1.9.2015 Liikenne Syyskuusta alkaen rikesakot tuplana Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rikesakot kaksinkertaistuivat korkeinta rikesakkoa lukuun ottamatta syyskuun alusta. Valtiovarainministeriö on esittänyt budjettiesityksessään rikesakkojen kolminkertaistamista. Rikesakot ovat tästä päivästä lähtien kaksinkertaisia aiempaan verrattuna. Poikkeuksena on se, että aiempi 115 euron rikesakko nousi ”vain” 200 euroon, koska tätä korkeampi rikesakko edellyttää lain muuttamista.Rikesakkokorotus haluttiin kuitenkin tehdä asetusta muuttamalla viemättä asiaa eduskunnan päätettäväksi. Sinänsä pitää huomioida, että rikesakkoja ei ole korotettu vuoden 1999 jälkeen.Rikesakkoja annetaan vuosittain 300 000, joista suurin osa liikennerikkomuksista ja ennen kaikkea ylinopeuksista. Esimerkiksi tästä päivästä lähtien enintään 15 km/h ylinopeus tiellä, jolla suurin sallittu nopeus on yli 60 km/h, seuraa 140 euron rikesakko. Jos ylinopeutta on 16-20 km/h, sakko on 200 euroa. Enintään 60 km/h nopeusrajoitusalueella alle 15 km/h ylitys tietää 170 euron sakkoa.Ylinopeudesta määrättävä minimi päiväsakon kokonaisrahamäärä nousee samalla 200 euroon. Muita rikoksia päiväsakon korotus ei kuitenkaan koske. Eli pienimpään päiväsakkoluokkaan (6 €) kuuluva henkilö saa jatkossa 140 euron rikesakon ajamalla 100 km/h alueella 112 km/h. Sama henkilö saa lievästä pahoinpitelystä 96 euron sakon (normipäiväsakkoja 16 kpl, liukuma 10–40 kpl) tai 86–170 euron arvoisen tavaran näpistyksestä 84 euron sakon (normipäiväsakkoja 14 kpl, liukuma 10–18 kpl). Ylinopeutta voi kuitenkin ajaa erehdyksessä, mutta näpistys tai pahoinpitely on aina tahallista.Korotus on oikeusministeriön tiedotteen mukaan julkisen talouden välttämättömiä sopeutustoimia. Nyt voimaan astuneen korotuksen lisäksi valtiovarainministeriö esittää syksyn budjettiesityksessään rikesakkojen kolminkertaistamista.– Rangaistusten pitäisi olla aina suhteessa teon yleisvaarallisuuteen ja muista vastaavista teoista annettaviin rangaistuksiin. Nyt sakkoja kiristetään siksi, että valtio tarvitsee lisää rahaa, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Liikennepolitiikka Isot kaupungit huolissaan – liikenteen kehittämisen rahoitus ei ole riittävää ja näyttää laskevan 11.3.2025 Uutinen Holtiton ajelu kuriin, promilleraja sähköpotkulautailuun – tavoitteena kuripaketti 1.5. alkaen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 19.3.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi ehti ensimmäisenä eurooppalaisvalmistajana tuomaan hybridiauton asiakaskäyttöön 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle