Pääkirjoitus: Liian kallis ostettavaksi?

Jotta tavoite Suomen autokannan sähköistymisestä saavutettaisiin, pitäisi kallista mielikuvaa saada himmennettyä.

Poliittinen tahto on, että Suomi sähköautoistuisi ripeään tahtiin. Sähköautojen osuus kasvoikin Suomessa viime vuonna huomattavasti. Jo joka kolmas käyttöön otettu uusi henkilöauto oli viime vuonna täyssähköinen. Nyt sähköautojen kysyntä näyttää kuitenkin laantumisen merkkejä: alkuvuoden aikana täyssähköisiä henkilöautoja on rekisteröity vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Yksi täyssähköautojen ostamista hidastava tekijä on ilman muuta hinta. Verottajan tilastojen mukaan täyssähköautojen verollinen keskihinta oli viime vuonna noin 56 000 euroa, kun bensiinikäyttöisten henkilöautojen keskihinta vastaavasti oli noin 32 000 euroa. Runsaan 20 000 euron hintaero on väistämättä niin iso, että se pakottaa harkitsemaan investoinnin järkevyyttä.

Toisessa vaakakupissa ovatkin sitten käyttökustannukset. Niiden vertaileminen vaatii laskutoimituksia ja oman auton käyttötarpeen mahdollisimman todenmukaista arviointia. Laskelman lopputulemaan vaikuttaa suuresti se, millaisten automallien kesken valintaa tehdään.

Moottorin jutussa laskimme kustannuseroja viidelle mahdollisimman vertailukelpoiselle täyssähkö- ja bensiiniautolle. Laskelmat tehtiin kolmen vuoden pitoajalle ja erilaisille ajomäärille. Kokonaiskustannuksiin huomioitiin arvonalenema, autorahoituksen korkokulut, vakuutukset, tekniset huolto- ja ylläpitokulut, ajoneuvoverot ja bensiini tai sähkö. Lopputulos on, että kaikilla vertailun täyssähköautoilla pystytään ennen pitkää ajamaan kalliin ostohinnan vaikutus kiinni. Vertailun autoissa kalliin ostohinnan ero tasoittuu parhaimmillaan vähän yli 20 000 kilometrin vuotuisella ajomäärällä, kun taas yhdellä vertailun parivaljakoista sähköautolla on ajettava yli 35 000 kilometriä vuodessa ennen kuin kalliin ostohinnan ero saadaan kuitattua.

Vaikka laskelman lopputulokseen vaikuttavat kunkin autoilijan omat käyttötottumukset, laskelmasta voi päätellä, että ainakaan paljon ajavan ei kannattaisi hylätä sähköautoa kalliimman ostohinnan perusteella.

Mielikuvat ovat kuitenkin vahvoja vaikuttimia. Jotta tavoite Suomen autokannan sähköistymisestä saavutettaisiin, pitäisi kallista mielikuvaa saada himmennettyä. Täyssähköisillä ja vähäpäästöisillä työsuhdeautoilla on ensi vuoden loppuun saakka voimassa kevennys verotusarvoon. Sillä on ilman muuta hankintakynnystä madaltava vaikutus. Mutta tarvittaisiinko muitakin keinoja?

Pohjoismaisessa vertailussa Suomi on noin 7–8 vuotta jäljessä öljymaa Norjan autokannan sähköistymistä, ja Ruotsiin ja Tanskaankin takamatkaa on 3–4 vuotta. Ladattavia autoja oli viime vuoden lopussa Suomen autokannasta 7,9 prosenttia, kun kärkimaassa Norjassa niitä oli jo 31,4 prosenttia. Väliin mahtuvat Tanska ja Ruotsi, joissa kummassakin ladattavien autojen osuus oli 11,4 prosenttia.

Sähköauton etuina ovat pienet hiilidioksidipäästöt ja energiatehokkuus. Sähköautoilu vähentää liikenteen energiankulutusta ja myös riippuvuutta fossiilisista käyttövoimista. Vaikka valtion talouden paineet ovat kovia, pitää tulevissa veroratkaisuissa katsoa euroja syvemmälle. Uuden täyssähköauton hankinta pitää olla houkuttelevaa, jotta meille saadaan laajempi käytettyjen täyssähköautojen kanta toisen tai kolmannen omistajan ulottuville. Kaikkein huonoin tilanne olisi se, että puuttuvaa käytettyjen sähköautojen tarjontaa aletaan paikata ulkomailta tuotavilla käytetyillä autoilla. Siinä häviää ensimmäisenä valtion kassa.