7.1.2020 Ajoneuvot Hyundai mukaan Uberin sähköiseen lentotaksiprojektiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomessa etenkin autoistaan tunnettu korealaisvalmistaja Hyundai kertoo olevansa liikkumispalveluita tarjoavan Uberin ensimmäinen kumppani jolla on mahdollisuus sarjavalmistaa lentäviä Uber-takseja. Hyundai kertoo olevansa ensimmäinen autovalmistaja Uberin lentokonseptin parissa, tuoden sähköisten ilma-alusten valmistamiseen automaailman valmistuskapasiteetin. Hyundain julkaiseman ilma-ajoneuvokonseptin kerrotaan syntyneen Uberin avointa suunnittelutapahtumaa varten, jossa avoimesti julkaistusta konseptista osanottajat suunnittelivat omat versionsa. Autonvalmistajan ja kyydityspalvelun yhteistyössä Hyundain osuus on valmistaa ajoneuvot ja huolehtia niiden liikkumisesta, Uber puolestaan huolehtii ilmakyyditysten jakamispalvelusta, sekä matkojen yhdistämisestä perinteisten automatkojen kanssa. Molemmat tahot tekevät yhteistyötä erilaisten infrastruktuurikonseptien parissa uuden ajoneuvoluokan käyttöönoton tukemiseksi. Täyssähköisen S-A1 -nimisen PAV:n, eli henkilökohtaisen ilma-aluksen kehityksessä on pyritty optimoimaan pystysuorat lentoonlähdöt ja laskeutumiset erilaisilla innovaatioilla. Neljälle matkustajalle tarkoitetun ilma-aluksen kerrotaan toimivan ihmisen kuljettamana, mutta tarjoavan tulevaisuudessa mahdollisuuden myös autonomiseen lentämiseen. Roottoreita on useita, jolla meluhaittojen kerrotaan jäävän pienemmäksi kuin polttomoottorikäyttöisillä helikoptereilla, joissa on yksi suuri roottori. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lait säädettäväksi Hyundain varapuheenjohtaja Euisun Chung odottaa kaupunki-ilmailuliikenteen kaupallistuvan vasta vuonna 2028 johtuen lakien ja järjestelmien käyttöönoton viemästä ajasta. Automotive News Europe kertoo Uberin tekevän yhteistyötä yhteensä kahdeksan eri yrityksen kanssa ilmataksiprojektissa, käyttöönottoa kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa samaan aikaan pidetään kuitenkin epärealistisena. Uberin tavoitteena kerrotaan olevan suorittaa ensimmäiset testilennot vielä tämän vuoden puolella ja aloittaa jonkinasteinen liikennöinti vuonna 2023 Yhdysvaltojen Dallasissa, Texasissa, Los Angelesissa ja Californiassa. Hyundai S-A1 Huippunopeus 290 km/hLentokorkeus 300–600 m Pisin lentomatka 100 km Täyssähköinen, latausaika 5–7 min Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Hyundai Lähteet: Hyundai, Automotive News Europe Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Helsingin Jätkäsaaresta koeympäristö – luvassa yhteiskäyttöautoja ja veneiden Uber Volvo ja Uber yhteistyöhön itseajavuuden kehittämiseksi Lentokentällä vihertää – sähköistäminen avuksi myös ilmailun päästöjahdissa Lue lisää Kaikki artikkelit 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 5.4.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunnassa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen rooli vaihtuu edunvalvojasta riitojen ratkaisijaksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita