12.3.2019

Ajatuksia autoista: ladattavat hybridit ja itsepetos

sähköauton palo

Ladattava hybridiauto voi olla ekoteko, jos autolla myös ajetaan sähkön voimin. Jos.

Ladattavilla hybrideillä menee lujaa. Suomessa on rekisteröity kuluvan vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana 877 lataushybridiä.

Ladattavat hybridiautot kehittyvät kaiken aikaa, automerkki automerkiltä, mallisukupolvi sukupolvelta. Ladattavat hybridit ovat yhä useamman valinta, eikä ihme, onhan niillä lukuisia valtteja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Valinnanvara kasvussa

Ladattavia hybridejä on tarjolla yhä kattavammin, yhä useammalta valmistajalta ja niillä voi ajaa päästöttömästi eli sähkön voimin yhä pidempiä ajotaipaleita.

Hybridien ajoakkujen latauskin sujuu yhä lyhyemmässä ajassa, jolloin aamuiset liikkeellelähdöt esimerkiksi kohti työpaikkaa hoituvat näppärästi sähköllä ajaen. Suomalaiset ajavat keskimäärin päivässä noin 50 kilometrin verran.

Kookas ja painavakin hybridiauto saattaa kyetä jopa suomalaisissa talviolosuhteissa hyvinkin 40–50 kilometrin sähköajoon ilman, että kuljettajan täytyisi muuttaa ajotapojaan tai että autolla ei voisi edetä luontevasti muun liikennevirran mukana ja liikenneturvallista vauhtia.

Ilmasto kiittää, omatunto tyyntyy

Ladattava hybridi on pihi ja järkevä ratkaisu kaikille heille, jotka ajavat paljon lyhyitä matkoja ja joilla on kotona ja/tai työpaikalla auton latausmahdollisuus.

Ja jos ajomatka on pidempi, ei sekään ole ongelma. Hybridit ovat sikäli mukavia vekottimia, ettei niillä ajavan tarvitse pelätä jäävänsä matkan päälle. Kun virta ajoakuista ehtyy, käy polttomoottori töihin ja matka jatkuu.

Ladattava hybridi on hyvä välivaihe täyssähköautoilua odotettaessa ja sähköautoilun arkeen tutustuttaessa. Lataushankaluudet ja -ilot tulevat tutuiksi ladattavalla hybridillä ajavalle.

Ladattavalla hybridillä ajava tyynnyttelee myös mahdollista huonoa omaatuntoaan, onhan autovalinta sieltä ekologisemmasta päästä. Ilmasto ja ehkä ystäväpiirikin kiittää.

Mutta ladataanko niitä, oikeasti?

Mutta ajetaanko ladattavilla hybrideillä pihisti ja järkevästi? Hankitaanko niitä aidosti sen takia, että auton kyvyt mahdollistavat mahdollisimman vähäpäästöisen ajamisen lyhyillä matkoilla?

Ladattavan hybridin hankinnan taustalla voivat olla tyystin muut kuin järkevyyteen tai päästöihin liittyvät syyt.

Matala päästöarvo antaa valinnanvaraa. Himoittu automerkki- ja malli, mukavuudenhalu sekä rahalla saatava vastine esimerkiksi auton runsaan varustelun muodossa puhuttelevat.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Taivas aukeaa – työsuhdeautoilijalle

Himoitun automallin hinta ladattavana hybridinä laskee, kun hintaan vaikuttava hiilidioksidipäästöarvo on matala. Ja tällöin aukeaa taivas – esimerkiksi työsuhdeautoilijalle.

Ladattavan hybridin matala päästöarvo ja matala hankintahinta menevät mukavasti työnantajan määrittelemien raja-arvojen alle. Ja jos hyvin käy, työsuhdeauton voi varustaa liki kaikilla herkuilla.

Ja sen arvaa, kuinka työsuhdeautoilija käyttäytyy, jos yhtälöön lisätään se, että työnantaja ei järjestä toimivaa latausmahdollisuutta mutta maksaa bensiini- tai dieselkulut. Kuvatun kaltaisesti toiminee useakin yritys.

Järjestely johtaa siihen, että ladattavalla hybridillä ajetaan todennäköisesti lähinnä polttomoottorin voimin. Arvio perustuu ihmisluonnolle tyypilliseen käyttäytymiseen, jonka voi tiivistää kolmeen sanaan: vähimmän vaivan kautta. Miksi vaivautua sohlaamaan latausjohtojen kanssa, jos helpommallakin pääsee.

Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto

Luetuimmat