25.7.2014 Ajoneuvot BMW restauroi Elviksen 507-urheiluauton Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä BMW 507 on yksilöstä riippumatta ehdoton klassikko. Runkonumeron 70079 historia on kuitenkin harvinaisen mielenkiintoinen, eikä vähiten omistajahistoriansa takia. BMW 507 on yksi baijerilaismerkin harvinaisimmista ja kauneimmista malleista. Kahdeksansylinteristä avoautoa valmistettiin vuodesta 1956 eteenpäin vain 254 kappaletta.Yksi näistä urheiluautoista päätyi Frankfurtin automessujen kautta kuuluisan Hans Stuckin kilpa-autoksi. Näihin aikoin Yhdysvaltain armeijan komennuksella Saksassa ollut Elvis näki BMW:n ensi kertaa Montlhéryn kilparadalla Pariisin eteläpuolella.Vuonna 1958 BMW päätyi Elviksen käyttöön uudella vaihteistolla ja kunnostetulla moottorilla varustettuna. Tarinan mukaan alkujaan valkoinen avoauto maalattiin pian punaiseksi, sillä Elvis alkoi kyllästyttyä naispuolisten ihailijoiden tapaan kirjoittaa huulipunalla puhelinnumeronsa ajoneuvon kylkeen.Auton tapahtumat Elviksen Yhdysvaltoihin paluun jälkeen vaihtelevat lähteittäin. Yhden teorian mukaan auton laivaus Yhdysvaltoihin tapahtui Armeijan toimesta. Sieltä auto olisi siirtynyt New Yorkilaisen autokaupan kautta Alabamaan kiihdytyskäyttöön rakennettuna.Auton tapahtumat 1960-luvulta eteenpäin voivat olla epäselviä, mutta nyt vuosien myötä melkoisesti ajan patinaa kerännyt ajoneuvo on lähetetty nykyisen omistajan luota Kaliforniasta BMW:n päämajaan Müncheniin.Münchenissä 507-urheiluauto on esillä BMW:n museossa nykykunnossaan elokuun kymmenenteen päivään asti. Seuraava etappi auton vivahteikkaassa historiassa on noin kaksi vuotta kestävä restaurointi, joka palauttaa auton alkuperäiseen loistoonsa.Kuvat: BMWMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa