mainos 2.10.2023 Omalla autolla Eurooppaan: mitä tulee ottaa huomioon ennen matkaa? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Omalla autolla matkustaminen Eurooppaan antaa mahdollisuuden tutustua eri maihin täysin eri tavalla. Matkan aikana ei ole sidottu mihinkään aikatauluihin ja on mahdollista liikkua vapaammin eri kaupunkien ja maiden välillä. Tienpäälle ei ole järkevää lähteä aivan hetken mielijohteesta, vaan ennen matkaa on otettava huomioon useita eri asioita. Kun on varmistanut että kaikki asiat ovat kunnossa, niin matkasta tulee mahdollisimman sujuva ja turvallinen. Näin ei tarvitse olla huolissaan, että auto jättää tienpäälle tai matka tysähtää jonkin maan rajalle. Olemme keränneet tärkeimmät asiat ylös, joilla pääsee alkuun, kun on suunnittelemassa matkaa Eurooppaan. Matkan aloitus reittisuunnitelman laadinnalla Koko matkan suunnittelu alkaa tekemällä suurpiirteinen reitti sekä aikataulu sille, missä Euroopan maissa halutaan käydä ja kuinka paljon aikaa matkaan on käytettävissä. Kannattaa tutkia eri reittivaihtoehtoja ja välttää paikkoja, joissa on mahdollisesti tekeillä tietöitä tai muita liikenteeseen vaikuttavia tekijöitä. On hyvä olla realistinen sen suhteen, kuinka kauan aikaa saattaa mennä esimerkiksi tulleissa ja kuinka nopeasti yhden päivän saa kulumaan suuremmassa kaupungissa, jossa on paljon nähtävää. Tunnetuimpiin kohteisiin voi varata kaupunkikierroksia ja erilaisia aktiviteetteja etukäteen sekä esimerkiksi liput eiffel torniin tai risteilylle Seinen vesille on mahdollista ostaa jo ennen matkaa. Kun on olemassa karkea reittisuunnitelma, sitä voi muokata matkan aikana sitä mukaan, kun eteen tulee mielenkiintoisia paikkoja tai jos haluaa viettää pidemmän ajan jossain kohteessa. Vakuutukset ja tarvittavat asiakirjat Paperitöiden suhteen pääsee onneksi suhteellisen helpolla, koska suomalaiset voivat matkustaa vapaasti Euroopan maiden sisällä. Mukaan toki tarvitaan muutamia asiakirjoja ennen kuin voi lähteä matkaan. Ensinnäkin mukana tulee olla ajoneuvon alkuperäinen rekisteriote. Sillä on mahdollista todistaa, että on auton omistaja. Toisekseen liikenteeseen ei saa lähteä ilman liikennevakuutusta. Se on pakollinen kaikissa Euroopan maissa. Suositeltavaa on hankkia myös kasko, joka tuo matkalle lisäturvaa. Se korvaa matkan aikana liikenneonnettomuuksien lisäksi esimerkiksi varkaudet, ilkivallan ja kolarit. Omasta vakuutusyhtiöstä kannattaa pyytää varulta mukaan niin kutsuttu green card, joka on kansainvälinen todistus liikennevakuutuksesta. Tämä ei ole enää pakollinen kaikissa maissa, mutta se todistaa että autosi on vakuutettu. Näiden lisäksi matkustajille tarvitaan passi tai henkilökortti sekä matkavakuutus. Tutustuminen rajojen ylityksiin ja tietulleihin Suomalaiset ovat tottuneet erittäin helppoon liikenteeseen verrattuna moneen muuhun maahan. Meillä on suhteellisen vähän liikennettä, suuret tiet, eikä käytössä ole tietulleja. Muualla Euroopassa esimerkiksi tietullit ovat yleisiä ja maksut koskevat myös maan läpi matkustajia. Nykyään onneksi asioista löytyy hyvin tietoa netistä, ja maksutkin on mahdollista hoitaa jopa sovelluksen kautta. Tietullit vaihtelevat suuresti hinnoiltaan ja maksutavoiltaan eri maissa. Joissakin maissa maksut peritään pelkästään moottoriteiden, siltojen ja tunneleiden käytöstä, kun toisissa maissa taas koko tieverkon käytöstä. Maksut peritään joko tien päällä käteisellä tai luottokortilla. Jotkut maat ovat myös ottaneet käyttöön tietullikortit, joita voi ostaa moottoriteiden varrelta tai huoltoasemilta. Jokaisen maan rajan ylityksissä on huomioitava ainoastaan se, että maan viranomaisilla voi olla rajoituksia sen suhteen, mitä maahan voi tuoda tai mitä sieltä voi viedä. Suurimmaksi osaksi tarkkaillaan savukkeiden, alkoholin ja polttoaineen maahan tuontia sekä maasta vientiä. Osa maista saattaa veloittaa rajan ylitysmaksun. Pääsääntöisesti rajanylitykset hoituvat nopeasti ja ilman suurempia ongelmia. Kannattaa huomioida, että Suomen liikennesäännöt pätevät vain Suomessa Liikennesäännöt eivät ole kansainväliset, vaan jokaisella maalla on omat liikennesäännöt. Niinpä on tärkeää selvittää, mitkä säännöt pätevät kussakin maassa ennen kuin ajaa muun liikenteen sekaan. Voi olla, että poikkeuksia on ajosuunnassa tai etuajo-oikeuksissa. Nämä voivat aiheuttaa suuriakin vaaratilanteita, jos ei tiedä missä tilanteessa pitää tai ei pidä väistää. Kun lähdetään omilta kulmilta pidemmällä matkalle, niin tulee laittaa auton varustus kuntoon. On tärkeää, että autosta löytyy hyvä vararengas, työkalut ja ensiapulaukku. Lisäksi autosta on hyvä löytyä aina matkaevästä ja hygieniatuotteita sen varalle, jos sattuu jäämään tien päälle syystä tai toisesta. Apua saa aivan varmasti ulkomaillakin, mutta kotimaassa sen pyytäminen on huomattavasti helpompaa. Rohkeasti matkaan ja kerryttämään kokemuksia ympäri Euroopan Matkustaessa eri maihin omalla autolla pääsee huomattavasti vapaammin tutustumaan eri kaupunkeihin ja paikallisiin ihmisiin. Matkan varrella voi etsiä täysin erilaisia majoitus- ja vierailukohteita, jotka tekevät matkasta unohtumattoman. Niitä saattaa löytyä täysin sattumalta ajellessa kohti seuraavaa päämäärää. Automatka Eurooppaan ei lopultakaan vaadi kovin pitkää aikaista valmistautumista. Tärkeintä on pitää huoli siitä, että auto on huollettu ja kunnolla varustettu sekä kaikki asiakirjat ovat kunnossa. Sen jälkeen tärkein rooli on kuljettajalla, että hän tietää mihin suuntaan ollaan menossa. Kukaan ei halua tuhlata aikaa siihen, että ollaan toistamiseen väärällä reitillä ja mietitään kuinka päästään takaisin oikealle reitille. Tekemällä hyvän reittisuunnitelman, pitämällä riittävästi taukoja ja olemalla avoimin mielin liikenteessä edessä on unohtumaton kokemus Euroopassa. Kun matkaan lähdetään, niin jokainen toivoo sen sujuvan turvallisesti ja olevan täynnä ainutkertaisia seikkailuja. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 1.9.2026 Yleinen Uudelleenbrändäys ei kannattanut – DS Automobiles palaa kotiin Citroën-organisaatioon 2.9.2026 Koeajo Onko Audi RS 5 Avant maailman paras perheauto? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään