13.7.2023 Matkailu Päivän kuva: Tokiosta löytyi Sininen käärme, eli tuttavallisemmin Saab 96 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Todennäköisyys on hauska veijari, joka osaa yllättää myönteisesti. Mikähän olisi todennäköisyys sille, että elämänsä ensimmäistä kertaa Japanin 14 miljoonan asukkaan pääkaupungissa Tokiossa matkaileva suomalainen yhyttää Harajukun kaupunginosassa innokkaan saabistin rakkaansa luona?Varsin pieni, mutta niin vain kävi.Takeharu Nara on juuri lähdössä autokatokselta ja vuosimallin 1967 Saab 96:n luota, kun äkkään kiinnostavan autokaunottaren. Omistaja on ujon oloinen ja varsin yllättynyt, mutta suostuu mielellään kertomaan autostaan.Hän hankki harrasteautonsa kolmisenkymmentä vuotta sitten, ollessaan 28-vuotias. Auton muodot saivat miehen lumoihinsa, mutta kyllä hän tietää autonsa kyvytkin. Kyytiä tarjoaa nelitahtinen 1,5-litrainen moottori, jossa on tehoa 65 hevosvoimaa.– Kesäkuukausina ajaminen on haastavaa, sillä autossa ei omalle aikakaudelleen tyypillisesti ole ilmanvaihtoa, mutta ei se haittaa, Nara pohtii.Saabisti kertoo oma-aloitteisesti ihailevansa etenkin nykyisinä kansainvälisesti levottomina aikoina yhtä suomalaista suurmiestä, joka on marsalkka C. G. E. Mannerheim. Hän muun muassa tietää Mannerheimin nuorempana eli vuosina 1906–08 tekemän tieteellis-sotilaallisen tutkimusmatkan ratsastaen 14 000 kilometriä Aasian halki Kiinaan.Miehen silmät kirkastuvat, kun kerron tavanneeni Simo Lampisen, joka ajoi aikoinaan menestyksekkäästi rallia Saab 96:lla. Hän tietää nimeltä Lampisen jälkeisetkin suomalaiset ralliässät Kankkusesta Mäkiseen ja Vatasesta Rovanperiin.Kurkistan auton sisälle. Ohjauspyörä on oikealla. Istuinten verhoilut ovat moitteettomassa kunnossa ja auto muutoinkin nätisti ja alkuperäistä kunnioittaen entisöity. Keulan alla lattialla on hieman vuotoa, mutta niin ikäautoissa tuppaa usein ja ajoittain olemaan.Saabin matkamittarissa on jo yli 200 000 kilometriä. Omistaja kertoo ajavansa silmäterällään varsin usein, noin 10 000 kilometriä vuodessa ja olevansa yksi noin parista sadasta Saab-harrastajasta Japanissa. Tämän valikoituneen harrastajajoukon autojen ikkunassa on sinivalkoinen (sic!) tarra, jossa lukee Saab owners club of Japan. Yhdistys on perustettu vuonna 1982 Tokiossa, mutta toimintaa on eri puolilla maata.Mies on nimennyt autonsa, kuinkas muutoinkaan. Saab tuntee nimen Sininen käärme.Teksti ja kuvat: Marko JokelaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Päivän kuva Päivän kuva: bensaa, dieseliä ja sähköä sulassa sovussa 15.12.2024 Matkailu Budapestin joulumarkkinat, maku- ja näkönystyröiden hemmottelua 14.12.2024 Matkailu Via Appia: pyöräretki pitkin teiden kuningatarta 11.12.2024 Matkailu Päivän kuva: Citroën ë-C3 ajettiin Kauppatorille – huomaatko mitä oleellista puuttuu kuvasta? 9.12.2024 Matkailu Japanissa luotijunalla jouhevasti 260 km/h 8.12.2024 Matkailu Zagrebin joulumarkkinat, kehujen arvoiset? 6.12.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuajoneuvoilla menee vähän paremmin – ensirekisteröinnit viime vuotta edellä 5.12.2024 Laivat Joulu merellä: ruokapöytä notkuu Finnlinesin uusilla aluksilla 4.12.2024 Matkailu Matkavinkki: Tukholman Svenskt Tenn – kuolemattomia sisustusunelmia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”