25.8.2020 Liikenne Kevytautot jäänevät unelmaksi: ministeriö aloittaa lain kumoamisen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo, ettei Euroopan unionin komisio antanut poikkeuslupaa kevytautojen käyttöönottoon. Viime syksynä kevytautoilla meni hyvin: uusi nopeusrajoitettuihin henkilöautoihin pohjautuva autoluokka oli loppuvuodesta syrjäyttämässä kolhot mopoautot nuorison kulkuvälineenä. Asiasta oli päätetty eduskunnassa jo vuoden 2018 joulukuussa vahvalla enemmistöllä. Sitten vuoden 2019 syyskuun 6. päivänä tuli yllätys: Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti hakevansa lykkäystä kevytautoille, sillä Euroopan komissiolta oli kantautunut kritiikkiä. Eduskunta äänesti vuoden lykkäyksen puolesta lokakuun puolivälissä. Aikalisän piti antaa mahdollisuus säätää laki Euroopan unionille kelpaavaksi – tosin silloin liikenne- ja viestintäministerinä toiminut Sanna Marin väläytti myös mahdollista perumista. Tänään Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti aloittavansa kevytautolain kumoamisen. Ministeriö pyytää lausuntoja kevytautoja koskevan lain kumoamisesta. Perusteluna tälle on se, ettei EU:n komissio ole antanut Suomelle poikkeuslupaa kevytautojen käyttöönottoon maamme viranomaisten aktiivisesta vaikuttamistyöstä huolimatta. Jos lain voimanatuloa ei kumota, voi komissio käynnistää rikkomusmenettelyn Suomea kohtaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Komissio vastustanut alusta saakka Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa kerrotaan komission jo keväällä 2019 katsoneen, että Suomessa vuonna 2018 hyväksytyt kevytautolait ovat EU:n ajokorttidirektiivin vastaisia. Komissio on myös kiinnittänyt huomiota saamissaan kanteluissa esitettyihin turvallisuus- ja ympäristöongelmiin sekä markkinavaikutuksiin. Käytännössä kyse lienee etenkin Ranskan mopoautovalmistajien menestyksekkäästä lobbauksesta: mopoautovalmistajat luultavasti kokivat kevytautokonseptin uhaksi, sillä se olisi voinut levitä Suomesta ympäri Eurooppaa ja vaarantaa siten koko kevytautojen kysynnän. Ympäristösyillä mopoautoja on vaikea perustella, sillä vasta vuonna 2018 niiden päästörajat tiukennettiin Euro 4 -tasolle, joka henkilöautoilta vaadittiin vuosien 2006–2011 ensirekisteröinteihin. Liikenneturvallisuuden suhteen kevytautot ovat herättäneet paljon mielipiteitä suuntaan ja toiseen: autojen turvallisuusvaikutuksista ja 60 km/h -nopeusrajoituksesta on keskusteltu kiivaasti. Komission vastustuksen painoarvo lienee myös vaihdellut eri ministerien alaisuudessa. Yhteisymmärrystä yritetty vuosia Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo aloittaneensa neuvottelut EU:n komission kanssa jo vuonna 2018 ja tiivistäneen niitä, kun lakia lykättiin. Ministeriö kertoo, että sekä poliittisella- että virkamiestasolla käydyissä neuvotteluissa on yritetty löytää tapa, jolla kevytautojen käyttöönotto olisi saatu mahdolliseksi. Ongelmakohtia on ollut niin ajoneuvo- kuin ajokorttiluokkaan liittyen: kevytautoista oli määrä tehdä oma ajoneuvoryhmänsä, jossa kyse olisi ollut T-luokan ajoneuvoiksi muutetuista henkilöautoista. Komission mukaan kevytautoihin ei kuitenkaan voi soveltaa maatalous- tai metsätaloustraktorin määritelmää, vaan moottoriajoneuvon määritelmää, minkä vuoksi niiden ajokorttivaatimuksia ei voida säätää kansallisesti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ehkä sittenkin? Keskusteluissa komissio näki Suomen ehdotuksia periaatteessa hyvinä, mutta se ei kuitenkaan antanut suostumusta poiketa EU:n ajokorttidirektiivien sääntelystä. Nyt Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo, että kevytautoista saadaan laillisia vain vaikuttamalla tulevaan ajokorttidirektiivin sisältöön, jota ollaan uudistamassa lähivuosina. Kevytautoihin ehkä palataan vielä joskus, mutta ainakaan lähivuosina nuoriso ei pääse eroon mopoautoista. Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen, lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö Lue lisää Kaikki artikkelit 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 2.6.2026 Pyöräily Onko pyöräilyrenessanssi peruttu? – investoinnit eivät kasvatakaan pyöräilyn suosiota 1.6.2026 Liikenneturvallisuus Virityksessä nykyään paljon muitakin kuin mopoja – turvallisuus kärsii eikä vakuutukset korvaa 30.5.2026 Liikenneturvallisuus Viritetyillä mopoilla suuri osuus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa 30.5.2026 Liikenne Liikenneympyrä on risteystyyppinä erinomainen 29.5.2026 Liikenne Tämän toimenpiteen soisi yleistyvän muuallakin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 2.6.2026 Tilaajille Peugeot alkoi kolista 15 kilometriä huollon jälkeen – joustintukien laakerit herättivät kuluttajan epäilyn virheestä 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km