12.12.2019 Liikenne Autoliiton joulunodotus käynnistyy: Operaatio Lumihiutale auttaa pulassa olevia loppuvuoden Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliiton perinteikäs Operaatio Lumihiutale käynnistyy yhteislähdöin kahdella eri paikkakunnalla 14.12. Iso osa joulun vahingoista olisi vältettävissä paremmalla ennakoinnilla ja huolellisuudella. Jouluhurmos näkyy myös autoilijan arjessa. Etenkin suurkaupunkien kaoottiset ruuhkat markettien ja ostoskeskusten pysäköintialueilla, sekä loppuvuodesta myös hautausmailla aiheuttavat usein harmia kolhujen muodossa. – Vaikka parkkipaikkakolhu harvoin aiheuttaa henkilövahinkoja, vaatii sen selvittely sekä vakuutus- ja korjausprosessin käynnistely oman aikansa ja vaivansa. Kukaan tuskin kaipaa yhtään ylimääräistä ohjelmaa muutenkin hektiseen joulunaikaan, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa. Autoliiton tiepalvelu auttaa hädässä myös joulun ajan. Parhaiten kolhujen välttäminen onnistuu pitämällä pysäköintialueilla vauhti kävelynopeuden tuntumassa, keskittymällä ajamiseen ja huolellisella havainnoinnilla. Myös peruuttamista on hyvä välttää mahdollisuuksien mukaisesti. Vesalainen neuvoo myös, että läpiajettavan ruudun puuttuessa on turvallisempaa peruuttaa ruutuun kuin sieltä pois. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yhteislähtö huipentuu vilkkuajoon Operaatio Lumihiutale käynnistää valtakunnallisen yhteistyön lauantaina 14.12.2019 ja tehostettu päivystys jatkuu keskiviikkoon 1.1.2020 saakka. Yhteislähdöt opearaatioon järjestetään Tampereella Hämeenpuistossa klo 10–12 ja Kajaanissa poliisitalon pysäköintialueella klo 10–11.30. Yhteislähötilaisuuksissa on mahdollista tutustua tiepalvelumiehiin, sekä heidän kalustoon ja välineistöön. Yhteislähtö huipentuu perinteiseen tapaan tiepalveluautojen kulkueeseen, eli ’’vilkkuajoon’’. Älä jää nalkkiin auton ulkopuolelle Joulun aikaan on varsin yleistä, että tavaroiden kantamisen ohessa avaimet tulee laskettua tavaratilaan ja herkästi ne myös unohtuvat sinne. Tämän vuoksi avaimet kannattaa pitää taskussa käsissä kantelemisen sijaan. Pidemmälle matkalle joulun viettoon lähdettäessä on erittäin suositeltavaa ottaa mukaan auton vara-avain, mielellään vielä jonkun toisen samassa autoseurueessa matkustavan huolehdittavaksi. – Rengasrikolta välttyy parhaiten tarkastamalla rengaspaineet ja säätämällä ne kuormitusta vastaaviksi ennen matkalle lähtöä, Vesalainen ohjeistaa. Lähde: Autoliitto Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan