26.11.2019

Algoritmeista apua lentohäpeään – Norwegianille uusia työkaluja päästöjen kitkemiseen

Norwegianille uusia työkaluja

Halpalentoyhtiö Norwegian on ottanut käyttöönsä uuden SkyBreathe -työkalun, joka auttaa lentäjiä optimoimaan lentoja yhä tehokkaammiksi. Tiedotteessaan yhtiö kertoo, että nykyaikaisella kalustollaan se pystyy nyt vähentämään hiilidioksidipäästöjään 140 miljoonalla kilolla vuodessa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Norwegianin uusi SkyBreathe-työkalu antaa lentäjille palautetta lennoilta. Tietokone kertoo, mitkä asiat tehtiin polttoaineen kulutuksen kannalta oikein ja mitkä taas väärin. Palautteiden perusteella samat reitit osataan seuraavalla kerralla lentää entistä energiatehokkaammin. Ohjelma kerää lentomatkalta valtavan suuren määrän dataa, joka pystytään analysoimaan nopeasti. Norwegianin mukaan kuutisen kuukautta koekäytössä ollut SkyBreathe säästää tässä vaiheessa polttoainetta ja sitä kautta hiilidioksidipäästöjä noin kahden prosentin edestä joka lennolla.

Lentämisen päästöt puhuttavat tällä hetkellä laajasti Euroopassa ja juuri täällä Norwegianin kotikentällä Pohjolassa puhutaan lentohäpeästä. Big Data -algoritmeja hyödyntävä SkyBreathe onkin kehitetty Clean Sky -hankkeen tiimoilta, joka on Euroopan unionin rahoittama. Niin yhtiön hallintopuoli kuin lentäjätkin ovat olleet hyvin tyytyväisiä ohjelmaan, sillä laskujen mukaan polttoainetta säästyy huimalta kuulostavat 3,7 miljoonaa kiloa vuodessa, mikä tietysti tekee erittäin hyvää myös talouspuolelle.

Norwegianille uusia työkaluja

Käytännön toimia, jotka selkeästi säästävät polttoainetta lennon eri vaiheissa, on monia. Esimerkiksi kiitotiellä pyritään jarruttamaan moottorien sijaan pyörä- ja ilmajarruilla. Kiitoradalta portille rullatessa voidaan ottaa mallia potkuriturbiinikoneista ja sammuttaa toinen moottoreista tarpeettomana. Itse lähestymisessä noudatetaan ns. Continuous Descent Approaches -periaatetta, jossa lentokorkeudesta laskeudutaan kiitotielle asti mahdollisimman tasaisesti ja portaattomasti. Tämä vähentää turhaa tehontarvetta ja laskee myös lentomelua laajasti niillä alueilla, joiden yli lentoasemien lähestymispolut kulkevat.

Näiden lisäksi Norwegian luettelee tiedotteessaan toimia, jotka liittyvät lentosäätietojen tarkkaan hyödyntämiseen, paikallisesti tuotettuihin biopolttoaineisiin sekä lentokoneiden painoon. Heti ei välttämättä tule mieleen, että lentokoneen peseminen pudottaisi paljoakaan kulutusta, mutta yhtiö kertoo koneen rungon ja moottoreiden pesun vähentävän päästöjä peräti 16 miljoonalla kilolla vuodessa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kymmenen vuoden päästökuuri

Norwegianin mukaan sen konekaluston tuottamat päästöt ovat pudonneet 30 prosentilla vuodesta 2008. Tässä ajassa yhtiö on myös laajentunut hurjasti. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten sen laivasto koostui yksinomaan 1980-luvun tekniikkaan perustuneista 148-paikkaisista Boeing 737-300 -koneista, eli niin sanotusta 737 Classic -sarjasta.
Vuonna 2009 Norwegian Air Shuttlen laivastoon liittyivät ensimmäiset kaksi tehdasuutta 186-paikkaista 737-800-konetta.

Nämä uudenaikaisemmat NG- eli Next Generation -sarjan 737:t muodostavat tällä hetkellä yhtiön koko kapearunkolaivaston, niillä lentävät tytäryhtiöt Norwegian Air International, -Argentina ja Sweden. 737-800 on tällä hetkellä maailman yleisin kaupallinen matkustajakone. Vuonna 2012 perustettiin Norwegian Long Haul, joka lentää yhtiön mannertenvälisiä reittejä 21 koneen vahvuisella Boeing 787 Dreamliner-laivastolla. Laajarunkoja käyttää myös Norwegian Air UK.

Norwegianille uusia työkaluja

The International Council on Clean Transportation on palkinnut Norwegianin vuosina 2015 ja 2018 maailman polttoainetehokkaimmaksi lentoyhtiöksi Euroopan ja USA:n välillä. Mediassa hehkutettiin taannoin yhtiön Dreamlinerin lentäneen New Yorkista Lontooseen ennätysajassa yliääninopeudella. Kyllä, maanopeus kohosi jopa 1 250 kilometriin tunnissa, mutta ilmamassat avustivat sen verran, ettei Dreamlinerin voida sanoa ilmassa ylittäneen äänivallia – hyvä niin.

Toimet jatkuvat

Ensimmäiset Boeing 737 MAX:it saapuivat Norwegianille elokuussa 2018 tarkoituksenaan jatkaa edelleen vähäpäästöisemmällä tiellä. Norjalainen oli ensimmäinen eurooppalainen MAX-asiakas 100 koneen tilauksella. Kyseinen 737-sarjan uusin versio on tunnetusti tällä hetkellä vakavissa ongelmissa, ja Norwegian on kaikkien muiden MAX-operaattoreiden tavoin joutunut maadoittamaan jo vastaanottamansa 15 koneyksilöä. Lisäksi tehtaalta valmistuneita ei luonnollisesti ole voitu luovuttaa. Myös Dreamliner-laivasto yskii, nimittäin Rolls-Royce -voimanlähteestä irtosi kesällä pian Roomasta nousun jälkeen osia, ja tutkinta paljasti murtumia useiden yksilöiden turbiinien siivissä. Edessä on moottorinvaihtoja ja seisokkia.

Entä tulevaisuudensuunnitelmat? Norwegian on tekemässä uutta aluevaltausta ja ottamassa käyttöön jopa sata kappaletta Airbus A320neo -sarjan kapearunkokoneita. A320neo:n idea on käytännössä sama kuin sen pääkilpailijan 737 MAX:in, eli tähtäimessä on parempi polttoainetalous. Norjalainen on tilannut sekä keskikokoa edustavia A320- että pidemmän kantaman ja suuremman kapasiteetin A321neoLR -koneita. Näillä eväin Norwegian voi jatkaa laajentumistaan entistä pidemmälle.

Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lähde: Norwegian

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat