14.8.2022

Bodenjärven Sea Life – sukeltelua kuivin jaloin

Bodenjärven rannalta Konstanzista löytyy mielenkiintoinen yleisöakvaario, jossa sukelletaan ensin Reinjoessa uiskenteleviin kaloihin, ja matkataan sen jälkeen myös maailman valtamerille. Paikan ehdoton vetonaula on pieni pingviiniyhteisö.

Sea Life on maailman suurin yleisöakvaarioketju, jolla on noin 50 akvaariota ympäri maailmaa – yksi myös Helsingin Linnanmäellä. Niiden teemat ja akvaarioissa uiskentelevat kalat vaihtelevat, joten ihan yksi yhteen kopiosta ei ole kyse.

Bodenjärven Sea Life -akvaarioissa tutustutaan luonnollisesti ensin Bodenjärven kaloihin.

Bodenjärvi Saksan, Itävallan ja Sveitsin välissä on Keski-Euroopan kolmanneksi suurin järvi ja siten merkittävä ekosysteemi. Järvessä asustaa vajaat 50 erilaista kalalajia, mm. siikoja, haukia, harjuksia, kivisimppuja, ankeriaita, taimenia, kuhia, ahvenia, monneja, lahnoja, mateita ja nieriöitä. Ei siis suomalaisesta näkökulmasta mitään kovin eksoottista.

Toki järvessä asustaa myös latinankielisellä nimellään tunnettu coregonus wartmanni, jota tavataan vain Bodenjärvellä. Tämä siikojen sukulainen on myös alueen kalastajien lemmikkikala.

Myös Rein virtaa Bodenjärven läpi, ja sekin on 1233 kilometrin mittaisena jo itsessään yksi Euroopan merkittävimpiä vesistöjä ja tärkeä ekosysteemi. Sen alku- ja loppupäässä on hyvin erilaista elämää.

Ja kun on tutustuttu riittävästi Reinin elämään, sitten sukelletaan Rotterdamin sataman kautta Atlantille ja muille maailman valtamerille.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pohjanmeri

Iso osa akvaarioista on kooltaan melko pieniä, mutta Pohjanmeren kaloille on annettu edes jonkin verran tilaa. Rauskut, täpläpunhait sekä lukuisat muut kalat elävät – toivottavasti – sulassa sovussa keskenään.

Meritursaalle on oma akvaarionsa, ja kyseinen otus osaa kyllä naamioitua ovelasti eli sen bongaaminen ei ole välttämättä aivan yksinkertaista. Liike paljastaa sen kuitenkin heti.

Myös merivuokkojen liikehdintää veden virtauksissa on lähes hypnoottista seurata.

Ja mureena on sen verran pedon näköinen, ettei sen maine ole tuulesta temmattu. Se on myös sen verran kaikkiruokainen, ettei sormia kannata tunkea akvaarioon.

Meduusoja ja koralleja

Pohjanmeren jälkeen seuraava hyvin erilainen ja värikäs akvaario, kun tutustutaan trooppisten vesistöjen kaloihin, koralliriuttojen elämään sekä ihastellaan kuninkaallisia merihevosia, jotka nimestään huolimatta ovat kaloja.

Oma suosikkini on kuitenkin vuokkokala sen englanninkielisen nimen (clownfish) vuoksi.

Punainenmeri

Suurin akvaario on pyhitetty Punaisenmeren elämälle. Akvaarion läpi kulkee myös läpinäkyvä käytävä, joten  tätä lähemmäksi sukelluskokemusta ei kuivin jaloin pääse.

Isossa akvaariossa uiskentelee useampi hai, kilpikonnia sekä selvästi varuillaan olevia kaloja. Ja jos ette sitä tienneet, liemikilpikonnan nimi on jossain kielissä keittokilpikonna. Onneksi ne ovat olleet suojeltuja vuodesta 1988 asti.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sademetsiä ja piraijoita

Seuraavaksi käydään trooppisessa sademetsässä, jossa ilma on kirjaimellisesti kuuman kostea.

Akvaarioissa uiskentelee piraijoja, niiden sukulaisia punapakuja sekä rauskuja. Samalla opitaan se, että rauskut ovat haiden sukulaisia.

Paras viimeisenä

Bodenjärven Sea Lifen loppuhuipennus on pieni valkokulmapingviiniyhteisö, jolle on luotu oma Etelämantereensa miniatyyrikoossa. Noissa maalla niin kömpelöissä mutta vedessä sulavasti ja nopeasti liikkuvissa eläimissä on jotain kovin sympaattista.

Nämä frakkipukuiset herrasmiehet (ja leidit) ovat myös huomattavan uteliaita, ne seuraavat tarkasti tapahtumia heidän elintilansa ulkopuolella.

Akvaariokierroksen jälkeen voi suunnata ulos ja lähteä tutustumaan Bodenjärven ympäristöön ihan livenä ja suodattamattomana. Vesi on kesäaikaan lämpimää, joten snorkkelointi on enemmän kuin suositeltavaa.

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola

Luetuimmat