30.1.2017 Matkailu Kahvitauko King’s Landingissä – Dubrovnikin vanhakaupunki loistaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Turismin lisäksi Adrianmeren helmi on suosittu television ja elokuvien kuvauspaikkana. Kroatian eteläinen satamakaupunki, Dubrovnik, on suosittu turistikohde jo ansioistaan historiallisena linnakekaupunkina. 600-luvulla perustettu kaupunki kätkee sisäänsä upean vanhankaupungin, jonka muurit ja portit on rakennettu vuosisatojen varrella useassa erässä, joten varsinaisesta linnakkeesta alettiin kuitenkin puhua 1300-luvulla. Vanhakaupunki pääsi UNESCO:n maailmanperintölistalle vuonna 1979.Ei kuitenkaan sovi unohtaa, että vuosien varrella Dubrovnik on kokenut kovia. Vuonna 1667 kaupunkia ravisteli voimakas maanjäristys ja vuosina 1991–1992 kaupunkia piiritettiin tuhoisin seurauksin, kuten kuvan tuhokartasta voi todeta. Historiallisten maamerkkien kunnostustyöt jatkuvat yhä.Kroatian Ateenaksikin tituleerattu kaupunki on kuitenkin viime vuosina kunnostautunut turismin lisäksi elokuvien ja sarjojen kuvauspaikkoina. Erityisesti Dubrovnikin vanhat muurit ja rakennukset ovat näkyneet HBO:n Game of Thrones -hittisarjassa, jossa historiallista tunnelmaa on hyödynnetty Kuninkaansataman (King's Landing) ja Qarthin kaupunkien kuvituksessa. Lisäksi kaupungissa kuvattiin viime vuonna kohtauksia tulevaan Star Wars Episode VIII – The Last Jedi -tieteisseikkailuun.Dubrovnikin väkiluku on noin 40 000 asukasta, mihin verrattuna vuotuinen runsaan miljoonan turistin vierailumäärä tuntuukin valtaisalta. Lukuisilta kujilta löytyy turisteja, kahviloita, kissoja sekä turistikierroksia ja fanikrääsää myyviä liikkeitä.Yllätys onkin iloinen, kun uuden Nissan Micran koeajomatkalla navigaattori ehdottaa kahvitaukoa vanhankaupungin syövereihin. Pikaisen kahvihetken jälkeen oli lyhyen kävelylenkin vuoro, jolloin pääsimme tutustumaan paremmin muun muassa Game of Thronesissa nähtyyn Pile-porttiin ja muuten vain upeaan Pyhän Blasiuksen kirkkoon.Pyhän Blasiuksen kirkko kunnioittaa kaupungin suojeluspyhimystä.Pääkatu Stradunin varrella nähtiin puolestaan lavasteiden rakentamista ensi vuonna ilmestyvää Robin Hood -filmatisointia varten. Synkeäksi kuvaillun uusversion pääosissa nähdään Kingsman-elokuvasta tuttu Taron Egerton, Eve Hewson sekä Jamie Foxx.Stradunin varrella rakennettiin tulevan Robin Hood -filmatisoinnin lavasteita.Elokuvaturismia tai ei, Dubrovnikin vanhakaupunki on uskomattoman upea vierailukohde. Kannattaa kuitenkin olla matkasuunnitelmien kanssa tarkkana, sillä turistien määrää vanhan kaupunginosan kaduilla pyritään jatkossa porrastamaan turvallisuustekijöiden nimissä.Game of Thronesissakin nähty Pile-portti on lähes huomaamaton tapa saapua vanhankaupungin syövereihin.Teksti ja kuvat: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.2.2025 Matkailu Risteilemässä läntisellä Välimerellä – tältä näytti viikko Costa Pacifica -aluksella 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 12.2.2025 Matkailu Alvar Aallon arkkitehtuurista matkailutäky – peräti Unescon maailmanperintökohde? 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 9.2.2025 Matkailu Joskus ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan – Saksan Itämeren rannikolta löytyy hienoja rantakohteita 9.2.2025 Matkailu Tarton Alatskivi ja linnan skottilumo Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Kontio ja Parmas -kummelivolvo 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle