13.6.2020 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: kun korisarjat kaunistavat maailmaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Automaailman tuoreimmat trendit saavat pohtimaan rakentamisen ja tehdasautojen yhteyttä. Jälkimarkkinat ovat uudessa tilanteessa, sillä niiden odotetaan korjaavan muotoilijoiden virheitä. 1990-luvun päättymisestä on kulunut kaksikymmentä vuotta, joten aikakausi on muodissa. Vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä tapahtui paljon hienoja asioita, mutta autojen tuningpuolella vauhti lähti ehkä vähän lapasesta, eikä meno hiljentynyt edes 2000-luvun alkuvuosina. Elettiin alustaneonien, järeiden hifiasennusten, Lambo-ovien, Lexus-valojen, villien korisarjojen ja ylisuuren siipien kulta-aikaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tänään on paremmin Tänään meno on toista. korisarjojen tilalla ovat harkitut värivalinnat ja alustan ja vanteiden istuvuuden hiominen sekä pienet yksityiskohdat. Laatu ja tyyli korvaavat muutosten määrän. Tyylisuunta on sikäli todella mielenkiintoinen, että se poikkeaa melkoisesti uusimpien autojen alkuperäisilmeestä: kun katsoo monen arvomerkinkin mallistoa, löytää sieltä aggressiivisia pintoja, rajuja pokkauksia ja valeilmanottoaukkoja. Aivan kuin ysärituning resonoisi jossain syvällä autotehtaiden muotoiluosastojen sisällä? Parannettaisiinko Aston Martinia? Aston Martin Vantage. Aivan vakio. Aihetta sai miettimään brittifirma Revenant Automotive. Yhtiö julkaisi oman näkemyksensä Aston Martin Vantagesta. Vielä kymmenen vuotta sitten Aston Martinin ulkonäön viilaus olisi kauhistuttanut, eihän täydellisyyttä voi muokata. Aston Martinin suuri kita on herättänyt keskustelua. Nyt tilanne on eri: Vantagen valtava alkuperäiskita on Revenantin näkemyksessä vaihtunut eleganttiin perinteiseen Aston Martinin maskiin. Koko auto näyttää keveämmältä ja kauniimmalta – juuri sellaiselta, kuin sen olisi pitänyt näyttää välittömästi. Revenant Automotiven "tuning-versio" Vantagesta. On mielenkiintoista nähdä, miten Revenantin muutossarja otetaan vastaan. Aston Martinin urheiluautouutuus ei varsinaisesti osoittautunut myyntimenestykseksi, ja ehkä yhtenä pääsyynä on ollut aivan liian aggressiivinen ilme? Parannettua Vantagea kelpaa katsoa toisen kuvan verran. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yksilöllinen – siis kuin itse tehty Tästä pääsemmekin kätevästi kevään rajuimpaan autouutuuteen: BMW 4-sarjan coupéen. Julkaisussa kaikki huomio pyöri tietysti valtavan majavamaskin ympärillä, mutta unohdetaan nyt huomiomagneetti. Senhän korjaisi Aston Martinin tapaan uudella keulapalalla. Onko etulokasuojassa lommo? Miksi takakaari on ryhditön? Ei enää yhtään pahaa sanaa E36 Compactista, se on ihan hyvän näköinen. Katsokaa 4-sarjaa ohi keulan: terävästi piirretty ikkunalinja on hylännyt syvälle merkin perimään juurtuneen Hofmeister-linjan. Sen alta löytää Mercedes-mallistosta lainatun pehmeän takakaaren, joka häivytetään keskelle ei mitään. Sama kohtalo on etulokasuojasta oven läpi takalokasuojaan kulkevalla terävällä pokkauksella, joka vain yhtäkkiä loppuu. Kun autoa katsoo takaviistosta, löytää saman pehmeän takakaaren sojottamassa yläviistoon terävän ikkunalinjan ja ovipokkauksen välissä. Kaiken keskellä on puhelimen yli kuvailtua Lexus RC:tä, vähän Mustangia ja ripaus edellistä Audi A5:ttä. Perä on vähän venytetyn näköinen ja saa 19-tuumaisen vanteen näyttämään vähän pieneltä. Kylkilinjassa on outo tiputus takaoven takana. Ikkunalinja on ihan siisti Mustangissa. BMW 4-sarja on ristiriitainen ja ryhditön sekamelska. Se on kuin 1990-luvun tuning-auto, pelkkään shokkiarvoon luottava usean eri korisarjatoimittajan osista kasattu tekele, joka viimeistelee kaiken hurjan keulan shokkiarvolla. Eihän se kaunis ole, mutta onpa itse tehty ja erilainen! Tämä voisi olla takavuosien SsangYong? Teksti: Lauri Ahtiainen, kuvat: Valmistajat ja Revenant Automotive Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 16.4.2026 Ajatuksia autoista Miksi nykyautot ovat toinen toistaan tylsempiä? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 5.4.2026 Ajatuksia autoista Sähköautot ovat kehittyneet juuri niin nopeasti kuin arveltiin – mutta mikä on lopulta tarpeeksi? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin