiksi

tieliikennelaki 2020

Liikennekäytöstä poistetuilla ajoneuvoilla ajaneita on tavattu ennätysmäärin. Luvattomasta käytöstä voi koitua autoilijalle erittäin tuntuvat rahalliset seuraukset.

Koronavuonna on liikenteessä otettu huimasti tavallista useammin riskejä ajamalla liikennekäytöstä poistetuilla ajoneuvoilla. Nalkkiin jääneille autoilijoille koituu tyhmyydestä tuntuvat rahalliset jälkiseuraukset.

Esimerkiksi toukokuussa noin 470 kuljettajaa jäi kiinni liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajamisesta. Nalkkiin jääneiden piikki on suurin vuosikausiin. Tyypillisesti kiinnijääneitä on viime vuosina ollut kuukausitasolla noin 200–300 tapausta.

Osa rikkomuksista on tietty tahattomia, mutta seuraukset tulevat tästäkin huolimatta kalliiksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ehdoton ajokielto

Liikennevakuutuskeskus muistuttaa, ettei liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla saa ajaa lainkaan. Tavatessaan tällaisen liikenteessä poliisi voi ottaa siitä kilvet pois. Lisäksi luvattomasta käytöstä seuraa takautuvia maksuja: korotettuja vakuutusmaksuja ja yleensä myös ajoneuvovero.

Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen tuo esiin, että riskinotosta koituvat maksut lasketaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä, vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.

– Maksuseurauksia tulee huolimatta siitä, onko liikennevakuutus irtisanottu vai merkitty niin sanotusti passiiviseksi poiston ajaksi.

Etätyöt vähensivät autoilutarpeita

Jumppanen taustoittaa, että keväällä koronaepidemian alkaessa ajoneuvoja poistettiin liikennekäytöstä tavallista enemmän, esimerkiksi etätöiden ja taloudellisten syiden vuoksi.

– Ja tavallista enemmän jäätiin sitten myös kiinni näillä ajoneuvoilla luvatta ajamisesta.

”Vain yksi kauppareissu”

Kaikki kiinni jääneet autoilijat eivät tietenkään aja käytöstä poistetulla ajoneuvolla tarkoituksella. Jumppasen arvion mukaan luvatta ajaneiden joukossa oli luultavasti paljon tahattomiakin unohduksia.

– Lisäksi monella saattoi olla kiusaus hoitaa vain yksi kauppareissu. Haluan muistuttaa kaikkia, että tulee olla tarkkana, kun ajoneuvon poistaa liikennekäytöstä. Kauppareissun hinta nousee kalliiksi, kun ajoneuvon vakuutusmaksut pitää maksaa korotettuna kuukausien ajalta, ei vain tuon yhden luvattoman reissun ajalta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yhä useampi jää kiinni

Kun ajoneuvolla ajetaan, sen tulee olla rekisteröitynä liikennekäyttöön ja lakisääteisen liikennevakuutuksen voimassa.

Liikennekäytöstäpoistetulla ajoneuvolla ajamisesta kiinnijääneiden määrä kasvaa joka vuosi. Mutta todellisuutta on toki sekin, ettei jokainen tapaus tule tietoon nykyisen valvonnan keinoin. Luvaton ajaminen koskettaa kuitenkin kaikkia autoilijoita ja heidän kukkaroaan.

– Ajoneuvonsa velvollisuuksien laiminlyövien takia valtion budjettiin jää saamatta useiden miljoonien eurojen edestä ajoneuvoveroja. Lisäksi viime kädessä liikennevakuutuksen laiminlyönnit voivat nostaa vakuutusten hintoja, jos aiheutuneiden vahinkojen korvauksia ei saada katettua laiminlyöntimaksuilla, Jumppanen taustoittaa.

kolari

Liikennevakuutus turvaa syyttömän osapuolen – ja kuljettajan itsensä

Lakisääteisestä liikennevakuutuksesta korvataan kolarin syyttömälle osapuolelle sekä omaisuus- että henkilövahingot. Suomessa ajoneuvon omistajan liikennevakuutus kattaa myös hänen omat henkilövahinkonsa, vaikka hän olisi aiheuttanut kolarin.

Mikäli ajoneuvon liikennevakuutus on kokonaan irtisanottu, ajoneuvon omistaja ei saa lainkaan korvauksia. Ei esimerkiksi siinäkään tapauksessa, vaikka olisi vammautunut työkyvyttömäksi.

Syyttömien osapuolten korvausten takaamiseksi Liikennevakuutuskeskus perii liikennevakuutuksensa laiminlyöneiltä vakuuttamattomuusmaksut takautuvasti. Liikennevakuutuskeskus turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet. Liikennevakuutuskeskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto

Luetuimmat