27.6.2020 Ajoneuvot Ajetaanko Italiassa kolme F1-osakilpailua? Mugello lähes varma, Imola elättelee toiveita Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa F1-sirkus pääsee alkamaan vihdoin heinäkuussa kahdella perättäisellä Itävallan osakilpailulla. Myös Iso-Britannian Silverstonella ajetaan kaksi osakilpailua, mutta Italiassa saatetaan ajaa jopa kolme osakilpailua – ja kaikki eri radoilla. Koronapandemian vuoksi F1-kausi 2020 ei ole päässyt vielä kesäkuun lopussa edes alkamaan. Kauden on tarkoitus alkaa Itävallan GP:llä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Peruutuksien vuoksi kisakalenterissa on tällä hetkellä ainoastaan kahdeksan osakilpailua kuudella eri radalla. Formulablogisivusto GPblogin mukaan Italiassa ajetaan lähes varmasti Monzan osakilpailun lisäksi myös Mugellon GP. Mugello on toiminut aiemmin formuloiden testiratana, mutta se ei ole koskaan päässyt isännöimään Formula1-osakilpailua. Ferrari ajoi Mugellossa vastikään testiä ja tallissa tämän kauden jälkeen lopettava Sebastian Vettel kehui radan ehdottomasti ansaitsevan osakilpailun, uutisoi Autosport. Muita ehdokkaita uusiksi kilpailuiksi tämän vuoden kalenteriin ovat ainakin Saksan Hockenheim ja Portugalin Portimao. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Monza, Mugello ja Imola samalla kaudella? Autosportin mukaan myös kolmas italialainen rata, Imola, hamuilee F1-kisaa. Rata oli saanut uusittua kansainvälisen autoliitto FIA:n 1-luokan lisenssin, joka vaaditaan F1-kisan järjestämiseksi. Edellinen Imolan lisenssi vanhentui kesäkuussa. Imola-pomo Uberto Selvatico Estense näkee kalenterissa tilaa kolmelle Italian osakilpailulle saman kauden aikana. – Imolalla on F1 DNA:ssaan ja tällä radalla on tehty F1-historiaa. Sitä ei sovi unohtaa ja meidän on oltava siitä oikeutetusti ylpeitä. Tällä vakavalla kriisin hetkellä meidän päätavoitteemme on tuoda kärkisarjat takaisin Imolaan tällä kaudella, Estense totesi Autosportille. ’’Sen pitäisi ehdottomasti olla F1-kalenterissa’’ Täksi kaudeksi Toro Rossosta nimensä AlphaTauriksi muuttanut Red Bullin tytärtalli ajoi testejään Imolassa kahdella autolla: nykyisellä AT01:llä ja vuoden 2018 STR13:lla. Imola on erityinen rata ja olen erittäin iloinen päästessäni takaisin F1-autoon tällä radalla, tämän pitkän tauon jälkeen, Tallin venäläiskuljettaja Daniil Kvyat kommentoi. – Tunnen radan jonkin ajan takaa, koska ajoin yhden ensimmäisistä testeistäni yksipaikkaisella autolla täällä vuonna 2010. Rata on todella upea ajaa, ja siellä on hienoja nopeita mutkia. Mielestäni sen pitäisi ehdottomasti olla F1-kalenterissa. Teksti: Eetu Kokkonen Lähteet: Autosport, GPblog Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää: FIA ja tiimit päättivät: Formula 1:n uudet säännöt voimaan vasta 2022 F1 kuljettajarumba käynnissä: Sainz Ferrarille, Ricciardo McLarenille – palaako tuplamestari Renaultille? Ayrton Senna ja Imola – muisto mestarista elää ikuisesti Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Matkailu Mitä yhteistä on englantilaisella ompelukoneella ja Henri Toivosen Talbotilla? 18.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Japanin sähkökeisarin uudet vaatteet tulevat kyllä Ranskasta, mutta se ei ole suinkaan koko totuus 18.1.2026 Uutinen Brysselin autonäyttely 2026 – muun muassa Kia EV2, Honda Prelude, sähkö-Hilux ja Xpeng P7+ 18.1.2026 Matkailuajoneuvot Uusia matkakoteja tarjolla – Caravan-messujen 10 mielenkiintoista uututta 18.1.2026 Ajoneuvot Unelmien tehdas – näin syntyy Porsche 911 17.1.2026 Uutinen Matkailuintoa ulkomaille on, vaikka rahat olisivat tiukassa 17.1.2026 Ajoneuvot Dacia Sandero oli Euroopan myyntiykkönen toista vuotta peräkkäin – Tesla romahti Norjaa lukuun ottamatta kaikissa Euroopan maissa 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 20.1.2026 Sähköautot Polestar tutki sähköautoilun myyttejä – yksi niistä istuu sitkeässä kuin terva 19.1.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Audi R8 V10 Decennium - yksi 222 juhlamallista V10:n 10-vuotisjuhlan kunniaksi 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 15.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: ”Voisitko auttaa minua pääsemään takaisin tielle?” 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 27.12.2025 Laivat Tältä näyttää 35 vuoden ikään ehtinyt Silja Serenade vähemmän perinteisessä juhlavalaistuksessa