1.11.2020 Ajoneuvot Ranska rankaisemassa autoja painon perusteella Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ranska harkitsee verottavansa jatkossa autoja painon perusteella jo auton ostovaiheessa. Kaavailun perusteella rajan rikkominen 500 kilogramman verran maksaisi jopa 5000 euroa lisää. Ranska on verottamassa autoja painon perusteella ohjatakseen kuluttajia kevyempien ja siten ympäristöystävällisempien autojen suuntaan. Massa tunnetusti lisää auton energiantarvetta, eli kulutusta, mutta myös valmistuksen aikana käytettävää energiaa ja raaka-aineiden tarvetta. Ajatus on mielenkiintoinen ja varsin erikoinen – osin sitä on syytelty tavoitteluna saavuttaa ranskalaisvalmistajille etua kotimarkkinoilla. Mitään päätöstä Ranskassa ei vielä ole tehty. Autoja painon perusteella verottavan järjestelmän suunnittelussa on palloteltu edestakaisin jo useampaan otteeseen. Viimeksi syyskuussa hallitus sanoi, että ehdotus on siirretty syrjään vuoden 2021 osalta – vain jotta jälleen lokakuussa ympäristöministeri Barbara Pompili sanoi veron astuvan voimaan sopivan kompromissin löydyttyä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Verotetaan autoja painon perusteella Ranska on jo aiemmin sanonut aikovansa nostaa ajoneuvojen verotusta vuodelle 2021 päästöperustaisesti. Tämä tarkoittaa aikaisempaa alempaa rajaa hiilidioksidipäästöverolle sekä kaikkein eniten päästävien autojen verokaton nostamista. Samaan aikaan tarjotaan kannustimia paikallispäästöttömien ja erittäin pienillä mittausten mukaisilla hiilidioksidilukemilla varustettujen autojen ostoon. Tämän päälle suunnitellaan kuitenkin ostotapahtuman yhteydessä lätkäistävää painoperusteista veromätkyä painorajan ylittäville autoille. Yksityiskohdista ei vielä ole, ainakaan julkisesti, päätetty. Yhtenä rajana on puhuttu lukemasta 1 800 kilogrammaa, mutta hiljattain eräs ympäristöjärjestö ehdotti veron alkavan 1 400 kilogrammasta ja tarkoittavan 10 euron maksua jokaisesta tämän ylittävästä kilogrammasta. Jälkimmäinen tarkoittaisi 1 900 kilogrammaa painavan auton ostajalle peräti 5 000 euron lisälaskua. Tässä on kuitenkin eräs suuri poikkeus. Painoperustainenkin lisävero tulisi todennäköisesti päästämään pälkähästä painavat sähköautot sekä lataushybridit. Sähköautolla paikallispäästöjen tuottaminen on mahdotonta, mutta lataushybridien päästötaso riippuu voimakkaasti käyttäjästä. Tästä syystä jälkimmäisiin suhtaudutaan monella eri tavalla ja erilaisille näkökannoille löytyy perusteita. Renault ei arvosta ajatusta Ainakaan Renaultin hallituksen puheenjohtaja Jean-Dominique Senard ei ole ehdotuksesta mielissään. Itse asiassa hänen mielestään se vain kasvattaisi koko autoteollisuuden ongelmia, joita on Euroopan unionin tiukentuvien päästörajojen sekä koronaviruspandemian johdosta jo kylliksi. – Painoperustainen vero on täysin tarpeeton, kommentoi Senard ranskalaiselle uutispalvelulle Agence France-Presselle. Hänen mukaansa ostajat haluavat suurempia ja painavampia autoja ja tätä tulisi kunnioittaa. Senard ei ymmärrä miksi kuluttaja pitäisi saada tuntemaan olonsa syylliseksi. Senard myös muistuttaa, että vaikka puhe pyörii paljon sähköisen liikkumisen ympärillä, tarkoittaa polttomoottoriautojen myynti yhä tuhansia työpaikkoja yksin Ranskassa. Senardin mielestä olisi epäreilua ottaa käyttöön uusi vero näin lyhyellä varoitusajalla antamatta autonvalmistajille aikaa reagoida. Näiden katkerien kommenttien perusteella ei kuulosta siltä, että mahdollinen lisävero suosisi valtaisasti ranskalaisiakaan autonvalmistajia. Kuvituskuva: Jussi Saarinen/Moottorin arkisto, Lähde: Automotive News Europe Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin