29.12.2024 Koeajo Sähkö Koeajo: Mercedes-Benz G 580 EQ – kolmen tonnin sähkömoukari vailla tekemistä Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 2024 vei sähkövallankumouksen uusille urille. Hyundai teki aidosti hauskan sähköauton ja nyt Mercedes-Benz sähköistää itse Geländewagenin, joten “töpseliautoja” ei pääse enää pakoon maastoonkaan. Jännittävien brändäysvaiheiden jälkeen sähköversio G-sarjan maasturista kulkee nimellä Mercedes-Benz G 580 EQ. Aiemmin tutustuimme jo auton maastokykyihin, joissa ei ole moittimista, mutta nyt vuorossa on pidempi pohdinta autosta arkikäyttiksenä. Auton ominaisuudet ja kymppitonneja muita malliversioita suotuisampi hinnottelu kun ohjaavat juuri tähän suuntaan. Mercedes-Benzin ikoninen G-sarja eli Geländewagen sai starttinsa Iranin šaahin ehdotettua saksalaisille, että kannattaisi kokeilla osaamista myös sotilasajoneuvojen saralla. Valmistuskumppaniksi löytyi Steyr Itävallasta ja 1979 vuorossa oli siviilimalli kyvykästä erillisrunkoista maastoautoa tarvitsevalle. Erilaisten versioiden ja kehitysaskelien myötä G-sarja pysyi kuitenkin melko ennallaan aina 2018 saakka. Tuolloin edessä oli resettinapin painallus ja G-sarja suunniteltiin lähes kokonaan uudelleen, joten vain ovenkahvat, ajovalojen pesimet ja varapyörän kotelo jäivät ennalleen. Sisällä luvassa oli jo henkilöautomaista tunnelmaa MBUX-tietoviihdejärjestelmän muodossa. O tempora, o mores (G-sarjan tapauksessa varmaankin “oi aikoja, oi moreenia”). Uusinta-uusintakierrokselle Mercedes-Benz G-sarja pääsi tänä vuonna uuden korikoodin (W465) myötä. Moottorivalikoimassa uskotaan enimmäkseen uusiin kutoskoneisiin. Verkka-asukuskien iloksi myös AMG:n V8-mallit säilyvät valikoimassa, vaikka vaikea kuvitella šaahin tarkoittaneen heitä G-sarjan ideaa synnytettäessä. Erityisen ilahduttavasti mallistoon liittyy vihdoin “EQG”, joka nähtiin konseptiversiona jo jokin vuosi sitten. Auto sai samalla nimen Mercedes-Benz G 580 EQ sähköbrändäyksen roolin hiipuessa vähemmälle osalle markkinointiosaston tärkeysjärjestyksissä. Nyt kun tiedetään edes mistä puhutaan, voidaan vihdoin siirtyä autoon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähkötyökalun anatomia Sähkö-G tuo mukanaan hienoisia uudistuksia kulmikkaan maastoauton olemukseen. Etu- ja takapuskurissa on tiettyjä hienovaraisia muutoksia ja pyöränkaariin on tehty ilmanohjaimet. Samalla A-pilarit on ikään kuin pyöristetty ohjaimilla. Katon etureunassa on pieni spoileri ja mielenkiintoisesti konepeltiä on korotettu aerodynaamisista syistä. Vanhan viisauden mukaan naisilta ei kannata kysyä ikää, eikä G-sarjalta ilmanvastuskerrointa, mutta pienillä muutoksilla on selvästi saatu tuntuvia parannuksia. Mielenkiintoinen osuus on pinnan alla. Tikapuurunko on edelleen tallella. Etuakseli on erillisjousitettu, taka-akseli pohjautuu De Dion -ratkaisuun, joka antaa lisää maavaraa. Mercedes on ratkaissut G-sarjan maastokyvyt lisäksi laittamalla sähkömoottorin per pyörä ja jokaisella moottorilla on erikseen käytössä alennusvaihde sitä tarvittaessa. Erilliset moottorit mahdollistavat todellisen “torque vectoringin” ja sen äärimmäisinä esimerkkeinä somekelpoisen G Turn -tankkikäännöksen sekä huomattavasti kätevämmän G Steering -käännöksen, jossa sisäkurvin takapyörää hidastetaan aina lukitukseen asti kääntöymyprän pienentämiseksi maastopinnalla. Yhteistehoa sähkömoottoreista saadaan 432 kilowattia (587 hv) ja yhteisvääntöä 1 164 Nm. Yksittäinen moottori on 108 kW (147 hv) ja 291 Nm. 0–100 km/h onnistuu muun liikenteen hämmennykseksi 4,7 sekunnissa ja huippunopeus on 180 km/h. Kaikki tämä pihavajan kokoisella ja muotoisella autolla vaatii toki sähköä. Yhdistetty sähkönkulutus on 27,7–30,3 kWh/100 km (WLTP) ja WLTP-toimintamatka on 468 km. Toimintamatka on saatu yllättävän hyväksi ison akun avulla, sillä 116 kilowattitunnin akku on yksi markkinoiden vetoisimmista. DC-pikalatausteho (CCS) on enimmillään 200 kW, AC-asiointilatauksen (Type 2) teho jää 11 kilowattiin. Neljän sähkömoottorin ansiosta energian talteenoton huipputeho on muuten 217 kW, mutta sen rooli on lähinnä minimoida kulutusta. Nokkelimmat ovat jo miettineet, miten auton pohjaan sijoitettu akkupaketti ja maastoajo oikein istuvat yhteen. Tasaisesta pohjasta puuttuvat selkeät jumikohdat. Pohjasuoja on 26 mm paksu hiilikuitukomposiittilevyt ja alimpana on kiveniskuilta suojaava kerros. Pelkkä pohjasuoja kestäisi myös muutaman G-sarjan lisäpainon ongelmitta, joten akku lienee rymyautossa turvassa. Ramppikulma jää aavistuksen polttomoottorimalleista, mutta 20,3° ei ole huono tulos. Lähestymiskulma on 32°, jättökulma 30,7° ja kallistusta sähkö-G sietää aina 35° saakka. Maavaraa on akselien välissä vähintään 250 mm, kahluusyvyys on peräti 850 mm ja nousukykyäkin möröllä on parhaimmillaan 100% eli 45° verran. Mukavuuksista tinkimättä Mercedes-Benz G 580 EQ esitteli maastokykyjään jo aiemmin, mutta kuten mattasinisestä maalipinnasta voi päätellä, auton mielihalut ovat ainakin osin pikitiellä. 4,62 metriä (+ varapyöräkotelo) pitkä maasturi on melkoinen ilmestys parkkipaikkalla kuin parkkipaikalla, joten värivalinta ei välttämättä auta ihmisten tuijotukseen pätkääkään. Makeasta painonappikahvasta ovi auki ja sisällä odottaa sisusta, joka kokee henkistä sukulaisuutta lähinnä A-sarjan kanssa. 12,3-tuumainen mittaristonäyttö ja 12,3-tuumainen tietoviihdejärjestelmän näyttö ovat perusnäkymiltään tutut, mutta niistä löytyy erityisesti G:tä varten kehitettyjä näkymiä. Keskikonsolin entiset (tasauspyörästön) lukkopainikkeet on kaapattu maastoajotoimintojen, kuten G Turnin ja G Steeringin, käyttöön. Langaton Apple CarPlay langattomalla latauksella, hierontaohjelma ja mainiot lämmittimet tarkoittavat, että G-sarjassa tunnelma on enemmän luksus kuin sään armoilla olemista. Koeajoviikolle osui vieläpä syysmyrsky puhureineen, joka ei kiinnostanut autoa edes huminan verran. Meluvaimennukseen on kiinnitetty huomiota sähkö-G:ssä ja sen kyllä kuulee. Lasinpyyhkimet ovat tosin jo vähän vanhahtavat. Komentava ajoasento, hyvät kamerat ja peilit tekevät järkäleestä miellyttävän ajettavan, vaikka