15.10.2020 Liikenne Kuulostaako taksilain korjaussarja tutulle? Ehdotuksissa muun muassa taksamittari, pakollinen koulutus ja taksikupu Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Reilut kaksi vuotta sitten voimaan astunut taksilaki on puhuttanut laajaa joukkoa alusta alkaen. Sanna Marinin hallitus esittää nyt eduskunnalle lukuisia muutoksia taksilainsäädäntöön, joilla on tarkoitus korjata nykyisen lain aiheuttamaa taksipalveluiden tason heikentymistä. Vuonna 2018 voimaan astunut taksilaki vapautti huomattavasti takseihin kohdistuneita vaatimuksia. Nykyisen hallituksen mielestä toimet ovat tuoneet mukanaan ongelmia, joita täytyy korjata uudella taksilailla, jonka esitys annettiin eduskunnalle 15.10.2020. Muutosten tavoitteena on kaikkia asiakkaita palveleva ja luotettava taksiliikenne. Nykyisen taksilain epäkohdat liittyvät Liikenne- ja viestintäministeriön mielestä etenkin turvallisuuteen, harmaan talouden torjuntaan, hinnoittelun läpinäkyvyyteen ja taksien saatavuuteen. – Taksisääntelyn korjaussarjan tarkoitus on luottamuksen palauttaminen niin asiakkaiden kuin taksitoimijoiden keskuudessa. Taksit ovat monelle tärkeä liikkumismuoto, joten palvelua koskevasta epävarmuudesta tulisi päästä eroon, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka toteaa. Taksipalveluiden laatua ja turvallisuutta pyritään lakiehdotuksessa parantamaan taksinkuljettajilta vaadittavalla kokeella. Kokeen sisältöä ja järjestämistapaa kerrotaan nyt olevan täsmennetty. Muutoksen tavoitteena on, että kokeella pystyttäisiin arvioimaan aiempaa paremmin alalle tulevien kuljettajien perusosaamista ja kykyä toimia erilaisten asiakasryhmien kanssa. Oman osaamisensa täydentämiseksi kuljettajat voisivat myös käydä laissa määritellyn erityisryhmien kuljettajakoulutuksen, jossa koulutettaisiin kuljettajia toimimaan turvallisesti erityisryhmiin kuuluvien asiakkaiden kanssa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hinnoittelua halutaan selkeämmäksi Hinnoittelua kokevia velvoitteita on lakiehdotuksessa yhdistetty. Tämän avulla asiakkailla uskotaan olevan paremmat mahdollisuudet taksimatkan hinnan arvioimiseksi. Taksikyydin hinnan tai hinnan määräytymisen perusteet olisi yhä ilmoitettava ennen matkan alkua. Jos kyydin hinta ei ole kiinteä, olisi hinnoittelussa käytettävä tiettyä hinnoittelurakennetta ja esitettävä esimerkkimatkan hinta. Hinnan määrittelyyn olisi käytettävä mittauslaitedirektiivin mukaista taksamittaria. Liikennepalvelulaissa määriteltäisiin lakiehdotuksen mukaan kaikista taksikyydeistä verovalvontaa varten kerättävät tiedot. Tiedot tulisi kerätä taksamittarin, tai muun lain ja määräysten mukaisen laitteen tai järjestelmän avulla. Yrittäjillä tulisi olla Y-tunnus jo taksiliikenneluvan myöntämisvaiheessa ja luvan edellytyksiin tulisi velvollisuus suorittaa yrittäjäkoulutus ja -koe. Koulutuksen tarkoituksena on parantaa alalle tulevien taloushallinto- ja liiketoimintaosaamista ja varmistaa yrittäjien riittävä perusosaaminen yrityksen velvoitteisiin liittyen. Valvonnan tehostamiseksi ajoneuvossa tulisi olla aina mukana taksiliikennelupa tai sen jäljennös. Kuljettajan vastuuta mukana pidettävistä asiakirjoista lisättäisiin ja velvoitteiden rikkomisesta voitaisiin määrätä liikennevirhemaksu. Tutut kuviot vanhasta laista Jos suurin osa edellä mainituista toimenpiteistä saa muistelemaan vanhaa taksilakia, niin tähän eivät yhtäläisyydet lopu. Lakiehdotuksessa taksivalaisin tulisi pakolliseksi tietyin poikkeuksin taksin tunnistamisen ja taksitoiminnan valvonnan helpottamiseksi. Lakiehdotus toisi myös mukanaan hintatietojen toimitusvelvollisuuden taksiyrityksille ja välityskeskuksille. Tämä parantaisi viranomaisten tilannekuvaa taksipalveluiden saatavuudesta ja hinnoista. Ehdotusten on suunniteltu astuvan voimaan vuoden 2021 alussa, mutta porrastetusti. Taksipalveluiden hintaa ja taksamittareita koskevat muutokset tulisivat ehdotuksen mukaan voimaan vasta 1.6.2021. Myös koulutusvelvoitteiden täyttämisen ja y-tunnuksen hankkimisen muutoksiin liittyy siirtymäaikoja. Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 18.8.2026 Sähköautot Audi A2 e-tron seuraa edeltäjänsä renkaanjäljissä – tuleva malli rikkoo nyt jo ennätyksiä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja