13.7.2022

Liikenneturva muistuttaa: Myös sähköpotkulaudan virittäminen on kielletty

Sähköpotkulautailijat ovat vaaraksi – Liikenneturva

Aivan kaikki liikennesäännöt eivät aina tunnu olevan kaikille sähköpotkulaudan käyttäjille selviä, mutta onneksi sentään suurin osa tietää, ettei niitä saa virittää. Lapsiakaan ei sähköpotkulaudalla saa kuljettaa.

Varmasti kaikki sentään tietävät vanha kunnon vitsauksen, mopojen virittämisen, olevan laitonta, mutta sähköpotkulautojen kohdalla tilanteessa on vielä parantamisen varaa. Liikenneturvan toteuttamaan kyselytutkimukseen vastanneista kolme neljästä eli 75 prosenttia tiesi, ettei sähköpotkulautojen nopeudenrajoittimia tule peukaloida. Lauta saa kulkea korkeintaan 25 kilometriä tunnissa, ja täten se luokitellaan kevyeksi sähköajoneuvoksi. Tätä alempana ovat korkeintaan 15 kilometriä tunnissa kulkevat jalankulkua avustavat tai korvaavat liikkumisvälineet, kuten vaikkapa sähköskootterit.

- Riippumatta siitä, onko sähköinen laite oma vai vuokrattu, on tiedettävä, millaisella laitteella tien päälle lähtee. Kuljettajan vastuulla on tuntea käyttämäänsä laitetta koskevat säännöt ja rajoitukset. Sähköisistä laitteista ei aina päällepäin voi sanoa, mihin luokkaan ne kuuluvat, tiivistää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tomi Rossi.

Sähköpotkulautailun liikennesäännöt – Liikenneturva

Kaupungeistakin älypuhelinsovelluksilla vuokrattavat potkulaudat kuuluvat kevyiden sähköajoneuvojen luokkaan, kulkevat 25 km/h ja niiden ajamiseen pätevät polkupyöräilijöiden liikennesäännöt. Niillä ei siis esimerkiksi tule kruisata jalkakäytävillä eikä suhata suojateille jalankulkijoiden tavoin. Myös kypärää on käytettävä.

Matkustajien kuljettaminen sähköpotkulaudalla on niin ikään kiellettyjen asioiden listalla, mikää pääsee toisinaan unohtumaan. Tämä pätee ehdottomasti myös lasten kuljettamiseen.

- Jos lapsen kanssa haluaa liikkua kaupungilla, on valittava muu kulkutapa kuin sähköpotkulauta. Jos lasta ohjeiden vastaisesti kuljettaa vanhemman ja ohjauslaitteen välissä, törmäystilanteessa lapsella on suuri riski vahingoittaa kasvojaan ja rintakehäänsä ohjaustankoon tai edessä olevaan esteeseen. Lisäksi vanhemman massa tulee takaa vielä lapsen päälle, Rossi selventää.

Myös oikeanlaisilla suojavälineillä sekä henkilön fyysisillä ominaisuuksilla on iso merkitys.

- Kun puhutaan kaatumisista tai törmäyksistä suojattomilla laitteilla, vammojen vakavuuteen vaikuttavat suojavälineet, mutta myös henkilön rakenne. Terve aikuinen kestää huomattavasti enemmän törmäysvoimia onnettomuudessa kuin vasta kehittymässä oleva pieni lapsi, Rossi muistuttaa.

 

Lähde: Liikenneturva Kuvat: Moottorin arkisto/Liikenneturva

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat