ACS 2024: Harley-Davidson Softail - ”väkivaltainen ajoasento ja kytkinkahva kuin keittiöveitsen terää puristaisi”

Harvoin törmää rakennellun moottoripyörän omistajaan, joka yltiöpäisen kehumisen sijaan osaa suhtautua (inho-)realistisesti pyöränsä ominaisuuksiin.

Moottoripyörien rakentaminen näyttelykuntoon ei aina tarkoita ajo-ominaisuuksien parantamista, vaikka omistajat yleensä omia pyöriään kehuvatkin maasta taivaaseen. Eivät kuitenkaan aivan kaikki.

-No ei missään nimessä ollut edes tarkoitus mitään Harleyta ostaa. Alunperin aloin katsella KTM:n enskapelejä, ja ihan silmäniloksi kävin vilkaisemassa Harrikoita, ja sille tielle jäin. Yhdenlainen aivopieru tämäkin, sanoo Rami Yliniemi.

Rami Yliniemi ja Harley-Davidson Softail 1993.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pitkä matka Kevin Schwantz -Suzukista Harley-Davidsoniin

Ensipyörästä ei sentään ollut kysymys, vaan Yliniemi on harrastanut moottoripyöräilyä ”aina” ja monella tavalla; kadulla, kiihdytysradoilla ja jopa hillclimb-tyylistä kisailua on tullut kokeiltua. Jo 16-vuotiaana Yliniemellä oli sen ajan suurimman idolin, Kevin Schwantzin innoittamana kaksitahtinen Suzuki RG -kevytmoottoripyörä.

-Se kulki kyllä iloisesti, todellista nopeutta 160. Ja sillä vauhdilla sen myöskin ajoin metsään muutama viikko pyörän hankkimisen jälkeen. Isä-Yliniemi oli tyytyväinen, kun sitä sitten osina kerättiin sieltä metsästä.

Moottoripyöräilyä harrastavat osaavat varmasti tunnistaa tunteen, joka lopulta ajoi Harley-Davidsonin hankintaan.

-Tuli vaan sitten yhtäkkiä palava polte, pakko saada Harrikka, ja sellaiseen kutinaan ei auta kuin yhdenlainen rapsuttelu. Se oli haettava pois.

Eikä kyseessä ollut Yliniemen ensimmäinen kaksipyöräinen heräteostos.

-Muutama vuosi sitten ostin Hondan 650-kuutioisen flat trackerin. Se oli kanssa yhdenlainen vinosyöttö, jostain Länsi-Suomesta kävin ostamassa enkä ajanut sillä metriäkään ennen kuin myin sen kaverille.

Tällä hetkellä tallissa on näyttely-Harrikan lisäksi pari vuotta sitten hankittu vuoden 1985 EFE-Suzuki.

Pieni muutosprosentti ja springer-keula

Kuvien Harley-Davidson on rakennusvaiheessa purettu säpäleiksi, runko maalattu, moottori huollettu, kulutusosat vaihdettu ja tehty alkuperäisestä selvästi poikkeava look. Runkomuutoksia ei käytännössä ole, jos ei pieniä sheivauksia huomioida. Siten muutosprosenttikin jää alhaiseksi. Lopputulos näyttää jäykkäperäiseltä bobberilta, mutta on täysin jousitettu. Suurin rakenteellinen muutos on alkuperäisen teleskooppikeulan vaihto springeriin.

-Siitä olen mielissäni, ei tarvitse ainakaan stefoja vaihtaa keväisin. Vähän arvelutti, että mitenköhän tuommoinen springer-keula oikeasti toimii, kun jousta siinä on perhanasti joka suuntaan, lyökö käsille tai jääkö pompottamaan. Mutta ajossa se oli positiivinen yllätys, ei jää pompottamaan ylimääräistä.

Alkuperäista springer-muutossarjaa on muokattu vaihtamalla etujalka jäykempään, sillä alkuperäinen oli Yliniemen sanoin ”hyvin bulkki, ruma, heikonnäköinen ja varmaan olikin heikko”. Enää se ei ole huteran näköinen eikä tuntuinen.

Taunusta parempi ajettava

Retrohenkisten renkaiden takia odotukset ajettavuuden osaltakaan eivät olleet huipussaan.

-Voisi kuvitella että tällaisilla renkailla pyörä lilluisi kuin vanha Taunus sivusuunnassa, mutta lopulta tämä on renkaiden puolesta ihan inhimillinen ajettava.

Reaaliteetit pyörän ominaisuuksien suhteen ovat hyvin hallinnassa.

-Ajoasento näyttää hyvin epämiellyttävältä ja väkivaltaiselta, kun kädet on suorana eteenpäin ja ajoasento vähän linkkuveitsimäinen. Eihän tämä mikään miellyttävä laite olekaan ajaa, mutta ajetaan se mitä perse kestää. Eniten etukäteen arvelutti että yllänkö ohjaustankoon, kun pyörän edellinen omistaja on minua päätä pidempi, kuten käytännössä kaikki muutkin ihmiset.

Polttoainetankki on alle kymmenlitrainen ”peanut”, mutta se ei omistajan mielestä ole ongelma.

-Ainakaan minun kroppani ei kestä ajaa tuon tankin toimintamatkaa kerralla. Myyjän mukaan sillä pääsee 120-140 kilometriä ennen kuin menee varatankille. Ei siis kannata tankata täyteen, tai muuten voi mennä bensat vanhaksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kallis ei tarkoita ergonomista tai tyylikästä

Ohjaustangon kahvat ja tupit erottuvat muuten tyylikkäästä pyörästä hieman erilaisella tyylillään, sillä ne näyttävät kuin ne olisi lainattu jostain 1970-luvun moposta. Kahvat ovat runkoja myöten kuitenkin saksalaisen pajan käsityönä tekemät.

-Erittäin epämiellyttävät liipaisimet, kytkinkahva on liian ulkona, jolloin sormiin kohdistuu liikaa painetta. Eli helvetin epämukavat kuten rakennetussa pyörässä kuuluukin olla. Teräväkulmainen kytkinkahva tuntuu samalta kuin puristaisi sormilla tylsän keittiöveitsen terää.

Väliin on lipsahtaa puolittainen kehukin kahvoista.

-Mutta komeathan ne on, jonkun mielestä, ja aivan hirveän kalliit. Varmasti saisi murto-osalla niiden hinnasta jos teettäisi mittatilaustyönä billettikahvat. En ole vielä ajatellut näille kahvoille mitään tehdä, mutta katsotaan kunhan ajokausi alkaa. Tuskin nämä tämänhetkiset kahvat juhannusta näkevät.

Lukkiutumattomat jarrut - passiivisesti

Jarrutkaan eivät saa Yliniemeltä täysin varauksetonta tunnustusta.

-Voi olla että se vaan tällaisesta sporttipyörämiehestä tuntuu, mutta jarruthan ovat aivan järkyttävän huonot.

Ja varmemmaksi vakuudeksi perään saa kysymättä käytännön esimerkin.

-Herra jumala, meinasin ensimmäisellä kerralla ajaa jonkun Focuksen perään moottoritiellä, vaikka pidin sadan metrin turvaväliä ja se vaan hidasti moottorijarrutuksella. Vaikkei tällä lujaa pääsekään, niin silloin tuntui että lennän kuin ohjus Focuksen perään. Huusin jo kypärän sisällä että nyt mä kuolen. Etujarru ei ole jäykkä käyttää, mutta hidastuvuus on onneton, on siis sellaiset passiivisesti lukkiutumattomat jarrut.

Putket kätkevät sisäänsä Straightshotit

Vance&Hines -pakoputkisto on suoraviivainen, mutta ääni ei silti ole niin kova kuin voisi kuvitella.

-Putket ei ulkonäöstään huolimatta ole suorat, vaan siellä on Straightshotit - järkyttävä sana lausua suomalaiseen suuhun - ja äänet on hyvät, pehmeät ja mureat. Vaimennuspatruunan ansiosta pikkulinnut ei tipu puista kun tämän täräyttää käyntiin, mutta naapuruston mummojen verhot kuitenkin aukeavat kun lähtee pihasta. Heippalappuja ei pyörään ole vielä käyty liimaamassa, että ehkä ne äänet on sitten ihan OK.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kultaflake-avokypärä kruunaa komeuden

Kun pyörä on tyylikäs, niin ajovarusteetkin pitää sovittaa sen mukaisiksi. Ajofarkut, Harrikka-nahkatakki, avokypärä ja komeat ajolasit.

-Kaikkia niitä on jo tilailtu. Ja nahkaliivikin hommattu, ja todettu että tämä se vasta naurettava keksintö on. Niin sekaisin en sentään usko ikinä meneväni, että asentaisin hapsut ohjaustangon päihin. Jos, niin työntäkää minut ja pyörä sitten molemmat ojaan.

Ajovarusteista Yliniemi nostaa erityisesti esiin pienikuorisen, flakekulta-värityksellä tilatun 70´s Helmets -avokypärän. Sekään ei riittänyt, sillä kypärä lähti vielä erikoismaalari Pekka Mannermaan käsittelyyn.

-Olet saattanut nähdä tai ainakin kuulla sellaisesta vanhasta rainasta kuin Easy Rider, jossa oli mukana sellainenkin hahmo kuin Jack Nicholson. Kun hän lähti poikien mukaan, niin nämä kysyivät että onko sulla edes kypärää, ja Nicholson tuumas että ”Oh, I´ve got a helmet”, ja se kypärä oli kullanvärinen. Ja saman tekstin Mannermaa maalaa nyt kypärän takaraivoon. Varmasti osaisi maalata Nicholsonin naamankin pienellä, mutta katsotaan onko Pekalla minkälainen pössis alkaa nykertää sellaista. Saman miehen käsialaa on myös valaistuksen mukaan muuttuva Harley-Davidson -teksti pyörän polttoainetankissa.

Ei enää uusia näyttelyitä

Onko pyörä jo edellisen omistajan toimesta käynyt näyttelyissä?

-Ei, tai joo, melkein kävi. Ajoivat tämän Ruotsiin johonkin näyttelyyn, mutta pyörä jäi sitten sattuneesta syystä viemättä varsinaiseen show-tapahtumaan. Muutenkaan suuri yleisö ei ole pyörää nähnyt, sillä omistaja ei ollut mikään ärhäkkä somepostaaja.

Nykyinen omistaja sen sijaan on jo ehtinyt pyörää esitellä niin lehtien palstoilla kuin livenäkin, joskin rajoitetusti.

-Ensimmäisen kerran tämä oli julkisuudessa Amerikanrauta-lehdessä ja livenä nyt talvella Custom Culture -show´ssa. Tämä on siis toinen näyttely ja minun puolestani saa jäädä viimeiseksi.

-Kaikenlaista kotkotusta tähän ympärille on saatu ja rahaa palanut, mutta se on sitä harrastamista. Osia ja palveluita olen hankkinut kotimaisilta tekijöiltä, jotta piiri pieni pyörisi ja päästäisiin tästä lamasta, toteaa Yliniemi yhteenvetona.

Lopuksi hän esittää vielä tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.

-Ota sä oma pyöräsi, niin käydään kesällä yhdessä ajelemassa. Mutta tämä ei sitten kulje yhtään mihinkään, että ei ajeta kovaa. Eikä kauas.