27.6.2020

Vältä matkamurheet – vinkit Baltian maihin autoileville

Tallinna

Autoliitto kokosi kattavat vinkit Viroon, Latviaan ja Liettuaan mieliville automatkailijoille.

Hallituksen ohjeiden mukaan ja koronariskien vuoksi suomalaisten on yhä syytä välttää tarpeetonta matkustamista ulkomaille. Poikkeuksena ovat Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia ja Liettua, joiden osalta karanteenisuositus päättyi kesäkuun puolivälissä.

Autoliitto on koostanut kattavat vinkit Viroon, Latviaan ja Liettuaan mieliville automatkailijoille.

Vaikka Baltian maihin on nyt pääsy, huomauttaa Autoliitto, että maahanpääsy riippuu tautitilanteen kehittymisestä.

Viroon, Latviaan ja Liettuaan ei ole maahantulorajoituksia eikä karanteenia, mikäli matkailijan lähtömaassa on ollut uusia tartuntatapauksia 100 000 asukasta kohti vähemmän kuin 15 kuluneiden 14 vuorokauden aikana. Suomessa tartuntoja on ollut 12.6.2020 päivätyn liettualaistilaston mukaan 5,8.

Liettua julkaisee ”koronaturvallisten” maiden luettelon, joka päivittyy viikoittain. Latviallakin on vastaava maaluettelo. Viron ulkoministeriö on laatinut luettelon Euroopan maiden koronatilanteesta.

Viro huomauttaa, että maahan saa tulla sellainen henkilö, jolla ei ole covid 19 -taudin oireita ja joka on ollut lähtömaassaan vähintään viimeisten 14 vuorokauden ajan. Jos lähtömaassa on ollut yli 15 tartuntaa 100 000 asukasta kohti viimeisten kahden viikon aikana, joutuu maahantulija karanteeniin Virossa.

Tallinna keskiaika

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Muutos voi tulla äkkiä

Autoliitto tähdentää, että koronapandemian takia tilanne missä tahansa maassa tai alueella voi muuttua äkillisesti ja ennalta-arvaamattomasti. Siksi ajan tasalla olevat määräykset on syytä tarkastaa kunkin maan viranomaiselta juuri ennen matkaan lähtöä.

Suomen ulkoministeriö kehottaa matkailijoita tekemään matkustusilmoituksen.

Automatkan suunnittelussa rajoitteita asettaa koronamääräysten lisäksi myös niinkin tavalliset asiat kuin lomapäivien määrä. Jo yksinään Baltian maiden läpi ajaminen vie yllättävän paljon aikaa etenkin, jos poikkeaa välillä pienemmille teille.

Teksti: Moottori Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Autoliitto

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat