23.5.2018 Ajoneuvot Joka sää vai? Fordin testikeskus taikoo kelin kuin kelin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Fordin säätehdas kykenee simuloimaan lähes minkä tahansa kelin maapallolta – ja vieläpä ripeässä tahdissa. Fordin uusi testikeskus Saksan Kölnissä pystyy simuloimaan erilaisia ympäristöolosuhteita lähes mistä tahansa maailmasta. Niinpä säätehtaaksi luonnehdittu paikka on yhtä aikaa sekä Euroopan kylmin että kuumin paikka. Lämpötilojen lisäksi onnistuvat esimerkiksi hurrikaanit tai lumisade.Ympäristötestikeskus oli Fordille yli 70 miljoonan euron investointi. Säätestikeskuksen tavoitteena on ollut luoda insinööreille mahdollisuus testata saman katon alla kaikissa mahdollisissa olosuhteissa, mihin tahansa aikaan päivästä. Säälabra mahdollistaa myös autojen (ja jäätelön) nopean kuljettamisen ilmastosta toiseen, kuten vaikkapa Saharan kuumuudesta Siperian kylmyyteen ja Costa Rican kosteuteen. Laitoksen testihuoneista kaksi voidaan jäähdyttää aina -40°C asti ja toisaalta lämmittää 55°C saakka. Laitoksessa on mahdollista saavuttaa myös 95% ilmankosteus.Keskuksessa voidaan luoda myös tuulia aina 250 km/h nopeuteen saakka, kiitos 1,4 megawatin tuulitunneliturbiinin. Laitoksessa voidaan 17 minuutissa saavuttaa ilmasto, joka vastaa 5 200 metrin korkeutta merenpinnasta. Korkeus on sama kuin Mount Everestin pohjoisella perusleirillä ja siellä työskenteleviltä insinööreiltä vaaditaan erillisiä taukoja vuoristotaudin ehkäisemiseksi. Ympäristötestikeskuksessa nähdään kaikki Fordin mallit aina pienestä Ka+:sta isoon Transitiin, sillä ajoneuvojen on toimittava kaikissa ympäristöolosuhteissa. Dynamometritestaus soveltuu etu-, taka- ja nelivetoautoille.– Teemme laajasti erilaisia rankkoja testejä, minkä ansiosta Ford-kuljettajat voivat olla varmoja, että heidän autonsa toimii, asuivatpa he millä ilmastovyöhykkeellä tahansa. Siirtyminen tämän rakennuksen neljään eri kulmaan on kuin matkustaisi maailman neljään erilaiseen kolkkaan. Ja insinöörimme voivat tehdä tämän kellon ympäri, joka päivä kehittääkseen luokkansa parhaita autoja, sanoi Joe Bakaj, Vice president, Product Development, Ford of Europe.Ympäristötestikeskus on jo täysin toiminnassa ja enimmillään insinöörit voivat operoida kymmenen auton kanssa yhtä aikaa. Testiohjelmat käsittävät sähkölaitteiden suoriutumisen, jarrut, ilmastoinnin, peräkärrykäytön, lämmityksen, ruuhkatilanteet, kesätyyvden, turvallisuuden sekä mukavuuden. Tutkittavia yksityiskohtia ovat esimerkiksi tuulilasin sulamisen nopeus eri lämpötiloissa, kovien tuulien vaikutus korin ulko-osiin sekä lumen keräytyminen ovenkahvoille.Osa testialueista on erikoistunut tiettyihin koetyyppeihin. Esimerkiksi tuulitunnelia 1 käytetään kylmä- ja kuumatestaukseen, sillä tunnelin 28 kohdevaloa on varustettu 4 000 watin polttimoilla, joten tuulitunneli on ideaalinen ilmastoinnin tehokkuuden tarkistamiseksi. Äänieristyksen vuoksi tunneli soveltuu myös akustisiin mittauksiin. Tuulitunneli 2 soveltuu lumi- ja sadeolosuhteiden testaamiseen, eli näkyvyyden ja moottorin käynnistyksen testaamiseen. Tuulitunneli 3 toimii korkean paikan testilaboratoriona, jossa kokeillaan, että edes korkean paikan kylmkäynnistyksissä nesteet eivät riko putkia korkeassa paineessa.– Pystymme näkemään, miten tuulilasinpyyhkijät toimivat arktisissa lämpötiloissa, miten moottori toimii äärimmäisessä kylmyydessä tai kuumuudessa ja jopa kuinka paljon lunta putoaa kuljettajan päälle oven avauksessa. Tämä on insinöörin unelma, sanoi Michale Steup, project manager, Environmental Test Centre, Ford of Europe.Kaiken kaikkiaan laitos käyttää 11 megawattia sähköä, joka hankitaan uudistuvista ja ympäristöystävällisistä lähteistä Skandianaviasta.Lähde ja kuvat: Ford Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen