1.5.2022 Ajoneuvot Datsun kuoli jo toisen kerran – ei uponnut kehittyville markkinoille Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ratkaiseva virhe oli brändätä Datsun selkeästi halpamerkiksi. Sellainen ei vetoa merkin kohdemarkkinoilla sitten ollenkaan. Nimenä Datsunin juuret juontavat aina 1910-luvulle asti. Niin monen muun maan ohella myös Suomessa aikanaan suositut Datsunit muutettiin monimutkaisten kuvioiden kautta hiljalleen 70- ja 80-luvuilla ympäri maailmaa Nissaneiksi, eikä yhtään Datsunia myyty lopulta enää vuoden 1986 jälkeen. Monien suomalaistenkin tuntema ja suuresti pitämä "100-ampeerinen" eli Datsun 100A edustaa merkin edellistä elämää. Nissanin johto päätti kuitenkin nostaa kertaalleen kuopatun Datsunin takaisin kuvioihin vuodesta 2013 alkaen – 27 unohduksen vuoden jälkeen. Datsun lähti välikuoleman jälkeen suuntaamaan kohti kehittyviä automarkkinoita. Näin emomerkillä (Nissan Motor Companylla) oli volyymimerkki Nissanin lisäksi tämä niin kutsuttu halpamerkki sekä enimmäkseen amerikkalaisille suunnattu luksussiipi Infiniti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vähän Micraa, paljon Ladaa Nissan ei lähtenyt Datsunin kohdalla todellakaan keksimään pyörää uudelleen, vaan inspiraatiota haettiin sekä kotileiristä että Renault-Nissan -allianssin toisesta ääripäästä, venäläiseltä Ladalta, tarkemmin AvtoVAZ:in designbyroosta. Joidenkin mallien geeneistä löytyvät Nissan Micra ja Renault Kwid (tunnetaan myös Dacia Springinä). Datsun-brändin lippulaiva, seitsenpaikkaisena crossoverina myyty Cross, jonka syvältä sisimmästä löytyy Nissan Micra. Etelä-Aasiaa kohti suunnattiin aivan ensimmäisen mallin myötä. Datsun GO (otsikkokuvassa) oli Micraan perustunut pikkuauto ilman mitään ylimääräiseksi tulkittavaa piirtoakaan. Irroittelevampia sukulaismalleja GO:lle olivat 5+2 (=istuinten lukumäärä) sekä Datsun Cross, jossa haettiin nimenkin mukaan crossovermaista otetta. Datsun redi-GO oli merkin pienin malli, joka oli suunnattu nuorille kaupunkilaisille. Redi-GO:n nimi muistuttaa muuten turhankin paljon suomalaista harjoitushävittäjäkonetta, Valmet Redigoa. Datsun on-Do oli erilaisten puskureidensa vuoksi muutaman sentin verran Grantaa pidempi. Tarkoituksellisesti halpamerkin maineeseen ajettuna Datsun ei pärjännyt lopulta millään aiotuilla markkinoilla. Esimerkiksi Etelä-Aasiassa kukaan ei halua ostaa halvaksi miellettyä autoa. Sama meininki on Etelä-Amerikassa, jossa Renault ja Nissan käyvät kaupaksi sinne viritetyllä mallistolla sellaisenaan. Suurempia tiloja ja sedan-korimallia hakeville, Venäjällä sekä sen etupiireissä asustaville oli suunnattu puolestaan Datsun on-Do, joka on lähes yhtä kuin Lada Granta. Alkuperäisessä Toljatin Lada-tehtaassa Grantan rinnalla valmistunut on-Do erosi esikuvastaan vain vähän, ollen kuitenkin vieläkin pelkistetympi. Myös hatchback Lada Kalina sai ikioman Datsun-kloonin, nimeltään mi-Do. Lada-johdannaisten Datsunien tuotanto ja markkinointi olisi ollut ja olikin helmikuun 24. päivän murheellisten tapahtumien jälkeen lähes mahdotonta Nissanin puolelta. Ja koska Datsun-kauppa ei käynyt Aasiassa, Afrikassa eikä Etelä-Amerikassakaan ollenkaan toivotusti, toteutti Nissan aiemmat uhkauksensa , ja ilmoitti lakkauttavansa Datsun-brändin lopullisesti huhtikuussa 2022. Teksti: Benjamin Helander Lähde: Carmagazine Kuvat: Nissan/Datsun Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.7.2026 Viikon arkistopoiminto Vuoden 2001 Minun autoni -haastattelussa Aira Samulin: "Yleensä verenpaineeni mitataan kahdesti, sillä lääkärit eivät usko tulokseen" 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 22.7.2026 Liikenne Tiedostatko haasteet, joita liittyy ison ajoneuvon kuljettamiseen? 23.7.2026 Moottoripodi Moottoripodi jakso 122: Mercedes-Benz CLA käyttötesti alkoi – onko sähköfarkku oikeasti niin hyvä kuin sanotaan? 22.7.2026 Koeajo Suzukin ensimmäinen sähköauto jää hieman piippuun – eVitara on parhaimmillaankin ihan kiva 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?