Vartiolentolaivue pelastaa ihmishenkiä – 700 hälytystä vuodessa
Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue pelastaa ihmishenkiä maalla, merellä ja ilmassa. Tänä vuonna helikopterilaivue muutti Helsinki–Vantaan lentoasemalle.
Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue valvoo Suomen rajoja, avustaa poliiseja ilmasta käsin, pelastaa merihätään joutuneita sekä sammuttaa metsäpaloja. Helikopterilaivueen mukaan tehtäviä on vuodessa noin 700.
Helmikuussa 2017 Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue muutti Malmin lentopaikalta Helsinki-Vantaalle, uusiin Finavian omistamiin tiloihin.
H215 Super Puma ja AgustaWestland AW 119 Koala
Lentolaivueella on käytössään Helsinki-Vantaalla pääasiassa H215 Super Puma -koptereita sekä kevyempiä, yksimoottorisia AgustaWestland AW119 Koala -koptereita. Myös muut laivueen ilma-alukset vierailevat uudessa tukikohdassa esimerkiksi huoltoja varten.
Pelastustehtävälle neljän miehen voimin
Vartiolentolaivue kertoo, että tyypilliselle pelastustehtävälle lähdetään neljän miehen voimin: päällikön ja perämiehen lisäksi myös helikopterin tekniikasta huolen pitävä mekaanikko sekä pintapelastaja nousevat kopteriin.
– Rankkoja tehtäviä ovat sellaiset, joissa pienen lapsen tiedetään olevan hädässä: se tuntuu kaikista aina henkilökohtaiselta. Palkitsevinta taas on se, kun tietää pelastaneensa ihmishengen, Vartiolentolaivueen perämies Juho Tähtinen kerto.
Yksipyöräisellä tasapainoilua
Tähtisen mukaan kivointa työssä on saada lentää ja haastavinta helikopterin leijuttaminen paikoillaan.
– Sitä on verrattu yksipyöräisellä tennispallon päällä tasapainoiluun, mutta itse en ihan niin vaikeaksi sanoisi, Tähtinen sanoo.
Lähde: Finavia Kuva: Moottorin kuva-arkisto