27.4.2023

Merellä makuelämykset houkuttavat ja ruokahävikki pienenee

Tallink Silja

Tallink Siljan aluksilla lasketaan aiempaa tarkemmin ennakolta ruokailemaan tulevien asiakkaiden määrän ja esille aseteltavan ruuan määrän välistä suhde.

Ruokaelämykset ovat yksi tärkeä syy valita valkoiset matkustaja-alukset. Tallink Siljan Itämerta kyntävillä laivoilla on otettu ruuan vastuullisuusasiat vakavasti. Niihin kuuluvat ruuan vastuullisen alkuperä lisäksi ruokahävikin pienentäminen. Ruokahävikki on kaikkien kannalta kehno lopputulos.

Tallink-konsernin Creative Head Chef Joonas Maunula taustoittaa nykytilaa.

– Meillä ei valitettavasti ole dataa siitä, kuinka paljon ruokahävikki olisi kilomäärinä vähentynyt. Katetta seuraamalla voimme kuitenkin todeta, että ruokahävikki on pienentynyt ja pienenee vuosi vuodelta, hän kertoo.

Tallink Silja

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pienet valmiit suupalat

Laivojen buffetpöydät notkuvat lukuista vaihtoehdoista ja erilaisista herkuista ja hyvä niin, sillä ateriaelämyksiä matkailijat laivamatkailijat hakevatkin. Ylitäyteen lastatut lautaset eivät kuitenkaan ole monellekaan se toiveiden täyttymys, vaan pikemminkin eri makujen tyylikäs maistelu ylensyönnin vastakohtana.

Tallink Siljan aluksilla ei ole valmiita pieniin astioihin annosteltuja annoksia turhanaikaista ruokahävikkiä taltuttamassa, vaan keinovalikoimassa on se, että osa annoksista on koottu vadeille valmiiksi pieniksi suupaloiksi.

– Tästä esimerkkeinä savuporomousseblini karpaloilla, järvikalamousse ruisleivällä ja pieni nyhtöherneburgeri. Nämä valmiiksi kootut pienet suupalat vähentävät ruokahävikkiä, sillä asiakkaan ei tarvitse itse kasata annostansa kaikista komponenteista vaan hän saa helposti nostettua suupalan suoraan lautaselleen, Maunula kertoo.

Esille asiakasmäärän mukaan

Maunula kertoo, että laivoilla lasketaan aiempaa tarkemmin ennakolta ruokailemaan tulevien asiakkaiden määrän ja esille aseteltavan ruuan määrän välistä kohtalonyhteyttä. Laskutoimitus ei ole ihan helppo, sillä toisaalta ruuan tulisi olla esillä houkuttelevan näyttävästi.

– Olemme tehneet viime aikoina paljon töitä sen eteen, että asiakasmäärä korreloisi entistä paremmin buffetissa esillä olevan ruuan määrään.

Kestävin menetelmin pyydettyä

Kalat, äyriäiset ja muut merenherkut ovat monelle se laivamatkojen täyttymys, ainakin omalla kohdalla. Yhä useampia asiakas osaa nykyisin myös kysyä pyyntitapojen ja muun vastuullisuuden perään.

– Esimerkkejä muista ruokavastuullisuustoimistamme on MSC-sertifikaatti, joka takaa kuluttajille sen, että heille tarjottu merenelävä on pyydetty kestävillä menetelmillä, Maunula kiteyttää.

Tallink Silja

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Paikallisesti jos mahdollista

Maunula kertoo, että ruokahankinnoissa käytetään monia paikallisia ruokatuottajia, mikä vähentää kasvihuonepäästöjä, tukee paikallista ja auttaa saamaan laadukkaita tuotteita ja raaka-aineita.

– Valikoimista löytyy muun muassa paikallista kalaa, juustoja, lihaa, vihanneksia ja jäätelöä.

Tallink Silja

Onko buffet kokemassa uuden nousun, sen suosio vaihtoehtona lienee kasvussa?

– Buffet on vuodesta toiseen asiakkaiden kestosuosikki ja monelle olennainen osa laivamatkaa. Buffet on hyvin perinteinen, mutta sitä pyritään jatkuvasti myös uudistamaan.

Maunula tähdentää, että uutta menua suunnitellessa on taattava raaka-aineiden tuoreus, riittävä saatavuus ja pyrittävä siihen, että raaka-aineet hankittaisiin aina mahdollisimman läheltä.

– Suunnittelutyössä otetaan huomioon myös asiakkailta tulleet toiveet ja erityisruokavaliot. Buffetissa pääsee helposti tutustumaan monenlaisiin eri makuihin, ja buffet sopiikin mainiosti hyvin erilaisille ruokailijoille ja seurueille, sillä jokainen varmasti löytää valikoimasta omat suosikkinsa, Maunula arvioi.

Teksti ja kuvat: Marko Jokela

Luetuimmat