12.12.2023 Ajoneuvot Käyttötesti: miten pitkälle Kia Niro EV:llä pääsee? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä On Kia Niro EV -sähköauton käyttötestin loppuraportin aika. Ensimmäiseksi selvitämme, miten auton toimintamatka vaihtelee eri ajo-olosuhteissa. Kia Niro EV:n käyttötesti starttasi likipitäen vuosi sitten, joulukuun puolivälissä, kun uutuuttaan kiiltelevä korealainen lipui äänettömästi Autokeskus Konalan luovutushallista helsinkiläiseen lumipyryyn. Kuten aina käyttötesteissämme, pyrimme kattamaan autoilla mahdollisimman monenlaiset ajo-olosuhteet, ja tämä toteutui Nironkin kanssa. Kun testi oli kesäkuun lopulla ohitse, olimme kirjanneet ylös niin talvi-, välikausi- kuin kesäkokemuksetkin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Aluksi pienempi toimintamatka Ajoakku Nirossa on kiitettävän kokoinen, käytössä ilmoitetaan olevan 64,8 kilowattituntia. Ja kun kulutus on alhainen, myös todellinen toimintamatka yhdellä latauksella on pitkä, mutta vaihtelee luonnollisesti ajotilanteen mukaan. Aivan käyttötestin alussa saimme totutella huomattavasti pienempään toimintamatkaan kuin WLTP-normin mukaiset 460 kilometriä, sillä sovimme maahantuojan kanssa, että käyttötestiautolle suoritetaan erityinen sähköauton sisäänajo. Siitä kerroimme yksityiskohtaisemmin ensimmäisessä väliraportissa. Tiivistettynä sisäänajolla pyritään varmistamaan samankaltaisia asioita kuin polttomoottoripuolellakin, eli mekaaniset komponentit saavat asettuvat rauhassa uomiinsa. Käytön kannalta isoin asia oli se, että ensimmäisen tuhannen kilometrin matkalla DC- eli pikalataus oli pannassa, ja AC- eli pistorasia- tai asiointilatauksessakin akun varaustila pidettiin 20 ja 80 prosentin välimaastossa. Niinpä täysi toimintamatka ei ollut käytössä, ja lataaminen oli tavallista hitaampaa. Kulutus 16–25 kWh/100 km Olimme siis asennoituneet tavallista hitaampaan etenemiseen, mutta ilahduttavasti toimintamatka osoittautui sisäänajovaiheessakin aivan riittäväksi. Niin suko- kuin voimavirtatyyppiset lataukset mahdollistivat joustavan etenemisen, eikä yli 200 kilometrin ajo putkeen tuottanut pakkaskeleilläkään tuskaa. Ja kun ensimmäinen tuhat kilometriä ja samalla sisäänajo olivat takana, täysi 100 prosentin varaustila kasvatti talvisen moottoritien toimintamatkan jo 250 kilometrin tuolle puolen. Maantieajossa Niron virran menekki on pihiä – hieman päälle 16 kWh/100 km -taso pätee niin talvisessa 80 km/h kuin kesäisessä 100 km/h -ajossa, vaikka matkalle sattuisi ohituksiakin. Toimintamatkaa kertyy tällä tahdilla vajaat 400 kilometriä. Moottoritiellä kulutus pysyy niin ikään hyvin aisoissa. Pakkaskelillä tyypillinen lukema oli noin 22 kWh/100 km, ja ilmojen lämmettyä kulutus putosi kahdenkymmenen kilowattitunnin tuntumaan. Kun siirryttiin kesänopeuksiin mutta lämpötila pysyi kymmenen asteen molemmin puolin, kulutus saattoi pompata lähelle 25 kWh/100 km, mutta lämpimällä säällä päästiin taas lähemmäs 20 kilowattitunnin tasoa. Käyttötestissä toimintamatka moottoritiellä vaihteli yleensä 250–300 kilometrin välillä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ennen kaikkea kotilataajalle Niro EV soveltuu pitkine toimintamatkoineen erinomaisesti nimenomaan kotilataajalle. Akku täyttyy kolmivaihevirralla vajaassa kuudessa ja puolessa tunnissa eli kun kuljettajan pitää joka tapauksessa nukkua, akku on yleensä aamulla lähdettäessä täynnä. Sama pätee työpaikalla työpäivän aikana tapahtuvaan lataamiseen. Käyttötestin aikana latasimme autoa runsaasti myös tätä tarkoitusta varten asennetusta suko-pistorasiasta, jolla tyhjästä täyteen lataus ottaa luonnollisesti kauemmin, mutta yön yli lataamalla tälläkin keinolla saa helposti lisää rangea kaupunkien välisiin siirtymiin – varsinkin kun ennen latausta akkua tulee harvoin ajettua täysin tyhjäksi. Sen sijaan pidemmille, välilatausta edellyttäville matkoille Niro EV sopii selvästi huonommin: auto kun pohjautuu vanhempaan sähkötekniikkaan kuin aivan uusimmat sähköautomallit. Korkeimmaksi pikalataustehoksi luvataan 72 kilowattia, mutta talvikelillä into hiipuu alun jälkeen nopeasti reiluun 40 kilowattiin, vaikka käyttäisi navigaatiopohjaista akun esilämmitystä. Lämpimämmillä keleillä päästään jo lähemmäs luvattua latauksen maksimitehoa ja ylikin – mutta vain hetkellisesti, eli Nirolla kannattaa joko varautua pitkiin latausstoppeihin tai rajoittaa päivämatkat yllä mainittuihin toimintamatkojen sykleihin. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 11.4.2026 Käyttötesti Honda GB350 S – mukavuudesta ei tarvitse tinkiä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin