18.6.2022

Vuoden tiepalvelumies tulee Helsingistä

Tiepalvelu

”Itselle tulee hyvä mieli siitä, kun pulaan joutuneelle matkaseurueelle tulee hyvä mieli ongelmien ratkettua ja matkan jatkumisen ollessa taas mahdollista.”

Helsinkiläinen Reijo Häkkinen on Vuoden tiepalvelumies 2022. Kunnia suotiin vuodesta 2002 tiepalvelutoimintaa harrastaneelle aktiiville. Palkittu julkistettiin Autoliiton tiepalvelumiesten valtakunnallisilla tiepalvelupäivillä tänä viikonloppuna Suomussalmella.

Mikä on parasta tiepalveluharrastuksessa -kysymykseen Häkkinen kiteyttää vastauksensa seuraavasti.

– Itselle tulee hyvä mieli siitä, kun pulaan joutuneelle matkaseurueelle tulee hyvä mieli ongelmien ratkettua ja matkan jatkumisen ollessa taas mahdollista.

Kaikki alkoi syksyllä 2002, kun Häkkinen osallistui kaverinsa innoittamana tiepalvelukurssille. Kurssin käytyään hän aloitti harrastuksen Autoliiton tiepalvelumiehenä.

Työelämässä, järjestelmäpäällikkönä ollessaan, Häkkinen teki 35 vuoden ajan kassajärjestelmiä kauppoihin ja huoltoasemille – autojen parissa Häkkinen ei siis leipätyönsä parissa varsinaisesti työskennellyt.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Arvostettu osaaja ja kouluttaja

Suurimman osan tiepalvelu-urastaan Häkkinen on toiminut piirissään myös kouluttajatehtävissä. Hänen asiantuntemustaan on hyödynnetty usein myös valtakunnallisissa tiepalvelumiesten koulutustilaisuuksissa.

Häkkinen on erittäin arvostettu ajoneuvotekninen osaaja Autoliiton tiepalvelumiesten keskuudessa.

”Vara-avain mukaan!”

Juhannus- tai kesälomamatkalle lähtijöille Häkkinen antaa helpon ja yksinkertaisen vinkin.

– Ottakaa myös auton vara-avain mukaan matkalle. Koska kuljettajalla on jo toinen avain, kannattaa vara-avain luovuttaa jonkun toisen samassa autossa matkustavan huolehdittavaksi.

Ovien avaamiset avaimen jäätyä lukittuun autoon sisälle työllistävät Autoliiton tiepalvelua säännöllisesti. Varsin usein mukana oleva avain on vaikkapa laskettu tavaratilaan ja takaluukku lyödään huomaamatta kiinni, ovien ollessa lukittuina.

– Jos vara-avain on mukana, autoon päästään sisään helpommin, nopeammin sekä varmimmin ilman vaurioita.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto, Autoliitto Lähde: Autoliitto

Luetuimmat