parkkipaikan hakeekin mieluiten väljemmiltä alueilta. Kääntöympyrääkin on 13,6 metriä. Suorituskyvyn ulosmittaaminen asvaltilla on mahdollista, mutta aktiivisesta iskunvaimennuksesta huolimatta pehmeä jousitus päästää auton nyökkimään ja heilumaan sen verran, että ajopelin luonnetta ei pääse unohtamaan. G välttää kuitenkin maastureille tyypillisen kumisaapasfiiliksen ja pitkätkin moottoritiesiirtymät sujuvat ongelmitta. Ohjaus on kevyt ja verkkainen, kuten odottaa sopii. Etuistuinten suhteen ei ole moittimista, mutta takaistuimia voi luonnehtia korkeintaan riittäväksi. Polvitila jää korin verrattain lyhyiden mittojen takia pieneksi ja takaovi on niin ikään lyhyt, vaikka se aukeaakin lähes 90° kulmaan. Autoon täytyy myös kiivetä, mutta hyvien kahvojen ja astinlautojen ansiosta se on pienempi murhe. Sivuttain heilahtava takaluukku paljastaa 555 litran tavaratilan, jonka voi laajentaa 1 900 litraan saakka takaistuimet kaatamalla. Suksiluukkukin löytyy. Ovet ja takaluukku täytyy tosin sulkea G:ssä voimalla tiivisteiden ansiosta. Takaluukussa olevan varapyörän paikan on Mercedes-Benz G 580 EQ:ssa vallannut latauskaapeli. Paikka on vitsikäs ja osin käteväkin, mutta ilmeisesti vararenkaalle ei arvioida olevan tarvetta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Reunaehtojen keskellä Vararenkaan tarpeesta päästäänkin aasinsillan kautta auton massaan ja käyttötarkoitukseen. Omamassaltaan sähkö-G on 3 085 kilogrammaa, joten auton kantavuus jää 415 kilogrammaan. Viisipaikkaisena henkilöautona kantavuus tulee täyteen jo matkustajien kanssa vaivatta, tavaratilasta puhumattakaan. Kun vielä vetomassakin on 0 kg, samoin kuin kattokuorma, päästään pohtimaan työkalun ongelmaa. Ei ole epäilystäkään, etteikö G 580 EQ täyttäisi G-sarjalle asetettuja vaatimuksia maastokyvyn suhteen. Jos työkäyttö tarkoittaa 2-3 erikoisosaajan ja maltillisten työkalujen kuljettamista hankalaan paikkaan sähköverkon tuntumassa, onnistuu sekin, mutta reunaehdot ovat tuntuvasti polttomoottoriversioita kovemmat. Entäs se sähkö? Ison akun ansiosta Mercedes-Benz G 580 EQ pääsee sangen käyttökelpoisiin kilometrilukemiin. Kesänopeuksilla moottoritiellä sähköäkin kuluu, keskikulutus on noin 37-40 kWh/100 km, joten käytännön toimintamatka jää noin 300 kilometriin. Maantiellä, kaupungissa ja maastossa tilanne on jo parempi. Toisaalta matkustamon lämmitystarve jäi +7°C lämpötilassa talvikelejä vähäisemmäksi. Akun esilämmitys löytyy laturille navigoitaessa. Latauskäyrä on melko sahalaitainen, mutta noin 75% varaukseen asti latausteho pysyttelee vähintäänkin 100 kilowatin tuntumassa, joten G myös lataa hyvin. Maastoelämän kutsuessa pidemmälle seikkailulle aggregaatti lienee paras vaihtoehto. Toisaalta on harmi, että autosta ei löydy tukea sähkön V2L-ulosotolle, vaikka auton muilla liitännöillä voikin ladata puhelimen tai täyttää ilmapatjan. Autoilun sukeltajankello Sähkön myötä Mercedes-Benz G-sarjan aloitushinta putoaa 154 350 euroon, eli säästöä syntyy G 450 d -kevythybrididieseliin verrattuna noin 52 000 euroa. Se ei tee autosta lähellekään edullista, eikä välttämättä riitä rajoitusten kanssa muuttamaan auton ammattikäyttöprofiilia tuntuvasti, vaikka molemmat avaavatkin joitain uusia mahdollisuuksia. Eniten hintaero tuntunee siviilikäyttöön G-sarjaa harkitsevien kohdalla. Ovi auki loksahtaen ja isolla leluautolla kaupassa käymään. Mercedes-Benz G 580 EQ ei ehkä ole niin luksusta, kuin vaikkapa Maybach EQS SUV, mutta jollain tavalla sähkö-G on äärimmäinen hyvänolonauto. Autossa ollessa sää tapahtuu kaikille muille. Kulunut klisee sukeltajankellosta pätee tässäkin: on jotenkin rauhoittavaa, että tarvittaessa autolla tai kellolla tai kameralla voi ylittää arkikäytön olosuhteet mennen tullen. Toisaalta ei olekaan tarkoituksenmukaista, että kaikilla olisi kolmea tonnia painava ja melkoisesti sähköä vaativa maastoauto ihan vaan kauppakassina. Mercedekselle G-sarjan sähköistäminen on ollut ennen kaikkea kunniakysymys ja osoitus merkin sähköistymispyrkimysten totisuudesta, vaikka markkinat ovatkin olleet viimeisen vuoden aikana vähemmän progressiivisia kuin johtajien linjapuheet. Samalla se on antanut kosolti tietotaitoa, jota voidaan hyödyntää pienempien maasturien kykyjen ja sähkösuunnittelun kanssa. Ja G-sarjalle harjoitus on ollut osoitus alkuperäisen konseptin tehosta. Jotkin ideat ovat aikaakin kestävämpiä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mercedes-Benz G 580 EQ Edition One SÄHKÖAUTO, neliveto 432 kW (587 hv), 1 164 Nm Akku brutto / netto 124 / 116 kWh Lataus Type 2: 11 kW (3 x 16 A) CCS: 200 kW WLTP-kulutus 30,3 kWh / 100 km toimintamatka 468 km Suorituskyky 0–100 km/h 4,7 s huippunopeus 180 km/h Mitat Pituus 4 624 mm Leveys 1 931 mm Korkeus 1 983 mm Akseliväli 2 890 mm Tavaratila 555–1 900 l Omamassa 3 085 kg perävaunu 0 / 0 kg Euro NCAP 5 tähteä (2019) Takuu 2 vuotta ajoakku 10 v / 250 000 km Hinta alkaen 154 350 € koeajoauto 210 310 € Lue lisää Kaikki artikkelit 29.6.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA 350 Shooting Brake – 142 tähden tuulta halkova vuoden auto 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 25.6.2026 Käyttötesti Laturin ohi vaikka rullaten – Mercedes-Benz CLA käyttötesti 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? – Siitä, kun peukaloa polttaa! 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 29.5.2026 Sähköautot Tässä on uusi Mercedes-AMG GT 4-Door Coupé – V8 kummittelee sähköauton uumenissa 28.5.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA Shooting Brake on sähköauto 2.0 – käyttötesti alkaa! 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 27.6.2026 Kuorma-autot Hei kaikki räätälöityä luksusta arvostavat kuljetusyrittäjät, Scanialla on teille yltiömakea uutuus! 28.6.2026 Ajatuksia autoista Kävin klassikkoautotapahtumassa ja opin, että nuoriso ei olekaan pilalla 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 23.6.2026 Päivän kuva Muistatko miksi Renault 4:sta kutsuttiin ”Tipparelluksi”? 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa! 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä