Mercedes-Benz A-sarja -tyyppiviat

Mercedes-Benz A-sarjan mahdolliset tyyppiviat selviävät Moottorin kokoamista kattavista katsastustilastoista ja vikaraporteista. Useista lähteistä koottu vikatietolista helpottaa auton ostopäätöksen lisäksi myös jo omistuksessa olevan auton korjaustarpeiden arvioimista.
Mercedes-Benz A 250 e / puolen vuoden koeajo

Mercedes-Benz A-sarjan mahdolliset tyyppiviat selviävät Moottorin kokoamista kattavista katsastustilastoista ja vikaraporteista. Useista lähteistä koottu vikatietolista helpottaa auton ostopäätöksen lisäksi myös jo omistuksessa olevan auton korjaustarpeiden arvioimista.

Vikatietolistan kotimaisia lähteitä ovat Autoliitto, A-Katsastus Oy ja Traficom. Saksasta tietoa kerätään ADAC:n, TÜV:n, Dekran, GTÜ:n, ja KBA:n tilastoista. Saksasta onkin kerätty muun muassa kattavat tiepalveluraportit, sillä siellä autojen määrä on suuri. Myös Britannian ajoneuvohallintokeskus DVSA on edustettuna.

Takaisinkutsuja

Vain aikavälillä syyskuu 2021–lokakuu 2023 ilmoitettuja.

  • A (177), CLA (118): Jäähdytysjärjestelmä. 2091014_21P2091014.
    Valvonnassamme olemme todenneet, että tietyissä ajoneuvoissa jäähdytysnesteletkussa on vuotoriski. Kampanjassa letku uusitaan. Aloitus 14.7.2022.
  • A (177) CLA (156) B (246) GLA (156): Moottorin ohjainlaite. 5499024_23P5499024.
    Saksan liittotasavallan liikenteen turvallisuusviraston kanssa yhdessä sovitun kampanjan puitteissa autonne dieselmoottorin ohjainlaitteen ohjelma päivitetään. Aloitus 17.2.2023.
  • A (177) CLA (118): Renkaat. 4092218_23P4092218.
    Valvonnassa todettu, että ajoneuvon ensiasennusrenkaat eivät välttämättä vastaa auton valmistajan vaatimuksia. Kampanjassa renkaat tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan. Aloitus 26.6.2023.

Vanhempia takaisinkutsuja

  • A-sarja (176) GLA-sarja (156) CLA-sarja (117) B-sarja (246): Ohjausakseli 4692030_21P4692030. Valvonnassa olemme havainneet, että ohjausakselissa sijaitseva nivel ei välttämättä vastaa ajoneuvon vaatimuksia. Kampanjassa tarkistamme ohjausakselin varotoimenpiteenä ja vaihdamme sen tarvittaessa.
    Aloituspäivä 31.5.2021, Traficom.
  • Hätäsoittojärjestelmä, kommunikaatiomodulilla varustetut ajoneuvot 5497409_21P5497409
    Valvonnassa olemme todenneet, että tiettyjen ajoneuvojen hätäpuhelujärjestelmän toiminta ei välttämättä vastaa vaatimuksiamme. Tässä kampanjassa auton kommunikaatiomoduulin ohjelma päivitetään ennakoivana toimenpiteenä kaiken varalta.
    Aloituspäivä 25.3.2021, Traficom.
  • A-sarja (177), CLA (118) Hätäsoittojärjestelmä. 5499616_21P5499616
    Valvonnassa olemme havainneet, että ohjelmistovirheen takia hätäpuhelua ei ole mahdollista soittaa tietyillä palveluntarjoajilla. Autoissa hätäpuhelinjärjestelmän ohjelmisto päivitetään.
    Aloituspäivä 5.3.2021, Traficom.
  • A (177) CLA (118) Isofix. 9195002_21P9195002
    Valvonnassamme olemme todenneet, että lastenistuimen ISOFIX kiinnitykseen tarkoitettu oikeanpuoleinen (ulompi) kaariosa saattaa puuttua autonne oikeasta takaistuimesta. Kampanjassa kiinnitys tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan.
    Aloituspäivä 2.2.2021, Traficom.
  • Mercedes-Benz A (177) Kaksoiskytkinvaihteisto 2790760_20P2790760
    Valvonnassa olemme todenneet, että tiettyjen ajoneuvojen vaihteiston öljytaso saattaa olla väärin. Kampanjassa öljytaso tarkastetaan ja korjataan tarvittaessa.
    Aloituspäivä 13.11.2020, Traficom.
  • Mercedes-Benz A (177) Kaksoiskytkinvaihteisto 2790761_20P2790761
    Valvonnassa olemme todenneet, että tiettyjen ajoneuvojen vaihteiston öljytaso saattaa olla väärin. Kampanjassa öljytaso tarkastetaan ja vaihteisto uusitaan tarvittaessa.
    Aloituspäivä 13.11.2020, Traficom.
  • A (177) GLA (156) Ohjainlaitteen kiinnitys 5494022_20P549022
    Valvonnassamme olemme todenneet, että moottoritilassa sijaitsevan ohjainlaitteen kiinnitys ei vastaa vaatimuksiamme. Kampanjassa kiinnitys tarkastetaan sekä korjataan tarvittaessa.
    Aloituspäivä 11.11.2020, Traficom.
  • A (177), B (247) ja CLA (118) Turboahdin 0993022_20P0993022
    Valvonnassa olemme todenneet, että autosi pakokaasuahtimen öljyntuloputki ei välttämättä ole tiivis. Öljyputkesta saattaa päästä vuotamaan moottoriöljyä, joka valuu auton pohjaverhouksen päälle ja edelleen tielle. Tämän seurauksena muille tienkäyttäjille saattaa syntyä vaaratilanne. Tämän takaisinkutsukampanjan myötä autosi pakokaasuahtimen öljyntuloputki tarkastetaan ja tarvittaessa vaihdetaan.
    Aloituspäivä 4.9.2020, Traficom.
  • CLA-Sarja (117), A-Sarja (176), GLA-Sarja (156), E-Sarja (213) B-Sarja (246) GLC-Sarja (253): Hätäpuhelunjärjestelmän (eCall) kommunikaatiomoduuli 5499637_20P5499637
    Hätätilanteessa hätäpuhelu ei toimi, kampanjassa ohjainlaitteen ohjelmisto päivitetään.
    Aloituspäivä 6.8.2020, Traficom.
  • A-Sarja (177) Kondenssiveden poistoletkun asennus. 8391001_20P8391001
    Valvonnassamme olemme todenneet, että autosi ilmastointilaitteen kondenssiveden poistoletku saattaa olla väärin asennettu. Poistoletkun asennus tarkastaan ja tarvittaessa korjataan.
    Aloituspäivä 27.7.2020, Traficom.
  • CLA-sarja (117), A-Sarja (176), B-Sarja (246) Etumatkustajan tuolin kalibrointi 9190204_19P9190204
    Valvonnassamme olemme todenneet, että tietyissä A-, CLA- ja B-sarjan autoissa etupenkin lastenistuimen kalibrointi ei vastaa vaatimuksiamme. Ennakoivana toimenpiteenä etuistuimen istuinosa vaihdetaan.
    Aloituspäivä 8.6.2020, Traficom.
  • LA (W117), GLA (W156), B-Sarja (W242, W246), SLK (W172), SL (W231), A-Sarja(W176), AMG GT (W190, W290), C-Sarja (W205), E-Sarja (W213, W238), S-Sarja (W217, 222), CLS (W218, W257), GLC (W253), G (W463) Vikakohde: Hermes.
  • Mallisarjan 117, 156, 242, 246, 172, 231, 176, 190, 290, 205, 213, 238, 217, 222, 218, 257, 253, 463 ajoneuvoille, jotka siirretään sinulle, hätäpuhelujärjestelmän viestintämoduulin (ecall) ohjelmisto ei vastaa nykyistä sarjatuotanto kokoonpanoa. Jos Mercedes me -palvelut aktivoidaan ajoneuvossa, ennen kuin se on toimitettu ja se on edelleen tehtaalla asetetussa kuljetusmuodossa, on mahdollista, että sekä automaattiset että manuaaliset hätäpuhelut eivät ehkä toimi edes sen jälkeen, kun kuljetusmuoto on katkaistu. Tuloksena olisi, että Mercedes-Benzin hätäpuhelukeskukseen ei olisi mahdollista muodostaa ääniliitäntää ja että ajoneuvo tietoja ei ehkä siirretä. Varotoimenpiteenä aiomme päivittää hätäpuhelujärjestelmän tiedonsiirtomoduulin ohjelmiston kyseisillä ajoneuvoilla. Tämä ohjelmistopäivitys tapahtuu ajoneuvon mobiilidatayhteyden avulla, joka perustuu Mercedes-me-linkkiin. Päivitys käynnistyy automaattisesti. Tästä syystä ei ole tarpeen käydä työpajalla muistutuksen suorittamiseksi. Ohjelmistopäivityksen nykytila voidaan määrittää Mercedes-me-portaalin ”Ohjelmistopäivitykset” -välilehdellä. Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 2900. Kampanjan aloitus pvm: 19.2.2019.
  • Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 1067, Kampanjan aloitus pvm: 21.2.2019.
  • CLA (W117), A-sarja (W176), B-Sarja (W246). Moottorin ohjaus. Saksan liikenteen turvallisuusviraston kanssa yhdessä sovitun huollon vapaaehtoisen kampanjan puitteissa autonne Euro 5 -päästönormin mukaisen diesel moottorin ohjainlaitteen ohjelma päivitetään. Kyseinen ohjelmapäivitys on nyt saatavilla autoonne, ja se voidaan asentaa.
  • Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 42. Kampanjan aloitus pvm: 27.3.2019, Traficom.
  • A-Sarja (W177). Valot. Valvonnassamme olemme todenneet, että kun autonne adaptiivisen kaukovaloavustimen oikeasta syystä tapahtuneen deaktivoitumisen jälkeen (esimerkiksi monitoimi kameran likaantumisen vuoksi) kaukovalot kytketään manuaalisesti päälle, kaukovaloja ei välttämättä enää saa valonvaihto vivulla kytkettyä pois päältä. Sen seurauksena autonne valot häikäisisivät vastaantulijoita ja lisäisivät onnettomuusvaaraa. Kaukovalot saa kyseisessä tilanteessa kytkettyä pois päältä kiertämällä valokatkaisimen ajovalojen manuaalikäytön asentoon.
  • Valvonnassamme olemme todenneet, että autossanne saattaa olla liian pitkät takaiskunvaimentimet. Sen seurauksena ajotilanteissa, joissa takapyörät joustavat täysin ulos, takapyörien jarruletkuihin saattaisi kohdistua voima, joka voisi johtaa jarruletkujen kiinnityksen löystymiseen jarrusatuloista. Tällöin ulos voi päästä valumaan pieniä määriä jarrunestettä. Jos jarrunestemäärä jarrunestesäiliössä tällaisen vuodon seurauksena laskee minimimäärään saakka, mittaristo näyttää jarrunestemäärän punaisen varoitusviestin. Jos autolla jatketaan ajamista tällaisessa tilanteessa tai jos jarruletkun kiinnitys ajon aikana esiintyvien tärinöiden vuoksi edelleen löystyy, kyseisen jarrupiirin jarrutusteho vaarantuu. Se lisäisi onnettomuusvaaraa. Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 4. Kampanjan aloitus pvm: 30.1.2019, Traficom.
  • A-Sarja (W177). Jousitus.
  • A-Sarja (177) Polkimet. Valvonnassa olemme todenneet, että autonne jarrupolkimen vivun ja poljinlevyn välinen hitsausliitos ei välttämättä vastaa vaatimuksiamme. Jos jarrupoljinta painetaan vasemmasta reunasta, poljinlevy voisi sivusuunnassa kääntyä poljinvivussa. Tällöin jarrupolkimen painaminen vaatisi enemmän voimaa, minkä seurauksena voisi syntyä onnettomuusvaara. Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 37. Kampanjan aloitus pvm: 15.5.2019.
  • A-luokka (177) valm.aika: 9/2017–3/2018. Tietyissä tämän mallisarjan ajoneuvoissa (BR177) saattaa ilmetä 2018 ISOFIX- lastenistuimen kiinnityskehikossa hitsiliitoksia, jotka eivät ole spesifikaation mukaisia. Riippuen hitsauksen suorituksesta saattaa kiinnitysvaatimukset vaarantua ja tapaturmavaara onnettomuustilanteissa kasvaa. Ennakoivana toimena vaihdetaan kyseinen kiinnityskehikko. Työ kestää n. 1 h ja on asiakkaalle maksuton. Valmistaja on tiedottanut virheestä. Työ merkitään valmistajan huoltotiedostoon. ADAC 9/2018.
  • A-sarja (176) valm.aika: 24–29.5.2017. Tietyissä A-sarjan ajoneuvoissa (BR 176) saattaa tuulilasin alareunan liimasauma olla ei ohjeen mukainen. Onnettomuustilanteissa saattaa tuulilasi irrota mainitulta alueelta antamatta tukea etumatkustajan turvatyynylle aiheuttaen loukkaantumisriskin matkustajalle. Ennakoivana toimena tarkastetaan lasin liimaus ja tarvittaessa vaihdetaan lasi. Työ kestää n. 5 h ja on asiakkaalle maksuton. Valmistaja on tiedottanut virheestä. Työ merkitään valmistajan huoltotiedostoon. ADAC 9/2018.
  • A (W177) Kommunikaatiomoduli: Valvonnassa olemme todenneet, että autonne hätäpuhelujärjestelmän (eCall) ohjainlaitteen ohjelman toiminta ei välttämättä vastaa vaatimuksiamme. Siten eCall-toimintoa käytettäessä auton tarkkaa sijaintitietoa ei voida välittää Mercedes-Benz-päivystyskeskukseen. Tämän seurauksena pelastustoimen henkilöstöä ei voitaisi ohjata auton luokse. Kommunikaatiomodulin ohjainlaitteen ohjelma päivitetään ennakoivana toimenpiteenä kaiken varalta. Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 8. Kampanjan aloitus pvm: 15.7.2018, Traficom.
  • A (177) Selkänojan lukko. Valvonnassa olemme todenneet, että takaistuimen selkänojien lukitusmekanismi saattaa olla spesifikaatiomme vastaisesti valmistettu. Sen seurauksena oikean- ja/tai vasemmanpuoleinen takaistuimen selkänoja ei lukittuisi asianmukaisesti. Lisäksi lukituksen aukiolosta varoittavaa punaista varoitusmerkkivaloa ei näytettäisi. Onnettomuuden sattuessa tai jos tavaratilassa on irtonaisia tavaroita, matkustajien loukkaantumisvaara lisääntyisi. Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 1. Kampanjan aloitus pvm: 13.12.2018, Traficom.
  • A (177) Runkoaisa: Mallisarjan 177 ajoneuvoista saattaa puuttua etupyöräkotelon alueella olevan runkoaisan hitsauspisteisiin. On mahdollista, että sisäisen tuotantoprosessin poikkeaman takia ei voitu asettaa muutamia hitsauspisteitä. Jos näitä hitsauspisteitä ei ole, rakenteellinen toiminta heikentyisi törmäyksessä. Tällöin ei voida sulkea pois lisääntynyttä vamman vaaraa matkustajille. Osana takaisinkutsua tarkistamme autosi hitsauspisteet ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä ja tarvittaessa korjataan. Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 2 Kampanjan aloitus pvm: 28.6.2018, Traficom.
  • A (177) Ajovalot: Multibeam-Led-ajovalaisimien ohjausyksikköjen koodaus ei välttämättä vastaa mallisarjan 177 ajoneuvojen teknisiä tietoja. Ajovalaisimien ohjausyksiköiden väärästä koodauksesta johtuen kaukovalot eivät ehkä ole mahdollista aktivoida/deaktivoida suunnitellulla tavalla. Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 2. Kampanjan aloitus pvm: 24.9.2018, Traficom.
  • Mallien 117 ja 246 ajoneuvoissa etumatkustajan istuimen istuintunnistin järjestelmän kalibrointi ei välttämättä vastaa luokitusta. Jos lastenistuin on asennettu, on mahdollista, ettei etumatkustajan turvatyynyä voida kytkeä pois päältä tarkoitetulla tavalla. Tämän seurauksena etumatkustajan turvatyyny voidaan laukaista onnettomuustilanteessa. Tällöin lasten taaksepäin suuntautuvaan lastenistuimeen kohdistuva loukkaantumisriski voi lisääntyä. Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 7. Kampanjan aloitus pvm: 14.12.2018, Traficom.
  • CLA (117) ja B (246) Turvatyynyn tunnistin.
  • Hyvä asiakkaamme, valvomme autojemme turvallisuutta ja luotettavuutta jatkuvasti, jotta voitte aina olla tien päällä turvallisin mielin. Valvonnassa olemme todenneet, että mallisarjojen 156, 176, 205, 238, 246 ja 253 autojen kuljettajan turvatyynyn kaasugeneraattorin kotelon materiaali ei välttämättä vastaa vaatimuksiamme. Kaasugeneraattorin kotelon materiaali vian vuoksi turvatyyny ei törmäyksessä lauetessaan välttämättä pystyisi suojaamaan suunnitellulla tavalla. Lisäksi auton sisätilaan saattaisi sinkoutua irronneita kappaleita. Se lisäisi loukkaantumisvaaraa. Kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen lukumäärä: 12. Kampanjan aloitus pvm: 29.6.2018, Traficom.
  • CLA (W117), A (W176), B (W246), GLA (W156), C (W205), GLC (W253), E (W238) ja AMG GT (W190) Airbag.
  • A, B, C, CLA, GLA, E, GLC: Jos käynnistin juuttuu kiinni moottorivaurion vuoksi (esim. vesilukko), vaatii käynnistys hyvin korkean käynnistysvirran virtapiirissä olevan rajoittimen läpi. Useiden yritysten jälkeen saattaa kyseinen rajoitin ylikuumentua ja aiheuttaa palovaaran. Ratkaisuna virtapiiriin asennetaan varoke. valm.aika: 2/2014–2/2017, ADAC 3/2017.
  • CLA: Tavaratilavarusteena olevan 2017 istuinrivin kiinnityskiskon kiinnitys ei mahdollisesti täytä spesifikaation vaatimuksia. Etupään kolarissa istuimeen kohdistuvassa kovassa rasituksessa saattaa kiinnityskisko löystyä ja istuimet irrota. Ajoneuvon edustaja vaihtaa kiinnityspultit. Valm. aika 2/2016, ADAC 1/2017.
  • A-sarja 1.5 diesel: NOx-päästöjen hallinta. Moottorinohjauksen päivitys, jotta päästöjen hallinta toimii laajemmalla lämpötila-alueella, ADAC 2/2017.
  • A, B, CLA, GLA, E: Kyseisten ajoneuvojen turvatyynyissä saattaa esiintyä laukaisupanosten virheitä, minkä johdosta tyynyt eivät toimi. Kyseiset turvatyynyt vaihdetaan. valm.aika: 8/2016–3/2017, ADAC 6/2017.
  • Vasemman ikkunaturvatyynyn laukaisupanos: CLA ja GLA: Vasemman ikkunaturvatyynyn laukaisupanoksen räjähdysaineen seossuhde ei välttämättä vastaa vaatimuksiamme. Törmäystilanteessa ikkunaturvatyynyjen aktivoinnin yhteydessä tämä turvatyyny ei välttämättä laukeaisi. Siten ikkunaturvatyyny ei suojaisi suunnitellulla tavalla. Se voisi lisätä loukkaantumisvaaraa, Traficom 5/2017.
  • Etumatkustajan turvatyynyn laukaisupanos: CLA, GLA, A-sarja (W176), B-sarja (W246, W242). Etumatkustajan turvatyynyn laukaisupanoksen räjähdysaineen seossuhde ei välttämättä vastaa vaatimuksiamme. Törmäystilanteessa etumatkustajan turvatyynyn aktivoinnin yhteydessä turvatyyny ei välttämättä laukeaisi lainkaan tai ei laukeaisi kokonaan. Siten etumatkustajan turvatyyny ei suojaisi suunnitellulla tavalla. Se voisi lisätä loukkaantumisvaaraa, Traficom 6/2017.
  • Jarrutehostimen alipaineputki: CLA, GLA, A-sarja (W176), B-sarja (W246). Mallisarjojen 176, 246, 117 ja 156 autoissa, joissa on bensiinimoottori M270 tai dieselmoottori OM651, saattaa jarrutehostimen alipaineputken liitoskappale murtua. Jos liitoskappale murtuisi, jarrutehostin ei enää saisi alipainetta. Jarrutehostimessa oleva takaiskuventtiili pitää jarrutehostimessa olevan alipaineen olemassa, mutta tämä alipainemäärä vähenisi jarrutusten myötä. Siten jarrutehostus jarrujen käytön myötä vähenisi vastaavasti, Traficom 6/2017.
  • Ohjausakseli ja turvatyyny: CLA (W117), A (W176), B (W246 ja 242), GLA (W156), C (W205) ja GLC (W253). A, B, CLA, GLA-/C-sarjan ja GLC-sarjan (mallisarjat 117, 176, 246, 242, 156, 205 ja 253) autoissa, jos ohjauspyörä moduulissa olevan liitäntä spiraalin johdin pinnoissa on samanaikaisesti vaurio, staattisen sähkön varauksen purkautuminen voi aiheuttaa kuljettajan turvatyynyn aiheettoman laukeamisen ohjauspyörän riittämättömän maadoituksen seurauksena. Johdinpintojen vauriosta kuljettaja saa tiedon mittariston näyttöön ilmestyvällä turvatyynyn varoitusviestillä ja mittaristoon syttyvällä turvatyynyjen punaisella varoitusvalolla. Kuljettajan turvatyynyn aiheeton laukeaminen voisi aiheuttaa kuljettajan loukkaantumisvaaran ja lisätä onnettomuusvaaraa, Traficom 12/2017, Traficom 3/2018, Traficom 5/2018.
  • Muutamissa AMG-ajoneuvoissa saattaa syntyä kytkinlamellien murtumia virheellisen hitsauksen vuoksi lamellin kannattimen vain AMG-moottorin ja navan välillä aiheuttaen kytkimen lukkiutumisen ja vaihteiston siirtymisen joko N-asentoon tai vapaalle ja edelleen vaaratilanteita liikenteessä. Ajoneuvon edustaja vaihtaa kytkimen. Työ kestää n. 13 h ja on asiakkaalle maksuton. Ajoneuvon valmistaja on ilmoittanut haltijoille virheestä saatavilla olevan osoitteiston puitteissa. Työ merkitään huoltojärjestelmään. Valmistusaika 11/2015–1/2016, ADAC 2016.
  • Diesel: suuttimien (injektoreiden) korkeapaine-polttonesteputket: Moottorin ruiskutusjärjestelmän korkeapaine-polttonesteputket saattavat olla spesifikaatiomme vastaisesti valmistetut. Auton käytön myötä saattaa polttonesteen korkeapaineputkiin syntyä murtumia, joiden seurauksena polttonestettä voi päästä vuotamaan, Traficom 2016. Vuodoista aiheutuu tulipalovaara, ADAC 2016.
  • Sulakerasian sulakkeet: Sulakerasian yksittäiset sulakkeet saattavat olla väärin kiinnitetyt. Tärinät saattavat johtaa virrankulun katkeamiseen kyseisen sulakkeen kautta. Sulakerasian sulakkeet tarkastetaan ja tarvittaessa vaihdetaan sulakerasia, Traficom 2015, ADAC 2016.
  • Pakonokka-akseli: Yksittäisissä nelisylinterisissä bensiinimoottoreissa M270 ja M274 saattaa nokka-akselin hitsaussauma alihankkijan tekemän valmistusvirheen vuoksi olla virheellinen. Kyseisissä autoissa nokka-akseli saattaa katketa, jolloin moottori sammuu ja vaurioituu. Tällaisessa tilanteessa moottoria ei saa enää käynnistettyä ja auto jää tien päälle. Liikennetilanteesta riippuen voi aiheutua onnettomuusvaara, Traficom 2015.
  • OM651-dieselmoottori: Ketjunkiristimen mahdollisesti vuotavan tiivisteen vuoksi saattaa kiristimen toiminta häiriintyä. Tämä saattaa johtaa jakoketjun hyppäämiseen hampaan yli, joka johtaa moottorivaurioon, ADAC 2015.
  • Ketjunkiristimen tiivisterengas: Nelisylinterisellä dieselmoottorilla (OM651) varustettujen autojen moottorissa saattaa esiintyä öljyvuoto ketjunkiristimen tiivisterenkaan valmistustoleranssien seurauksena. Ketjunkiristimen tiivisterengas vaihdetaan kaiken varalta, Traficom 2014.
  • Etumatkustajan turvatyyny ei aukea kunnolla. Viallinen kojelaudan turvatyynyn murtokohta saattaa haitata turvatyynyn aukeamista, jolloin suojavaikutus jää riittämättömäksi ja vammautumisriski kasvaa, ADAC 2013.
  • Kojelaudan turvatyynyn murtokohta etumatkustajan puolella, kojelauta tarkistetaan, tarvittaessa vaihdetaan, Traficom 2013.
  • Polttonestesäiliö, polttonestesäiliön tarkastus ja tarvittaessa vaihto, Traficom 2010.
  • Polttonestevuoto mahdollinen: Bensiinimallit, polttonestesäiliö, tuuletusputki voi johtaa polttonestettä aktiivihiilisäiliöön, mistä sen täyttyessä voi valua polttonestettä ulos. Tarkistetaan, tarvittaessa tankki vaihdetaan, työaika 2,5 tuntia, ADAC, VOSA 2010.
  • Polttonestesäiliö, polttonestesäiliön tarkastus ja tarvittaessa vaihto, Traficom 2010.
  • Turvavyön lukot, tarkistus ja tarvittaessa vaihto, viallinen lukko voi pettää kolarissa, ADAC, VOSA 2008.
  • Turvavyön lukko, Traficom 2008.
  • Moottorinohjauksen ohjelmistopäivitys, ADAC 2008.
  • Moottori voi sammua, ohjelmistopäivitys, VOSA 2008.
  • Lasinpyyhin voi irrota, ADAC, VOSA 2005.
  • Jarrupääsylinterin vaihto, jarrutusmatka kylmällä ilmalla voi pidentyä, ADAC 2001, VOSA 2001.

Katsastuksessa havaittuja vikoja

(sulkeissa ajoneuvon vuosimalli, jos se on tiedossa)

  • Ei merkittäviä vikakohteita (2017–2014), Traficom
  • Jousitus ja iskunvaimennus (2013, 2011, 2009–2001), Traficom
  • Etuakselisto (2012, 2007, 2004), Traficom
  • Renkaat ja vanteet (2013), Traficom
  • Käyttöjarru (2011, 2009–2001), Traficom
  • Ohjausnivelet ja -tangot (2011), Traficom
  • Sisäinen valvontajärjestelmä (OBD) (2013, 2005), Traficom
  • Seisontajarrun dynamometritesti (2009, 2006), Traficom

A:

  • Valmistajan kilpi (2018), Traficom
  • Jousitus ja iskunvaimennus (2013, 2012)
  • Käyttöjarru (2013, 2012), Traficom
  • Valvontajärjestelmä (2013), Traficom
  • Etuakselisto (2012), Traficom
  • Paras pienemmän keskiluokan automalli TÜV-katsastustilastoissa vuosina 2017–2020 ja 2023, Saksa
  • Paras pienemmän keskiluokan automalli Dekra-katsastustilastossa 2017 ja 2018, Saksa

CLA:

  • Ei tilastossa (2014, 2012), Traficom
  • Ei merkittäviä vikakohteita (2018–2016, 2014–2012), Traficom
  • Käyttöjarru (2015), Traficom
  • Jousitus ja iskunvaimennus (2015), Traficom
  • Renkaat ja vanteet (2015), Traficom

GLA:

  • Ei tilastossa (2016, 2014–2012), Traficom
  • Ei merkittäviä vikakohteita (2018, 2017), Traficom
  • Jousitus ja iskunvaimennus (2015), Traficom

Dekran paremmuusjärjestyslista loppui vuoteen 2018. Vanhimmissa yksittäistapauksina katkenneita jousia sekä korroosiota jarruputkissa, Saksa.

  • Kuluneita jarruja lukuun ottamatta ei merkittäviä vikakohteita, Saksa
  • 4–5-vuotiaissa tehokkaimmissa malleissa kuluneita jarruja (urheilullinen ajotapa), Saksa

Vanhempia katsastuksessa havaittuja vikaja

  • W176 on paras alemman keskiluokan automalli TÜV- ja Dekra-katsastustilastoissa vuosina 2017 ja 2018, Saksa
  • Kuluneita jarruja lukuun ottamatta ei merkittäviä vikakohteita Saksan katsastuksessa, Saksa
  • Ei vikoja Auto, Motor und Sport -lehden 100 000 km:n kestotestissä, Saksa
  • Katkenneita takajousia yhdeksänvuotiaasta alkaen, Saksa
  • Haperot vetoakselien suojuskumit, Saksa
  • Jarrulevyt kuluvat nopeasti, pysäköintijarru on heikkotehoinen, Saksa
  • Vaihteiston öljyvuotoja, Saksa

W 168:

  • Kulunut etuakselisto, taka-akseliston pitkittäisten tukivarsien laakeriholkit kuluneet, TÜV
  • Joitakin ruostevaurioita vanhimmissa yksilöissä, TÜV
  • Vanhimmissa haperot jarruletkut, erityisesti edessä, ruostuneet jarruputket, TÜV
  • Valovikoja, GTÜ, TÜV
  • Katkenneita kierrejousia edessä ja takana, GTÜ, TÜV
  • Pakoputkisto ruostunut, GTÜ

Tielle jättäviä vikoja ADAC

(sulkeissa ajoneuvon vuosimalli, jos se on tiedossa)

  • A-sarja: Erittäin käyttövarma auto, ei erityisiä vikakohteita.
  • CLA, GLA (2016–2017): Akku.

Vanhempia tielle jättäviä vikoja

  • A-sarja, GLA: Erittäin käyttövarma auto, ei erityisiä vikakohteita.
  • Moottorivaurio (2011).
  • Avain rikki (2010).
  • Käynnistysmoottori rikki (2007–2012).
  • Akku tyhjä (2007–2012 ja CLA 2016)
  • Polttonestepumppu rikki (2007, 2008, 2010).
  • Ajovalot rikki (2007 ja 2010).
  • Virtalukko jumissa (2004–2007, 2009–2011).
  • Pakokaasujen takaisinkierrätys rikki (2005–2008).
  • Laturi rikki (2004–2008).
  • W176 vain vähän vikoja, ei erityisiä vikakohteita
  • Käyttövarma auto, ei erityisiä vikakohteita

Käyttäjien ilmoittamia vikoja

Uudet mallit (W 176, W 177), vähän vikoja, mutta runsaasti korjauskehotuksia eli takaisinkutsuja erilaisista vikamahdollisuuksista.

W176:

  • A-sarja (käyttöönottovuosi 2013) ilman vikoja Auto, Motor und Sport -lehden 100 000 km:n kestotestissä.
  • A-sarja ilman vikoja AutoBild-lehden 100 000 km:n kestotestissä, arvosana 1 (asteikko 1 paras, 5 huono).
  • AutoBild-lehden kestotestiautolla (W 176) ajettu 380 000 km: Vikoina katkennut takajousi ja painunut kuljettajan istuin, muutoin ilman ylimääräisiä korjaamokäyntejä.
  • Kestotestiauton käyttäjät ja muutamat muut ovat valittaneet valinnaisvarusteena saatavan lasinen panoraamakattoluukun natinasta.
  • Tavaratilan näkösuoja, ”hattuhylly”, kiinnikkeineen on halvan ja huteran oloinen.
  • Valinnaisvarusteena saatavien Bi-Ksenon-ajovalojen pintamuovi huurtuu sisäpuolelta kylmällä säällä.
  • Markkinoille tullessaan 2012 kova jousitus herätti kritiikkiä mukavuutta arvostavien keskuudessa, jousitusmukavuutta kohennettiin vuosina 2013 ja 2015 tehtyjen muutosten yhteydessä.
  • Vanhimmissa liian äkäinen kaistavahti, sittemmin parannettu.
  • Moottorin alapuoliset suojukset saattava hajota.
  • Lukuisia takaisinkutsuja eli korjauskehotuksia, muun muassa OM 651-moottorin jakoketjun kiristin, turvatyynyt, alipaineputki, jarrutehostin ja käynnistysmoottorin virran rajoitin sekä M270-moottorin nokka-akseli.
  • Mersujen moottoreiden jakoketjuissa on ollut ongelmia, erityisesti dieselmoottoreissa: kannattaa kuulostella ja tarkistaa huoltojen yhteydessä isompien vaurioiden välttämiseksi.
  • M270-sarjan bensiinimoottorit on todettu dieseleitä luotettavammaksi.

W177:

  • A 220d -mallissa ei vikoja AutoBild -lehden 100 000 km:n kestotestissä. Ärsykkeenä havaittiin matala maavara erityisesti etuspoilerin kohdalla, mikä vaatii varovaisuutta hidastetöyssyissä ja autohallien rampeissa ajettaessa.
  • Noin tusina takaisinkutsua: muun muassa palovaara kaksoiskytkinvaihteiston vuoksi, ilmastointilaitteessa vikaa, lasten turvaistuinten Isofix-kiinnikkeet saattavat murtua, turvatyynyn kiinnitys, eCall -hälytysjärjestelmässä häiriömahdollisuus, mahdollinen jarrunesteen hävikki, vikamahdollisuus jarrupolkimessa sekä ongelma jarrusatuloiden kiinnityksessä.

Vanhempia käyttäjien ilmoittamia vikoja

  • Uudet mallit (W 176, W 177), vähän vikoja.
  • A-sarja (käyttöönottovuosi 2013) selvisi Auto, Motor und Sport -lehden 100 000 km:n kestotestistä ilman vikoja.
  • AutoBild-lehden kestotestiautolla (W 176) ajettu 300 000 km ilman merkittäviä vikoja, vain kulutusosia on vaihdettu.
  • Valinnaisvarusteena saatava lasinen panoraama-kattoluukku natisee, AB.
  • Tavaratilan näkösuoja (”hattuhylly”) kiinnikkeineen halvan ja huteran oloinen, AB.
  • Valinnaisvarusteena saatavien Bi-Ksenon-ajovalojen pintamuovi huurtuu sisäpuolelta kylmällä säällä, AB.
  • Markkinoille tullessaan 2012 kova jousitus herätti kritiikkiä mukavuutta arvostavien keskuudessa, jousitusmukavuutta kohennettiin vuosina 2013 ja 2015 tehtyjen muutosten yhteydessä.
  • Lukuisia takaisinkutsuja eli korjauskehotuksia, muun muassa jakoketjun kiristin, turvatyynyt, alipaineputki, jarrutehostin ja käynnistysmoottorin virran rajoitin.

W 169:

  • Moottori, kytkin, jarrut, sisustus, sivuäänet, ADAC.
  • Viimeistelyssä puutteita, ruostevaurioita ovien ja luukkujen reunoissa, AB.
  • CDI -dieselissä vieläkin viallisia tai irtonaisia suuttimia, AB.
  • Vesipumppu ei kestä kovin kauan, se on kulutusosa, AB.
  • Vikoja portaattomassa Variotronic -automaattivaihteistossa, AB.

W 168:

  • Aluksi paljon huolia: Lukijat valittivat puutteellisesta viimeistelystä ja kolinoista, AB.
  • Ruoste, kolinat ja katkenneet jouset ärsyttävät eniten, AB.
  • Lisäksi pari moottorivauriota, loppuun kuluneita jakoketjuja ja apulaitteiden käyttöhihnoja. AB.
  • Viallinen jäähdyttimen puhallin saa moottorin ylikuumenemaan – A -sarjassa ei ole jäähdytysnesteen lämpömittaria! AB.
  • Istuinten kehikot murtuvat, avattava lamellikatto kolisee ja vuotaa, korjaus maksaa 1 000 euroa! AB.
  • Jarrut ravistavat ja japanilaisten valmistama 5-nopeuksinen automaatti lakkoilee usein, AB.

Mitä Moottorin autojen tyyppivikojen listaus paljastaa?

Pelkät katsastustilastot eivät tietenkään kerro kaikenlaisista vioista, mutta kerätyt katsastusraportit antavat kuitenkin selkeän kuvan monista automallien käyttökuluihin ja turvallisuuteen vaikuttavista vioista. Katsastuksessa havaitut puutteet ja ongelmat liittyvät useimmin jarruihin, pyöräntuentaan nivelineen sekä voimalinjaan.

Katsastusraporttien tukena tarjottavat tiepalveluraportit tekevät kokonaisuudesta arvokkaan. Niin sanotut tielle jättävät viat ovat täysin erilaisia kuin katsastuksessa havaitut viat ja saattavat tuoda täysin toisenlaisia ongelmia esille. Näistä vioista yli puolet liittyy sähkölaitteisiin ja näistä suurin osa tänä päivänä akun pettämiseen.

Ymmärrettävästi katsastus- ja tiepalvelutilastot eivät kerro aivan kaikista automallien vioista. Joidenkin automallien kohdalla kalliita korjauskustannuksia aiheuttavat moottoriviat, esimerkiksi turboahtimen ja jakopään ketjun viat tai voimansiirron viat, kuten kaksoismassavauhtipyörän tai kaksoiskytkinvaihteiston viat jäävät usein vikaraporttien ulkopuolelle. Nämä ilmenevät usein hitaasti kasvavana äänenä, värinänä tai moottorin tehottomuutena ja ne tulee korjata ennen täystuhoa.

Takaisinkutsut ilmenevät korjauskehotuksena valmistajan havaitessa automalleissaan mahdollisen ongelman tai valmistusvian. Nämä korjataan auton omistajalle ilman ylimääräisiä kustannuksia. Niiden osalta on tärkeää tietää työ suoritetuksi tai hoitaa asia kuntoon.

On myös hyvä muistaa, että automallin niin sanotun laadun ohella myös kuluttajan toimenpiteillä, kuten ajotavalla, auton hoidolla, huolloista huolehtimisella sekä vikojen korjauttamisella on ratkaiseva vaikutus auton kuntoon.

Tutustu myös koeajoihin!

Moottorin koeajaa kaikkia Suomessa myytävät automallit. Kattava koeajojen arkisto tarjoaa koeajoja jo yli 80 automerkiltä ja lista päivittyy jatkuvasti.