7.9.2022

Rallisyksyn siirtomarkkinat käynnistyivät – nähdäänkö pääluokassa jopa kolme suomalaista?

Yhden välivuoden jälkeen rallin MM-sarjan siirtomarkkinoilla riittää jälleen puheenaiheita. Tällä hetkellä jännitetään sitä, palaako Ott Tänak mahdollisesti takaisin Toyotalle.

Sen piti tapahtua jo vuosi sitten. Kauden 2019 päätteeksi Toyotan jättänyt Ott Tänak järjesti toiseksi viimeisessä osakilpailussa melkoisen uutispommin. Tänak oli tehnyt managerinsa Markko Märtinin kanssa sopimuksen Hyundain kanssa. Asia pysyi salassa aivan Katalonian MM-rallin alkuun asti.

Kun tilanne tuli laajemmin tietoon viikonlopun aikana, ilmoittivat Toyotan isot johtajat haluavansa virolaisässän takaisin tiimiin, heti kun hän on valmis palaamaan. Se hetki saattaa olla lähempänä kuin osaamme arvata.

Ott Tänak Secto Rally Finland 2022
Ott Tänak on kritisoinut Hyundain suorituskykyä kovin sanakääntein, mutta onnistunut voittamaan silti kolme MM-rallia. Tänak on kuluvan syksyn avainhenkilö, kun kuljettajamarkkinat vähitellen pääsevät vauhtiin.

Toyotalla on äärimmäisen vahva kuljettajakolmikko jo tällä hetkellä. Kalle Rovanperästä kruunataan mitä todennäköisimmin kuluvan kauden maailmanmestari ja Toyotasta autonvalmistajien mestari. Tänakin palatessa Toyotalle jonkun täytyisi kuitenkin tehdä tilaa. Rovanperä se ei missään nimessä ole, joten vaihtoehdoiksi jäävät Elfyn Evans ja Esapekka Lappi.

Tiimin neljättä autoa ajava Takamoto Katsuta ei myöskään kuulu liikkujiin, sillä hän on Toyotan mies koko uransa ajan. Loppu riippuukin sitten Toyotan pääjohtajasta Akio Toyodasta. Fanaattisesti ralliin suhtautuva herra Toyoda ei piilottele suosioonsa päässeitä kuljettajia, ja Tänak on eittämättä yksi heistä. Niinpä onkin erittäin todennäköistä, että Tänak pääsee irtaantumaan ensi vuoden kattavasta Hyundai-sopimuksestaan ja tekemään paluun Toyotalle.

Sarjatilanteessa Tänakin ja Hyundain mahdollisuudet mestaruuteen ovat erittäin ohuet. Tänak haluaisi melkoisella varmuudella lopettaa uransa mestarina. Kolme vuotta Hyundailla ovat osoittaneet sen, että korealais-saksalaisessa tiimissä haaveesta tuskin tulee totta.

Hyundai heräsi taisteluun uusien sääntöjen mukaisilla Rally1-autoilla vasta kauden puolivälin kieppeillä. Tänak on napannut voiton Sardinian, Suomen ja Belgian osakilpailuissa, vaikka moitti autoa lähes jokaisessa mahdollisessa välissä.

Kalle Rovanperä Secto Rally Finland 2022
Kalle Rovanperä on sementoinut paikkansa MM-sarjassa ja Toyotan tiimissä. Tänakin tulo tiimiin tarkoittaisi sitä, että Toyotalla ajaa kaksi lajin selkeästi parasta kuljettajaa, mikä saattaisi vastaavasti laskea Hyundain motivaatiota sarjassa kilpailemiseen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kolmas suomalainen Rally1-autoon?

Mikäli Tänak, 35, todella vaihtaa tiimiä, tietää se mahdollisesti kauan odotettua tilaisuutta Teemu Suniselle, joka liittyi Hyundain vahvuuteen viime kauden lopulla. Kauden päättäneessä Monzan osakilpailussa Suninen, 28, sai alleen WRC-auton, mutta on sittemmin kehittänyt merkin Rally2-autoa ja kiertänyt sillä WRC2 –luokan MM-sarjaa.

Vauhti on ollut kohdallaan joka kisassa, vaikka erinäiset sattumukset ovat pitäneet Sunisen pistetaulukossa kaukana kärjestä.

Suomalaisen manageri Timo Jouhki olisi Tänakin liikkumisesta mielissään, sillä paikka kilpailukykyisessä tiimissä olisi Suniselle kauan odotettu mahdollisuus. Täysi, 14 osakilpailun MM-sarja ja työn edellyttämä palkka olisi juuri sitä, mitä Suninen on jahdannut sarjaan mukaan tulostaan lähtien.

- Ei auto varmasti huono ole. Ott ei ehkä ole vain tottunut hieman aliohjaavaan autoon, mutta kyllä esimerkiksi auton moottori vaikuttaa jopa Toyotaa paremmalta, Jouhki kehaisee.

Esapekka Lappi Secto Rally Finland 2022
Esapekka Lapin ralliuran jatko riippuu siitä, mikä on Tänakin ja hänen managerinsa Markko Märtinin Toyotan kanssa käymien neuvottelujen lopputulos. Toyotan pääjohtaja Akio Toyoda antaa ymmärtää olevansa kovin kiinnostunut kaappaamaan Tänakin takaisin tiimiinsä.

Tänakin tilanne on ollut kuuma puheenaihe jo viime syksystä lähtien. Tuolloin mies lähti keskeytyksen jälkeen kotiin Katalonian rallista ja jätti Monzan osakilpailun kokonaan ajamatta. Tällä kaudella harmaita hiuksia on aiheuttanut Hyundain huono kilpailukyky. Toyotan haastaminen on ollut työn ja tuskan takana, vaikka viimeisimmät rallit ovat sujuneet loistavasti.

Jouhki uskoo, että päätöksissä saattaa mennä hyvinkin pitkään. Kuten aina, Jouhki seuraa tilannetta markkinoilla herkeämättä.

- Hyvin hän on koonnut itsensä. Hän on kolme kisaa nyt voittanut autolla, joten se saattaa hyvinkin muuttaa hänen ajatteluaan. Hän saattaa pyöritellä asioita monta kuukautta, joten kyllä päätökset saattavat mennä loppuvuoteen.

Mikäli Tänak jättää Hyundain, tarvitaan korvaajaksi ja Thierry Neuvillen tallikaveriksi mahdollisimman valmis kuljettaja. Siihen Jouhkilla on vastaus valmiina: Teemu Suninen.

- Selkeät mahdollisuudet on, mutta aikataulua on mahdoton ennakoida, myöntää Jouhki.

Teksti: Miika Wuorela Kuvat: Miika Wuorela ja Eetu Kokkonen

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat