2.6.2023

Nämä vaaranmerkit kielivät heikosta ajoterveydestä – katso poliisin listaus

Sairaus oli onnettomuuden riskitekijänä 54 %:ssa kuolonkolareista vuosina 2014–2018.

Poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta on huolissaan ajoterveysasioista. Taustalla on se, että jotkut autoilijat ajavat liian pitkään heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta.

– Ajoterveys voi heikentyä salakavalasti, niin ettei autoilija itse havaitse haasteita. Kyseessä voi olla kroonistunut eikä niinkään tilapäinen ongelma ajamisen turvallisuuden näkökulmasta, Katajisto pohtii.

Väestön ikääntyessä ja ikäihmisten osuuden kasvu tuo liikenteeseen entistä enemmän entistä ikääntyneempiä autoilijoita, joilla on monia perussairauksia – ja ne sekä niiden lääkitys voivat heikentää ajokuntoa ja kaikkien liikenneturvallisuutta. Moottori kertoi jo aiemmin, kuinka poliisi valvoja arvioi kuljettajien ajoterveyttä.

ratsia poliisi

Katajisto perää läheisiltä vastuuta.

– Jalkautuneet poliisipartiot toki tekevät havaintoja heikentyneestä ajokunnosta ajovirheiden tai muun ajokäytöksen havahduttamina, mutta olisi tärkeää, että ikääntyneiden lähipiiri huolehtii siitä, että ajoterveyden heikentyessä autoilija ohjataan ajoissa lääkärin luo – ennen kuin mitään ehtii tapahtua, Katajisto tähdentää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Riskitekijä yli puolissa kuolonkolareita

Katajisto tuo esiin Onnettomuustietoinstituutin OTI ajoterveysraportti 2021 -tutkimuksen. Sen mukaan vuosina 2014–2018 sairaus oli onnettomuuden riskitekijänä 54 %:ssa kuolonkolareista. Välittömänä riskinä sairaus oli 16 %:ssa tapauksista. Merkittävimmät riskisairaudet olivat sydänsairaudet ja verenpainetauti (84 %).

Taustariskinä sairaus oli 39 %:ssa tutkituista kuolonkolareista.

Tutkimuksen mukaan välittömänä riskinä oli usein ajoneuvon hallintavirhe tai väärä ajolinja, usein myös tahallisuus.

Ajovirheet kielivät ongelmista

Katajisto listaa tyypillisiä esimerkkejä ajovirheistä, jotka voivat aiheutua heikentyneestä ajoterveydestä:

  • väärään suuntaan ajaminen
  • täpärästi tehdyt väistöt
  • ajoratamerkintöjen mukaan suunnistaminen
  • karkeat ohjausliikkeet
  • nopeuden muutokset
  • epävarma risteysajo
  • keskiviivalla ajaminen
  • eksyminen tutulla alueella
  • poikkeavan hitaasti ajaminen
  • erilaiset ulosajot, törmäykset ja kolarit

Näin määrää laki

Katajisto kertaa, mitä ajokorttilaki (20 § 1 mom) sanoo ajoterveysuhista.

”Jos on syytä epäillä, ettei ajo-oikeuden haltija enää täytä ajokortin terveysvaatimuksia tai ettei hän terveydentilansa vuoksi enää kykene kuljettamaan turvallisesti sellaista ajoneuvoa, jonka ajo-oikeus hänellä on, poliisi voi määrätä kuljettajan määräajassa toimittamaan lääkärin- tai erikoislääkärinlausunnon terveysvaatimusten täyttymisestä taikka todistuksen ajonäytteestä tai uudesta ajokokeesta.”

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto, Onnettomuustietoinstituutti Lähteet: Poliisihallitus, Onnettomuustietoinstituutti

a:1:{i:0;s:6:"137574";}

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat