4.11.2016

Ensilumille Messukeskukseen – hiihdä ja hengaile Skiexpossa

Hiihto- ja laskukauden perinteinen avaustapahtuma Skiexpo tuo Helsingin Messukeskukseen 200 kuutiometriä lunta ja hallin täydeltä lumiliikunnan riemua.

Skiexpo avaa talvikauden pyhäinpäivän viikonloppuna 4.–6.11. Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna ensilumille on päästy jo ulkonakin, mutta viikonlopun aikana lumituntumaa on tarjolla myös sisätiloissa.

Skiexpo

Messukeskuksen uumeniin on ajettu 200 kuutiota lunta lähiseudun jäähalleista, joten vieraat pääsevät halutessaan maastohiihtoladulle ja mäkeen. Eikä näyttelytarjonta rajoitu vain lasketteluun, maastohiihtoon ja lautailuun. Messukeskuksessa järjestetään viikonlopun aikana myös Lätkä&Säbä 2016 -tapahtuma, GameXpo ja DigiExpo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vapaalaskua ja maailmanluokan pulkkailua

Vapaalaskun suosio kasvaa tasaiseen tahtiin. Kotimaan kohteista aiheen parissa on kunnostautunut erityisesti Ylläs. Keskus lanseeraa Skiexpossa vapaalaskijoiden iloksi ja turvaksi palvelun, joka kertoo lumivyöryjen todennäköisyysennusteen lähitunturien alueelle. Palvelu on ensimmäinen sarallaan Suomessa.

Saariselällä maailman pisin pulkkamäki on saanut jatkoa. Nyt peräti 1,8 kilometrin mittaista mäkeä varten valmistetaan perusmallia jäykempi ja isompi erikoispulkka, jonka kyytiin sopii vaivatta aikuinen ja yksi lapsi. Luvassa on siis jaettua hupia pitkälle kevääseen.

Levillä luvassa on kolme uutuutta. South Park on lähes kilometrin mittainen kokonaisuus, jossa yhdellä laskulla tavoittaa useamman boxin tai reilejä. Kaikkiaan valittavana on kolmisenkymmentä kohdetta. Puuterilumen hurmaa tarjoaa puolestaan aloitteijoillekin soveltuva Freeski-alue. Alpine Training Park on puolestaan perlkästään ratalaskulle pyhitetty rinne. Toista vastaavaa ei Suomesta löydy.

Talvi on jatkossa myös pyöräilysesonkia myös auraamattomien väylien ulkopuolella. Leveillä ja paksuilla renkailla varustettu Fatbike kulkee myös hangessa. Tätä lystiä on Skiexpo-kierroksen perusteella tarjolla hiihtokeskuksissa ympäri maan.

Visit Sweden houkuttelee puolestaan Ruotsiin. Osastolla tarjontaansa esittelevät naapurimaan hiihtokeskusten parhaimmisto. Skiexpon avauspäivänä osastolla tarjoiltiin myös tietoisku lumivyöryturvallisuudesta. Vuoristo-opas Anders Bergwall kannustaa vapaalaskusta kiinnostuneita panostamaan välineisiin, harjoittelemaan ja hankkimaan tietoa lumesta ja lumivyöryistä ennen koskemattomien rinteiden valloittamista.

Bergwall jakaa vuosikymmenien vuoristokokemuksensa kiinnostuneiden kanssa Replacing Luck- kiertueen luennoilla, joista seuraava järjestetään Helsingin Vapaalaskufestivaaleilla lauantaina 5.11.

Sähköistä hybridikyytiä kahdella pyörällä

Skiexpossa ensiesitellään myös Bultaco Brinco, polkupyörä, mopo ja crossihybridi, jossa kaikki edellämainittu on pakattu samaan pakettiin. Malliversiosta riippuen sähkömoottori kiidättää kuljettajaa eteenpäin 25, 40 tai 60 kilometrin tuntinopeudella. Maltillisin versio on hybridipolkupyörä, seuraava hybridimopo ja viimeinen puolestaan crossihybridi, jolla ei ole asiaa yleisille teille.

Yhdellä pyörällä messujen parasta kyytiä tarjoaa Onewheel -lautoja maahantuova New Tech Sports.

Lumilautailua vastaavan elämyksen tarjoava katulauta liikkuu sähkömoottorin voimin ja tasapainosta huolehtiin lautailijan lisäksi tuore teknologia.

Skiexpossa tähtiä lavalla

Tapahtuman oheisohjelmatarjonta on laaja. Tarkemmat tiedot löytyvät Skiexpon verkkosivulta ja Facebookista.

Sunnuntaina 6.11. ohjelma on suunniteltu erityisesti perheille ja perheiden pienimmille. Pulkkamäen, trampoliinin ja karusellin lisäksi kättä voi käydä paiskaamassa Muumin, Ville Viikingin ja Wernerin kanssa. Sunnuntain muotinäytöksissä catwalkilla esitellään kauden muksumuotia.

MIkael Gabriel

Perjantaina Skiexpon innokkaimmat vieraat olivat saapineet paikalle jo aamuvarhaisella. Jonotusinto ei tosin liittynyt suoranaisesti lumilajeihin, vaan räppäri Mikael Gabrieliin, joka esiintyi messuyleisölle perjantaina. Lauantaina lavalle nousee muun muassa Aste. Keikat kuuluvat messulipun hintaan.

Teksti ja kuvat: Antti Hentinen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat