31.5.2023

Pyörätelinetestin karut tulokset – lähes kaikki telineet irtosivat väistötilanteessa

Moottorin polkupyörätelinetesti 2023

Testasimme, miten edulliset polkupyörien kuljetustelineet käyttäytyvät äkillisessä väistötilanteessa. Tulos oli karu: lähes kaikki telineet irtosivat auton vetokoukusta ja tuhoutuivat käyttökelvottomiksi.

Suomalaiset ovat verrattain innokasta pyöräkansaa, ja fillareita kuljetetaan mukana loma- ja mökkireissuille autokyydillä. Testasimme, kuinka edulliset auton vetokoukkuun kiinnitettävät kuljetustelineet kestävät yllättävässä tilanteessa.


Hankimme testiä varten viisi auton vetokoukkuun kiinnitettävää polkupyörän kuljetustelinettä, joita myytiin viime syksynä marketeissa ja autotarvikeliikkeissä. Testin halvin teline eli Bike-R maksoi ostohetkellä (lokakuu 2022) 15 euroa, ja kallein Thule Hang-On 3 puolestaan 129 euroa. Kaikkiaan mukana olevien telineiden keskihinta on muutaman kymmenen euron luokkaa.

Telineistä neljä edustaa tyypillistä koukkuun kiinnitettävää niin sanottua saksimallia. Perusajatus on, että teline kiinnittyy vetokoukun kuulaan molemmilta sivuilta puristamalla. Saksirakenne on yksinkertainen ja vaikuttaa asennushetkellä varsin tukevalta. Testin kalleimman eli Thulen kiinnitysmekanismi poikkeaa muista, sillä suojatun rakenteen sisällä on metallilevy, joka puristetaan koukkuun ruuvaamalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Testatut telineet

MerkkiBike-REasy-FitNäpsäKuljetustelineThule Hang-on 3
OstopaikkaPuuiloClas OhlsonMotonetBiltemaMotonet
Hinta €14,9029,9544,9029,90129,00
Sallittu pyörien määrä22233
Ilmoitettu kantavuus kg3045-4545

Kyydissä kolme erilaista polkupyörää

Testimme oli varsin yksinkertainen ja suoraviivainen: kiinnitimme kuljetustelineen vetokoukkuun asianmukaisesti, lastasimme telineeseen käyttöohjeen mukaisen kuorman ja väistimme kuvitteellista estettä 80 km/h -nopeudella.

Väistökokeessa käännetään ensin voimakkaasti vastaantulijoiden kaistalle, ja heti perään palataan takaisin omalle kaistalle. Tätä varten teimme suljetulle rata-alueelle keilarivit, eli väistö suoritettiin jokaisella telineellä tismalleen samassa paikassa. Testiautona toimi käyttötestiautomme, vuoden 2009 mallinen Volvo V50 1.6D Drive, johon olimme asennuttaneet vetokoukun viime syksynä.

Kokeessa esteen väistämisestä seuraa liike vastakkaisiin suuntiin, ja telineeseen kohdistuu kahdesti suuri voima sivuttaissuunnassa. Testi toistettiin samalla tavalla jokaisen telineen kohdalla, mutta pyörien massat vaihtelivat hieman, sillä telineiden valmistajien ilmoittamat kantavuudet poikkeavat toisistaan.

Osassa telineistä ei juuri ole rajoituksia. Ohjeissa kerrotaan, että pyörätelineeseen saa kiinnittää 1–2 polkupyörää, mutta varsinaista painorajaa tai muita rajoituksia ei löydy. Joissakin telineissä puolestaan ohjeistetaan, että teline koukussa ei pidä ajaa yli 90 km/h -nopeutta. Osa taas rajaa pelistä pois sähköpyörät ja fatbiket. Ilmeisesti ajatuksena on, että teline ei jaksa kannatella painavampia pyöriä.

Polkupyöriä käytössämme on kolme. Kevyin niistä painaa 13 kg, ja edustaa suhteellisen modernia hybridipyörää. Toinen fillari on hieman vanhempi nappularenkainen maastopyörä, jonka massa on 15,3 kg. Testin kolmas pyörä simuloi sähköpyörää: hitsasimme testiä varten peruspyörään lisäpainoja, lopputuloksena 23,8 kilogramman kokonaisuus. Emme halunneet käyttää testissä oikeaa sähköpyörää, sillä kalliin pyörän vaurioitumiselle oli olemassa ilmeinen riski.

Ensimmäinen väistö tuhoaa telineen

Aloitamme testaamisen ainoalla kotimaista tuotantoa olevalla pyörätelineellä. Kyseessä on Näpsä-tuotemerkillä myytävä teline, joka eroaa ulkoisesti testin muista edullisista telineistä. Metallirunkoa ei nimittäin ole maalattu, vaan sähkösinkitty. Ajatuksena on saavuttaa parempi kestävyys. Pyörää vasten tulevat koukut on päällystetty kumilla, jotta pyörät eivät naarmuuntuisi.

Näpsä poikkeaa monesta muusta telineestä heti alkumetreillä siinäkin, että telineen ja pyörien runkojen mitoitukset eivät oikein osu kohdalleen. Kuljetuspiikit tulevat muita leveämmälle ja sen vuoksi polkupyörän rungon yläputki ei mahdu piikkien väliin. Kahden pyörän kiinnitys näyttää lopulta hyvin huteralta, ja pyörät nousevat telineessä muita verrokkeja korkeammalle. Jälkikäteen käy ilmi, että valmistaja ei ole tarkoittanutkaan pyöriä ripustettavan rungon yläputkesta, vaan etuhaarukasta. Ohjeet olisivat olleet paikallaan.

Näpsän kuljetuskapasiteetin ulkopuolelle on rajattu sähköpyörät ja fatbiket, joten kokeilemme telinettä kahdella perinteisellä polkupyörällä. Yhteispainoa näille kertyy 28,3 kg. Sidomme pyörät kiinni telineeseen mustekaloilla, kuten tämänkaltaisten telineiden käyttäjät usein tekevät.

Vetokoukun kuulan ympärille kiristyvät leuat antavat periksi väistössä, eikä teline enää kiristy riittävästi.

Päivän ensimmäinen väistökoe näyttää heti, että väistössä pyöräteline heilahtaa selvästi puolelta toiselle, mutta pysyy silti kiinni koukussa. Kun tarkastelemme tilannetta lähemmin, käy ilmi, että vaikka teline on edelleen kiinni koukussa, pääsee se väistön jälkeen heilumaan. Toista väistökoetta teline ei selvittäisi millään, vaan polkupyörät todennäköisesti lentäisivät ensimmäisen ohjausliikkeen myötä. Kiinnitysmekanismi on löystynyt, koska kuppimaiset metallileuat ovat pahasti venyneet. Teline on siis käyttökelvoton.

Pikaisella vilkaisulla teline näyttää olevan kiinni autossa, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, ettei kokonaisuus ole enää turvallinen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Toinen teline toistaa tapahtuneen

Toiseksi otamme käsittelyyn testin halvimman telineen. Kyseessä on Puuilossa myytävä Bike-R (14,90 €), jota kaupataan muissakin kauppaketjuissa hieman eri nimellä. Esimerkiksi Tokmannilla Future Sport -niminen teline maksaa 26,95 €, mutta on käytännössä täsmälleen samanlainen ja lienee peräisin samalta kokoonpanolinjalta. Myös monella muulla ketjulla on myynnissä vastaava teline, jossa vain nimi vaihtuu.

Bike-R:n kiinnitysmekanismi on samanlainen kuin Näpsässä, mutta piikit, joihin pyörä kiinnitetään, on asemoitu paremmin suhteessa pyörien runkojen geometriaan. Fillarit menevät paikoilleen huomattavasti helpommin, ja sitominen on muutenkin varsin yksinkertaista. Muutama mustekala kiinni ja menoksi. 28,3 kg:n kuorman omaava paketti tuntuu jälleen yllättävän tukevalta.

Myös Bike-R heilahtaa väistössä silmämääräisesti hieman, mutta mitään suurempaa dramatiikkaa ei esiinny. Pyörät käyvät selkeästi sivulla väistön aikana, mutta periaatteessa teline näyttää pysyvän kiltisti paikallaan. Tarkempi syyni kuitenkin osoittaa, että tilanne on täsmälleen sama kuin Näpsän kohdalla. Kiinnityskupit ovat venähtäneet, ja teline roikkuu kiinni pelkällä tuurilla. Toinenkin teline on siis laakista vainaa.

Telinekatastrofi ruotsalaiseen tapaan

Kolmantena yrittäjänä lataamme kiinni Clas Ohlsonin Easy-Fitiksi nimetyn kuljetustelineen. Peruskonstruktio on edelleen sama, mutta ruotsalaisen tavarataloketjun versio poikkeaa hieman kahdesta ensimmäisestä. Kiinnitysmekanismi on varustettu vääntökahvalla, joka helpottaa hieman kiinnittämistä. Telineen kantavuudeksi ilmoitetaan 45 kg, joten kiinnitämme telineeseen kaksi peruspyörää, joista toiseen asennamme 15 kilogramman lisäpainon. Yhteispainoksi tulee 43,3 kg. Haluamme kokeilla heti ensimmäisen väistökokeen lähellä maksimikuormaa, sillä olettamus on, ettei tämäkään teline kestä toista yritystä.

Luvassa onkin testin ensimmäinen totaalinen tuhoutuminen. Easy-Fit pettää väistössä niin pahasti, että pyörät sinkoavat auton vasemmalle puolelle ja iskeytyvät voimalla maahan. Teline pyörii koukussa hervottomana ja heilautuksen voimasta pyörät irtoavat toisesta kiinnityspiikistä. Olemme suorittamassa testiä moottoriradalla, mutta liikenteessä tilanne olisi saattanut johtaa kontaktiin muiden autoilijoiden tai kevyen liikenteen kanssa.

Vaikka teline retkottaa maassa pitkin pituuttaan, kyydissä olleet pyörät ovat pysyneet telineessä kiinni. Jos emme olisi sitoneet niitä hieman liiankin huolellisesti, olisivat ne luultavasti lennähtäneet telineestä jossain vaiheessa väistökoetta. Vaikka teline pysyi lopulta kiinni koukussa, kyydissä olleet pyörät ovat selvästi vaurioituneet.

Easy-Fit -teline suorittaa näyttävän irtaantumisen Volvon vetokoukusta. Väistökokeen jälkeen teline on kiinni koukussa enää silkalla tuurilla. Testitilanteessa vältyttiin suuremmilta vahingoilta, mutta polkupyörät vaurioituivat ajokelvottomiksi.

Neljäs teline: tuplavarmistus toimii

Seuraavana on vuorossa ruotsalaisen Biltema-ketjun teline. Sen pysymiseen vetokoukussa on kiinnitetty hieman enemmän huomiota. Vetokuulan ympärille tulevaa rakennetta on petrattu koukun alapuolelle tulevalla salpamekanismilla, joka ottaa vastaan osan telineeseen kohdistuvista voimista. Asennus on silti helppoa ja nopeaa.

Toinen eroavaisuus löytyy ripustuspiikeistä, joissa on muoviset kiinnittimet pyörien rungoille. Telineessä on periaatteessa tilaa kolmelle polkupyörälle, mutta oikeasti piikit ovat niille turhan lyhyet. Koska Biltema lupaa telineelleen 45 kilogramman kantavuuden, kokeilemme telinettä yhdellä normaalilla ja yhdellä sähköpyörällä. Yhteispainoa on 39,1 kg, joten kuorma jää selkeästi ilmoitetun kantavuuden alapuolelle.

Kun Volvo läpäisee väistön 80 km/h -vauhdilla, pyörät heilahtavat hieman koukussa, mutta tilanne ei näytä kovin pahalta. Väistön jälkeen tarkastelemme pyöriä, jotka ovat edelleen kiinni telineessä ja vieläpä yllättävän jämäkästi. Kun telinettä ja pyöriä heilutellaan koukussa, kokonaisuus tuntuu siltä, että matkaa voisi teoriassa jatkaa. Toista väistökoetta kokonaisuus tuskin enää kestäisi.

Bilteman telineen vahvuus on juuri vetokoukun alle tulevassa metallisalvassa. Se puristaa saksirakenteen lisäksi vetokoukkua myös alapuolelta. Rakenteen heikkous on itse salpaan tulevassa kiinnitysraudassa, joka pääsi irvistämään hieman kiinnitysreiästä. Jos kiinnitysrauta olisi hitsattu yhtenäiseksi, olisi teline todennäköisesti hoitanut virkansa hyväksytyn suorituksen arvoisesti. Kiinnityspiikeissä olevat muovikiinnikkeet tosin pitäisi korvata kumisilla, sillä nykyiset ovat lelutasoa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vain yksi teline läpäisee kokeen

Viimeinen yrittäjä on Thule Hang-on 3. Se on selvästi kalliimpi kuin testin muut telineet, ja rakennekin on aivan erilainen. Kyse ei ole saksimallisesta telineestä, vaan Thule kiinnittyy vetokoukun kuulaan puristamalla edestä ja takaa. Kiinnitys tapahtuu muotoilluilla teräslevyillä, ja teline kiinnitetään vääntämällä jämerä ruuvi kireälle.

Vaikuttaa siltä, että kyseessä saattaa olla ensimmäinen teline, joka pysyy kiinni väistökokeen ajan.

Thulen telineen kiinnitys koukkuun on ehdottomasti tukevin. Kiinnitys varmistetaan tiukaksi mukana tulevalla vääntimellä. Thule pysyi tukevasti paikoillaan ja oli selkeästi testin paras.

Lastaamme aloitusyritykseen kaksi tavallista polkupyörää, joiden yhteispaino on 28,3 kg – siis saman kuorman kuin kahteen ensimmäiseen telineeseen. Väistössä Thule heilahtaa hieman kummallekin puolelle, mutta pyörät näyttävät pysyvän hyvin kyydissä. Heilahtaminen vaikuttaa johtuvan telineen luontaisesta joustoliikkeestä, mikä todentuu oikeaksi havainnoksi. Ensimmäisen kokeen jälkeen pyörät ovat kyydissä jämäkästi, ja matkaa voisi huoletta jatkaa. Tarkistamme kuitenkin telineen kireyden, ja ruuvi menee pienen nytkähdyksen tiukemmalle. Tämä alleviivaa sen, että polkupyörän kuljetustelineen – oli se millainen tahansa – kiinnitys on tarkastettava jokaisen äkkitilanteen jälkeen, ja muutenkin aina säännöllisin väliajoin ajomatkan lomassa.

Seuraavaksi kokeilemme väistöä sähköpyörällä ja yhdellä tavallisella pyörällä. Yhteispaino on 39,1 kg, siis identtinen neljännen eli Bilteman telineen kuorman kanssa. Väistö sujuu tuttuun tapaan rauhallisesti, ja teline heilahtaa vain hieman molemmissa väistöliikkeissä.

Ajon jälkeen tarkistamme telineen kireyden, eikä Thule ole löystynyt tällä kertaa lainkaan. Liekö uusi teline nyt asettunut uomiinsa. Pyörät ovat edelleen alkuperäisellä paikallaan, ja telineen omat kumiset kiinnikkeet ovat pitäneet pintansa.

Thulen teline elää väistössä hieman, mutta kyse on itse telineen materiaalien joustamisesta. Teline istuu neljännenkin väistön jälkeen tukevasti vetokoukussa.

Päätämme lastata telineeseen vielä 43,3 kilogramman kuorman, mikä vastaa kolmanneksi testattua Clas Ohlsonin telinettä. Pyörät pysyvät nytkin kunnialla kyydissä, eikä Thulen kanssa esiinny pienintäkään ongelmaa. Kiinnitysmekanismi on edelleen tiukasti paikallaan, eikä ruuvia saa kiristettyä yhtään enempää. Toisin kuin testin muut telineet, Thule on siis selvittänyt kaikki kolme väistökoetta ilman mitään ongelmia.

Vaikka telineet pysyivät kiinni vetokoukussa, ei tuloksia voi sanoa kovinkaan mairitteleviksi. Telineen pettäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä ja vaurioita kuljetusautolle tai polkupyörille.

Tulos: myynnissä kelvottomia telineitä

Testi kertoo karua kieltään. Halpojen telineiden rakenteet eivät kestä maantienopeudessa tehtyä väistökoetta, vaan menevät käyttökelvottomiksi käytännössä ensimmäisen tosipaikan ilmaantuessa. Vaikka telineet pysyivät kiinni vetokoukussa, ei tuloksia voi sanoa kovinkaan mairitteleviksi. Telineen pettäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä ja vaurioita kuljetusautolle tai polkupyörille.

On siis selvää, että Thule on nyt testaamistamme ainoa teline, jota voi varauksetta tukevuutensa osalta suositella sille tarkoitettuun käyttöön – sen sijaan valojen, suuntamerkkien ja rekisterikilven taaksepäin näkyminen eivät siinäkään toteudu lain edellyttämällä tavalla ilman erikseen myytäviä lisävarusteita. Telineen hinta toki kohoaa selvästi muita korkeammaksi, mutta kokeidemme perusteella ylimääräinen sata euroa kannattaa todellakin maksaa.

Tämän jutun ja monet muut mielenkiintoiset artikkelit löydät Moottorin uusimmasta numerosta, jonka voit tilata täältä. Saat Moottorin myös liittymällä Autoliiton jäseneksi.

Teksti Tuomas Rajala Kuvat Tuomas Rajala ja Jari Saarentaus Tekninen avustus Juuso Kallioinen ja Pasi Piironen

Oikaisu klo 15:25: Taulukossa oleva virhe on korjattu. Aiemmin taulukossa kerrottiin virheellisesti Easy-Fitin olleen Motonetin myymä tuote ja Näpsä Bilteman.

a:1:{i:0;s:6:"137864";}

Luetuimmat