17.4.2020 Liikenne Autoliitto: apuvirran tarve korostuu koronan aikaan Hinausautokeskuksen Jommi Humalajoki opastaa, kuinka hyytyneeseen autoon annetaan apuvirtaa. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koronavirusepidemian vuoksi suomalaiset liikkuvat suositusten mukaisesti, eli normaalia vähemmän. Vähäisemmät ajosuoritteet näkyvät muun muassa apuvirran tarvitsijoiden osuuden nousuna kaikista Autoliiton tiepalvelun apua tarvinneista. Pääsiäinen oli Autoliiton tiepalvelussa odotusten mukaisesti hiljaisempi kuin normaalisti, mutta totaalisesta toimettomuudesta ei kuitenkaan ole ollut kyse. Autoliitto kertoo avustuskeskukseen tulleen noin puolet vähemmän puheluita kuin vuosi sitten pääsiäisenä, mutta avustusten trendin olleen kuitenkin viime vuosien mukaiset: kiirastorstai oli pyhäpäiviä vilkkaampi ja pääsiäistä seuraavana tiistaina avustusmäärät kasvoivat selkeästi. – Pyhien jälkeinen päivä tekee aina piikin, sillä ihmiset eivät ala hoitaa asioitaan pyhinä, vaan usein odottavat seuraavaan arkipäivään, jos autolla ei ole pakko liikkua. Tänä vuonna tuo piikki oli terävämpi varmastikin, koska monet olivat olleet kotona koko pääsiäisen ja vasta tiistaina piti päästä autolla töihin tai muille asioille, Autoliiton operatiivinen päällikkö Lauri Oksanen kertoo. Vaikka yleisin syy avuntarpeelle oli aiempaan tapaan moottorin tekninen vika, joka kosketti noin neljäsosaa apua tarvinneista, myös muutoksia on havaittavissa. Rengasrikkoja on tapahtunut avustusmääriin suhteutettuna normaalia vähemmän, mutta apuvirtaa on tarvittu normaalia enemmän. – Se, että autoilla ajetaan vähemmän, näkyy selkeimmin siinä, että apuvirtaa tarvittiin suhteessa huomattavasti useammin. Useampi kuin joka viides keikka oli apuvirta-avustuksia, kun viime vuonna niiden osuus oli 15 %. Kun autot seisovat käyttämättöminä pitkiä aikoja ja niillä ajetaan normaalia lyhyempiä matkoja, akut eivät ehdi latautua ja ongelmia tulee ennemmin tai myöhemmin, Oksanen toteaa. Lähde: Autoliitto Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Autoliitto kiittelee esitystä: katsastukseen ja ajokorttien uusimiseen joustoa Autoliitto: Ajoneuvoveron porrastus kurittaisi kaupunkilaisia Autoliiton Pasi Nieminen: tietävätkö päättäjät kuinka ihmiset liikkuvat? Lue lisää Kaikki artikkelit 21.4.2026 Liikenne Suomalailla on raskas kaasujalka – kuinka moni meistä ajaa ylinopeutta? 20.4.2026 Kuluttajat Auton maalipinta alkoi kukkia ja toistuvat maalaus- ja ruostekorjaukset epäonnistuivat – autokorjaamo ja kuluttaja kiistelivät työn laadusta 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Liikenne Näin teet itsellesi mukavan ajoasennon – pienillä valinnoilla parempaa ergonomiaa ja helpompaa havainnointia 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa