Bodenjärven traktorimuseo: koko museo kuin yksi suuri latolöytö

Vasta reilun 10 vuoden ikään ehtinyt traktorimuseo eteläisessä Saksassa hämmentää. Traktorien ja traktorimerkkien määrässä museo on upea kattaus, mutta niiden esillepano ja kaiken muun oheistavaran määrää vetää sanattomaksi.

Kirjoitimme hiljattain Saariston Rengastiellä sattumalta törmäämästämme Fagerlundin traktorimuseosta, joka on Suomen mittapuulla erittäin vaikuttava. Ainoa harmi on se, että upeasti entisöidyt traktorit ovat esillä turhan ahtaasti.

Hieman sama ilmiö näkyy myös Bodenjärven laitamilla hieman Meersburgista pohjoiseen sijaitsevassa traktorimuseossa – vaikka siellä on huomattavasti enemmän tilaa. Mutta niin on kalustoakin. Yhteensä museossa on esillä noin 350 traktoria, autoa tai kaksipyöräistä, ja näistä yli 200 on traktoreita.

Museo on jaettu useampaa kerrokseen, mutta vain alin näistä riittänee jo useimmille. Muut kolme kerrosta ovat pienempiä ja lähinnä kuriositeettejä. Niissä on esillä sekä autoja että muuta sekalaista tavaraa nukkekodeista ja ompelukoneista aina elektroniikkaan. Siis jokaiselle jotain.

Yhteensä museossa on lattiapinta-alaa noin 10 000 neliömetriä.

Hienosti maalattu ajankuva

Museon omistajan selvä halu on ollut rakentaa näyttely, jossa traktorit ovat esillä oikeanlaisessa ja mahdollisimman historiallisessa ympäristössä. Tämä on toteutettu rakentamalla erilaisia mininäyttelyjä, joiden avulla luodaan henkeäsalpaavan romanttista ajankuvaa.

Traktorien välissä on erilaisia työpajoja tai muita kokonaisuuksia, joissa on näytillä todella runsaasti kyseisen ajan alkuperäisiä työkaluja. Myös kaiken valaistukseen on kiinnitetty hienosti huomiota.

Traktorit itse ovat pääsääntöisesti vuosien 1900–1970 väliltä. Etenkin 1920- ja 30-lukujen kalustoa on todella paljon, joten traktorien kehitys tulee hyvin esille. Samoin toisen maailmansodan jälkeisessä kalustossa näkee hyvin sen, miten paljon sota kehitti työkoneita.

Traktorit on järjestetty museoon kronologisessa järjestyksessä selkeästi merkityn kulkureitin varteen.

Ja aulassa on odottamassa minitraktoreita, jos matkalla ollaan koko perheen voimin, eikä nuorimmainen jaksa kävellä koko museota läpi.

Kohta 120-vuotias traktori

Museon vanhin traktori on Gaggenaun puupyörillä varustettu Bergmann-proto vuodelta 1906. Muuten kalusto on 1920-luvulle asti valtaosin peräisin Atlantin takaa, sillä jenkkitraktorit hallitsivat aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Esillä on sellaisia merkkejä kuin Case, Hart-Parr, Minneapolis ja Rumely.

Useampi museosta löytyvä traktori on myös todellinen harvinaisuuksia, kuten vaikka MWM Motorpferd ja Stockraupe, molemmat vuodelta 1929.

Voimanläheteenä näissä ensimmäisten vuosikymmenten kalustossa on enimmäkseen joko bensa- tai höyrymoottori.

Ja traktoreiden välissä on lähes poikkeuksetta aina kaikkea muuta kalustoa moottoripyöristä vanhoin lastenvaunuihin. Museotila runsaine puupintoineen muistuttaa hieman latoa. Voidaan siis puhua latolöydöistä.

Kohti sarjatuotantoa

Euroopassa traktoreita alettiin valmistaa sarjatuotantona vasta 1920-luvulla. Tämän ajanjakson brändeistä ovat esillä mm. Citroën, Deutz, Fiat, Lanz, Mannheim ja Renault. Valmistuksen kehityksen historiaa ennen toista maailmansotaa esittelevät kuitenkin parhaiten sellaiset merkit kuin Fendt, Hanomag, Hürlimann, Man ja Miag.

Kehitys näkyy monissa asioissa, traktorien renkaat alkoivat esimerkiksi saada kumia renkaisiin jo aikaisemmin, mutta ilmaa kumin sisään saatiin vasta 30-luvulla. Samoin dieselmoottori alkoi ilmestyä traktoreiden voimanlähteeksi vasta 1930-luvulla.

Myös hankalampaan maastoon tehtyjä telatraktoreita on esillä useampi.

Sodan jälkeinen buumi

Toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla traktorivalmistajien määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Esillä on kattavasti Allgaierin, Fahrin, Holderin, Kramerin, Steyrin jne. upeasti entisöityjä traktoreita. Traktorit alkavat myös saada kirkkaita värejä pintoihinsa.

Myös katettuja traktoreita alkoi ilmestyä pelloille vähitellen.

Eikä traktorimuseota ilman Porschea. Ja ne ovat luonnollisesti punaisia.

Lopulta kierros päättyy Deutzin, MF:n ja Schlüterin 1970-luvun malleihin. Pienet peltokoneet ovat muuttunut isoiksi ammattilaisten työkaluiksi.

Ja traktoreiden lisäksi museoon on mahtunut toki myös muitakin työkoneita, mm. muutama Unimog.

Ja toki maaseudulla liikkui myös erilaisia "myymäläautoja", tämäkin tulee musossa hienosti ajankuvana ilmi.

Jonkunlaisena kuriositeettinä voi myös pitää Mercedeksen avolavaa 1950-luvulta.

Katsaus myös työkalujen historiaan

Erilaiset työkalut on ryhmitelty eräittäin kattaviksi kokoelmiksi: öljylamput, öljykannut, käsikäyttöiset porat, lapiot, haravat, käsisahat, kottikärryt, kahvimyllyt, vaa'at, ruukut, kylvötyökalut, tuholaisruiskut, vasarat, köysinostimet… erilaisten tavaroiden määrä on huima – ja ne olivat jo yksistään oman museon arvoiset.

Ja maaseudulla esiintyvien työpajojen lisäksi suoritetaan myös katsaus kaupungeissa useammin esiintyneisiin verstaisiin tai kauppoihin, kuten apteekkiin, tai polku- ja moottoripyöräkorjaamoon.

Toki ajankuvassa kurkistetaan myös mm. perinteisen kodin olohuoneeseen, vanhaan kampaamoon sekä elintarvikekauppaan. Pitää muistaa, miten raunioina Saksa oli toisen maailmansodan jälkeen, joten kotitalouksien taloudellinen kehitys ensimmäisillä sodanjälkeisillä vuosikymmenillä otti vielä aikansa.

Ja onpa museossa myös iso kokoelma erilaisia nukkekoteja. Etenkin niiden runsaus tällaisessa museossa hämmästyttää. Mutta ehkä pojat saavat ihailla traktoreita kauemmin, kun tytöille on intressinsä. Tai mikseivät myös tytöt voisi olla kiinnostuneita traktoreista ja pojat nukkekodeista.

Rakkaudesta lajiin

Kaikesta näkee, että museo on rakennettu suurella rakkaudella. Vaikka tavaran määrä on hurja, kyseessä ei ole mikään rompetori. Samalla hienojen esineiden määrä on myös museon suurin heikkous. Välillä sitä ei oikein tiedä, minne ja miten kauan sitä katsoisi.

Museon voi kiertää läpi parissa tunnissa, mutta silloin kokee helposti, että kaikkea ei tullut nähtyä. Ja kauempaa kuin pari tuntia eivät kenenkään aistit kestä verkkokalvojen pommitusta jatkuvasti eteen tulevalla uudella tavaralla. Onneksi pääsylippu on voimassa koko päivän, ja museon vieressä on ravintola, jossa voi pitää tauon ja jatkaa sitten kierrosta uudestaan.

Pieni mutta hieno autokokoelma

Kun alakerran päänäyttely on koettu, ja välissä on nautittu kuppi kahvia, on aika siirtyä seuraavaan kerrokseen. Siellä pitää majaansa pieni mutta fiini automuseo. Ja sielläkin voi bongata erikoisuuksia, joita ei ihan joka museossa tule vastaan.

Välikerroksessa on sitten kaikenlaista sekalaista tavaraa, ja yläkerrassa on lopulta vielä ensi vuoden tammikuuhun asti esillä joukko erilaisia VW Kuplia, joista hämmentävin on pidennetty ja avonainen hippiversio.

Museon kotisivut: https://www.autoundtraktor.museum/