19.3.2020

FIA ja tiimit päättivät: Formula 1:n uudet säännöt voimaan vasta 2022

Formula 1:n uudet säännöt voimaan vasta 2022

Kaudelle 2021 kaavailtu suuri uudistuspaketti on siirretty yhteisellä päätöksellä kaudelle 2022. F1-tallit vetosivat FIA:an koronaviruksen sotkettua kuluvan kauden aikataulun. Ensi kaudella ajetaan tämän kauden autoilla.

Kuluvan Formula 1 -kauden peruutettujen ja siirrettyjen osakilpailujen lisäksi COVID-19-koronavirus sotkee myös tulevien vuosien aikatauluja. Koska F1-tallit eivät pääse ajamaan tänä vuonna normaalisti, karanteenien haitatessa myös kehitystyötä, pyysivät tiimit autourheilun kattojärjestö FIA:lta vuoden lykkäystä uusien sääntöjen käyttöönottoon.

FIA myöntyi pyyntöön yksimielisesti, joten kaudelle 2021 kaavailtu merkittävä sääntöuudistuspaketti toteutetaan vasta kaudelle 2022. Vuonna 2021 ajetaan tämän kauden autoilla ja tahot keskustelevat vielä erikseen koskeeko kehitystyön jäädytys rungon lisäksi myös muita komponentteja.

Kauden 2021 sääntöihin kaavailtiin muun muassa maaefektin paluuta aerodynaamisen yksinkertaistamisen kustannuksella. Tarkoituksena on pitää autoihin kohdistuva downforce samalla tasolla, mutta helpottaa lähekkäin ajamista kilpailutilanteissa. Autoissa käytetään entistä enemmän yhteisiä tai yhteisesti suunniteltuja komponentteja, kuten vaihdelaatikoita, polttoainepumppuja ja tiettyjä aerodynaamisia osia. Vannekoko kasvaa nykyisestä 13 tuumasta 18 tuumaan, rengasprofiilin madaltuessa samalla. Budjettien lisäksi on rajoitettu myös entistä voimakkaammin tiettyjen osien vaihtamista kauden ja kilpailuviikonlopun aikana. Myös Mercedeksen huomiota herättävä dual-axis steering -ohjausjärjestelmä on erikseen merkitty kiellettäväksi näissä säännöissä.

Aiemmin FIA kertoi, että myös tämän vuoden Hollannin, Monacon ja Espanjan osakilpailut siirtyvät kalenterissa myöhemmäksi.

Lähde: Formula 1 Kuva: Lauri Ahtiainen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat