1.9.2015

Syyskuusta alkaen rikesakot tuplana

Rikesakot kaksinkertaistuivat korkeinta rikesakkoa lukuun ottamatta syyskuun alusta. Valtiovarainministeriö on esittänyt budjettiesityksessään rikesakkojen kolminkertaistamista.

Rikesakot ovat tästä päivästä lähtien kaksinkertaisia aiempaan verrattuna. Poikkeuksena on se, että aiempi 115 euron rikesakko nousi ”vain” 200 euroon, koska tätä korkeampi rikesakko edellyttää lain muuttamista.

Rikesakkokorotus haluttiin kuitenkin tehdä asetusta muuttamalla viemättä asiaa eduskunnan päätettäväksi. Sinänsä pitää huomioida, että rikesakkoja ei ole korotettu vuoden 1999 jälkeen.

Rikesakkoja annetaan vuosittain 300 000, joista suurin osa liikennerikkomuksista ja ennen kaikkea ylinopeuksista. Esimerkiksi tästä päivästä lähtien enintään 15 km/h ylinopeus tiellä, jolla suurin sallittu nopeus on yli 60 km/h, seuraa 140 euron rikesakko. Jos ylinopeutta on 16-20 km/h, sakko on 200 euroa. Enintään 60 km/h nopeusrajoitusalueella alle 15 km/h ylitys tietää 170 euron sakkoa.

Ylinopeudesta määrättävä minimi päiväsakon kokonaisrahamäärä nousee samalla 200 euroon. Muita rikoksia päiväsakon korotus ei kuitenkaan koske. Eli pienimpään päiväsakkoluokkaan (6 €) kuuluva henkilö saa jatkossa 140 euron rikesakon ajamalla 100 km/h alueella 112 km/h. Sama henkilö saa lievästä pahoinpitelystä 96 euron sakon (normipäiväsakkoja 16 kpl, liukuma 10–40 kpl) tai 86–170 euron arvoisen tavaran näpistyksestä 84 euron sakon (normipäiväsakkoja 14 kpl, liukuma 10–18 kpl). Ylinopeutta voi kuitenkin ajaa erehdyksessä, mutta näpistys tai pahoinpitely on aina tahallista.

Korotus on oikeusministeriön tiedotteen mukaan julkisen talouden välttämättömiä sopeutustoimia. Nyt voimaan astuneen korotuksen lisäksi valtiovarainministeriö esittää syksyn budjettiesityksessään rikesakkojen kolminkertaistamista.

– Rangaistusten pitäisi olla aina suhteessa teon yleisvaarallisuuteen ja muista vastaavista teoista annettaviin rangaistuksiin. Nyt sakkoja kiristetään siksi, että valtio tarvitsee lisää rahaa, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat