13.1.2022 Liikenne Työ- ja elinkeinoministeriö kritisoi tieliikenteen päästökauppaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tieliikenteen päästökaupan kautta toteutuva polttoaineiden hintojen nousu ”kohtelee eri asemassa olevia ihmisiä ja yrityksiä eri tavoin”, huomauttaa työ- ja elinkeinoministeriö. Tieliikenteen kansallinen päästökauppa on kaavailu, joka on punainen vaate monelle eri taholle, käy ilmi suunnitelmien keräämän palautteen perusteella.Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön Energiaosasto on huolissaan siitä, että tieliikenteen päästökaupan kautta toteutuva polttoaineiden hintojen nousu ”kohtelee eri asemassa olevia ihmisiä ja yrityksiä eri tavoin, ja kompensaatiot voisivat olla perusteltuja erityisesti niissä tapauksissa, joissa yksilöllä tai yrityksellä ei ole mahdollisuutta sopeutua polttoaineiden hinnan nousuun muutoin kuin maksamalla polttoaineesta entistä enemmän.”Työ- ja elinkeinoministeriön Energiaosaston esittämä epäilys liittyy lausuntoon liikenne- ja viestintäministeriölle arviomuistiosta tieliikenteen kansallisesta päästökaupasta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKenelle urkenee rahaa, kenelle ei?Työ- ja elinkeinoministeriön kriittisen lausunnon mukaan tällaisten tapausten ”identifioiminen järjestelmätasolla” on erittäin haastavaa. Lausunnon mukaan eri ryhmien välillä jouduttaisiin tekemään valintoja sen suhteen, mitkä vaikutukset katsotaan tarpeellisiksi kompensoida.Kompensointi tarkoittaa käytännössä rahansiirtoja, joiden kohdentuminen on yhteiskunnallisen tasa-arvo näkökulmasta aina haastava savotta. Kompensaatioista päätettäessä jouduttaisiin arvottamaan kenen tai keiden liikkuminen on tärkeämpää kuin toisten eli keille koituvia liikkumiskustannuksia kompensoidaan enemmän, keille vähemmän.Lausunnossa ongelma nostetaankin tikun nokkaan: ”Käytännössä kompensaatiota on vaikea suunnitella siten, että niitä ei kohdistuisi merkittävästi myös tahoille, joiden ei tulisi niitä perustellusti saada.”Työ- ja elinkeinoministeriö myös muistuttaa, että oikeudenmukaisen, toimivan ja tehokkaan kompensaatiomallin kehittäminen on haastavaa.” – – asiasta tarvitaan sekä lisätutkimusta että yhteiskunnallista keskustelua jatkovalmistelun tueksi. Toistaiseksi mitään valmista mallia ei ole ja arviomuistio osoittaa selkeästi millaisia haasteita tällaisen mallin luomiseksi olisi.”Autoliitto kritisoi päästökauppaaAutoliiton mukaan kansallisen päästökaupan ”ennakoidaan nostavan polttoaineiden hintoja jopa yli 70 senttiä litralta.”Etujärjestö on tuonut esiin, että Suomessa polttoaineiden hinnat ovat Euroopan toiseksi korkeimmalla tasolla. ”Euroopan unionin harvimmin asutussa maassa oman auton käyttö on kaikkein perustelluinta koko unionin alueella.”Suomen suurin autoilijoiden etujärjestö pitää liikenteen haitallisten päästöjen vähentämistä erittäin tärkeänä, mutta se pitää tehdä kestävällä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.Autoliiton mukaan Suomessa ei ole tarvetta kansalliselle päästökaupalle. Käytössä olisi muut riittävät taloudelliset ohjauskeinot, eikä Autoliiton mukaan uutta verorahoja kuluttavaa byrokratiaa pitäisi rakentaa niiden päälle.EU:n harvimmin asutussa maassa tieliikenteen merkitys niin kotitalouksien kuin elinkeinoelämän toimintakyvylle ja toimeentulolle on korvaamaton nyt ja tulevaisuudessa, linjaa Autoliitto lausunnossaan liikenne- ja viestintäministeriölle, joka liittyy arviomuistioon tieliikenteen kansallisesta päästökaupasta.Autoliitto muistuttaa, että EU:n tasolta on myös suunnitteilla lukuisia polttoaineiden hintoja nostavia toimenpiteitä. Vaikka siirtymä sähköön ja sähköautoihin tapahtuu kiihtyvällä tahdilla, Suomen vanhassa autokannassa polttomoottoriautojen osuus säilyy suurena vielä hyvin pitkään. Mikä tarkoittaa tieliikenteen kansallinen päästökauppa? Liikenne- ja viestintäministeriön lausunnoilla ollut luonnos arviomuistiosta on ministeriön poikkihallinnollisen virkamiestyöryhmän valmistelema. Arviomuistio on selvitys päästökauppajärjestelmän ominaisuuksista ja vaikutuksista. Työ on osa fossiilittoman liikenteen tiekartan valmistelua. Tiekartan toimet koskevat tieliikennettä, joka aiheuttaa valtaosan liikenteen päästöistä. Kolmivaiheisen suunnitelman tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Virkamiestyöryhmän valmistelu liittyy tiekartan kolmanteen, ehdolliseen vaiheeseen. Jos kahden ensimmäisen vaiheen toimenpiteet ja EU-tason ratkaisut eivät yhdessä riitä, päästökauppa voisi tulla mukaan kolmannessa vaiheessa. Tieliikenteen päästökauppajärjestelmässä luotaisiin markkina tieliikenteessä käytettävien polttoaineiden aiheuttamille hiilidioksidipäästöille. Tieliikenteen päästökaupassa polttoaineen jakelija ostaa päästöoikeuksia. Tarvittavien päästövähennysten määrä vaikuttaa päästöoikeuden hintaan. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Työ- ja elinkeinoministeriö, Autoliitto, Lausuntopalvelu.fi a:7:{i:0;s:6:"105924";i:1;s:6:"105902";i:2;s:6:"104452";i:3;s:6:"100594";i:4;s:6:"100637";i:5;s:5:"84607";i:6;s:5:"90136";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen