7.7.2025 Autoilu Taksiyritys laajenee koko Suomeen Teksti Aapeli Rytkönen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kyytipalvelu Uber on laajentanut toimintansa kattamaan koko Suomen. Sovellus on nyt käytettävissä valtakunnallisesti, mikä tarkoittaa, että kyytejä voi tilata ja tarjota kaikkialla, missä aktiivisia kuljettajia on saatavilla Laajentuminen on jatkoa Uberin viime vuoden kasvulle, jolloin palvelu aloitti toimintansa muun muassa Lappeenrannassa, Porissa, Levillä ja Jyväskylässä. Nyt sovellus palvelee sekä kasvavia kaupunkialueita että pienempiä yhteisöjä ja täydentää olemassa olevia liikkumisvaihtoehtoja. – Ihmiset eri puolilla Suomea avaavat Uber-sovelluksen päivittäin, joko tilatakseen kyydin tai rekisteröityäkseen kuljettajaksi uusille alueille. Tarve helppokäyttöisille ja joustaville liikkumisratkaisuille kasvaa jatkuvasti. Laajentumisen myötä haluamme madaltaa liikkumisen esteitä ja tarjota yhä useammalle mahdollisuuden liikkua vapaasti omilla ehdoillaan, sanoo Uber Suomen maajohtaja Sanni Nummi. Uberin laajentuminen avaa yrityksen mukaan uusia mahdollisuuksia myös taksiyrittäjille ja ammattikuljettajille, jotka voivat liittyä palveluun omilla ehdoillaan. Sovelluksen kautta ajavilla kuljettajilla tulee olla taksinkuljettajan ajolupa, rekisteröity ajoneuvo ja voimassa olevat vakuutukset. Vaikka Uber toimii nyt koko maassa, kyytien saatavuus vaihtelee paikallisten kuljettajien aktiivisuuden mukaan. Käyttäjän näkökulmasta palvelu tuo heidän mukaansa kuitenkin lisää vaihtoehtoja arjen ja matkailun liikkumistarpeisiin. Uber aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2014. Ensimmäisenä Uber toimi pääkaupunkiseudulla, mutta myöhemmin se laajensi toimintaansa myös muualle suomeen. Uberin toiminta Suomessa on ollut kiistanalaista ja perinteinen taksiala on vastustanut sen laajentumista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.10.2026 Liikenneturvallisuus Hirvikolareiden määrä kasvussa – pidä silmät auki myös villisikojen varalta 8.10.2026 Autoilu Verohallinto vitsailee autoilijoille somessa – veronpalautukset auton huoltoon? 8.10.2026 Kuluttajat Bemarin historiasta ilmeni kolme kolaria ennen Suomeen tuontia – ostaja vaati 8 000 euroa 7.10.2026 Autoilu Maiden rajat ylittävä tiedonvaihto liikennerikkomuksista tehostumassa 6.10.2026 Liikenneturvallisuus Poliisilta ulostulo ajoterveydestä – pyri estämään vaarallisen kuljettajan ajaminen 5.10.2026 Autoilu Mercedes-Benz CLA voitti ladattavien autojen EcoRun Cupin – kuljettaja jakaa vinkkinsä mahdollisimman taloudelliseen ajoon 3.10.2026 Autoilu Suomalaiset kaipaavat suurempia parkkiruutuja – autot kasvavat, mutta parkkipaikat pysyvät ennallaan 2.10.2026 Kuluttajat Uudehkosta Hyundai Konasta löytyi useita vikoja – myyjä epäili ostajan kertoman pienen kolhun vaikutusta 30.9.2026 Liikenne Suomi mukaan eurooppalaisten liikennevakuuttajien kampanjaan, jonka periaatteita on noudatettu täällä jo pitkään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 10.10.2026 Koeajo Koeajo: Ford Mustang Mach-E – autot ovat kehittyneet sadassa vuodessa, mutta millä hinnalla? 10.10.2026 Moottoripyörät Vain 12 790 euroa ja varusteita vaikka muille jakaa – koeajo paljasti Benelli TRK 902:n heikon kohdan 11.10.2026 Sähköautot Tällainen on Volkswagenn ensimmäinen täyssähköinen GTI – nappia painamalla urheilullisuus tappiin 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 6.10.2026 Käytetyt autot Murheellisten laulujen Saab – haimme käytetyn Aeron korjaamolta, mutta kaikki ei ollutkaan kunnossa 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 5.10.2026 Laivat Jäävuoreen kertaalleen törmännyt loistoristeilijä Norwegian Sun piti Helsinkiä kotisatamanaan kuluneena kesänä - se ei kuitenkaan välttämättä palaa enää koskaan Suomeen 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys]