Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta

SS United States oli valtamerilaivojen aikakauden huipentuma ennen kuin lentokoneet korvasivat ne. Rapistumaan päässyttä jättiä on yritetty pitkään kunnostaa, mutta nyt sille on löytymässä uusi käyttötarkoitus sukelluskohteena ja lukemattomien merieliöiden tärkeänä suojapaikkana.

Valtamerilaivat ovat näytelleet merkittävämpää roolia nykyisen maailman muotoutumisessa kuin tulemme kenties ajatelleeksikaan. Löytöretkien ajasta aina 1950-luvulle asti valtavat osat maailmasta - päällimmäisenä Amerikat - ovat muodostuneet väestöltään ja kulttuuriltaan sellaisiksi kuin ne ovat nyt näiden laivojen ansiosta.

Höyrylaivojen aikakaudella, jolloin esimerkiksi Yhdysvaltoihin muutti muutamien kymmenien vuosien aikajänteellä kymmeniä miljoonia siirtolaisia, laivayhtiöt kilpailivat toisiaan vastaan erityisesti nopeudessa. Kuka veisi matkustajat nopeimmin Atlantin yli? Ennätyksellisen keskinopeuden kellottanut laiva sai osakseen epävirallisen tittelin, Blue Ribandin eli sinisen nauhan, joka vaihtoi omistajaa monta kertaa.

Tähän aikaan vuodesta kiitospäivän vuoksi ajankohtainen Mayflower, joka kuljetti kuuluisat puritaanit Amerikkaan vuonna 1620, vietti merellä koettelevat 10 viikkoa. Tämä tietynlainen pohja-aika saatiin höyrylaivojen myötä murto-osaan kymmenestä viikosta, mutta yksikään toinen valtamerilaiva ei ole tehnyt Atlantin ylitystä nopeammin kuin SS United States.

Käsittämättömän nopea

SS United States oli loistonsa päivinä valtaviin mittoihinsa nähden suorastaan käsittämättömän nopea laiva. Kuuluisan amerikkalaisen meriarkkitehdin William Francis Gibbsin suunnittelema alus kastettiin ja saatettiin neitsytmatkalleen heinäkuussa 1952.

SSUS:n neitsytmatkan aikaan kaupallisella lentokoneella oli jo hyvinkin mahdollista päästä Atlantin yli, ja siksi uutuuslaivasta oli tehtävä niin nopea kuin mahdollista sekä myös mahdollisimman ylellinen. Itse asiassa myös Yhdysvaltain laivasto oli mukana SSUS:n suunnittelussa, sillä valtavan kokoinen alus olisi voitu tosipaikan tullen varustaa joukkojenkuljetuslaivaksi.

Nämä kaksi seikkaa painostivat tekemään SS United Statesista kaikkien aikojen nopeimman valtamerilaivan. Alus rakennettiin Virginiassa samalla telakalla, joka rakensi silloin ja rakentaa edelleen kaikki Yhdysvaltain käyttämät lentotukialukset. Näin SS United Statesin öljykäyttöinen höyryvoimajärjestelmä olikin sukua lentotukialuksille, jotka eivät vielä tuolloin olleet ydinkäyttöisiä.

302 metriä pitkän ja noin 31 metriä leveän SSUS:n höyryturbiinit kykenivät tuottamaan 180 000 kilowatin tehot. Vertailun vuoksi esimerkiksi Tallinkin suurikokoisessa Helsinki - Tallinna -reitin pikalaivassa M/S Megastarissa on 45 600 kilowatin koneteho.

Suurimman nopeutensa SS United States saavutti koeajovaiheessa noin kuukautta ennen neitsytmatkaansa. Tuolloin aluksen mittari käväisi 38,3 solmun eli pyöreästi 71 km/h nopeudessa. Se on valtava nopeus noin suurikokoiselle, vedessä liikkuvalle esineelle.

3. heinäkuuta 1952 SS United States lähti neitsytmatkalleen New Yorkista Southamptoniin, samalle aikoinaan erittäin liikennöidylle reitille, jolle myös maailman kuuluisin laiva Titanic aikoinaan rakennettiin. Kuten Titanicilla, myös SSUS:llä oli suunnitellulla reitillään pysähdys Ranskan rannikolla.

SS United States rikkoi brittiläisen RMS Queen Maryn lähes 15 vuoden takaisen lännestä itään -nopeusennätyksen reilulla, noin kymmenen tunnin erolla, ajassa 3 päivää, 10 tuntia ja 40 minuuttia (ei tosin aivan satamasta satamaan). Maapallon tuulijärjestelmistä johtuen Pohjois-Amerikan ja Euroopan välillä idänsuuntainen matka on aina nopeampi, ja siksi SSUS vei Blue Ribandin nimiinsä jo neitsytmatkallaan, hurjalla keskinopeudella 35,6 solmua eli 65,9 kilometriä tunnissa. Ensimmäisellä paluumatkallaan amerikkalaisalus kellotti uuden nopeusennätyksen myös lännensuuntaisella matkalla, keskinopeudella 63,9 kilometriä tunnissa.

Vie Blue Ribandin mukanaan hautaan

SS United Statesin kohtaloksi koitui 1950-luvun loppupuoliskolta alkaen nopeasti kehittynyt ja yleistynyt jet age eli suihkukoneiden aikakausi. 1960-luvun vaikeuksien päätteeksi SSUS:n varustamo United States Lines veti aluksen linjalaivaliikenteestä vuonna 1969, eikä se ottanut tuulta purjeisiin tai höyryä koneisiin edes risteilylaivana.

Jo 55 vuoden ajan SS United Statesia on palloteltu omistajalta toiselle, vailla oikeastaan mitään kestävää käyttötarkoitusta. Surullisimman käänteen mahtavan aluksen tarina otti vuonna 1996, kun se tuotiin ikään kuin hylsynä Philadelphian satamaan, jossa se tämän artikkelin julkaisuhetkellä edelleen lojuu, ja on lojunut sen 28 vuotta.

Yhdysvaltain "kauppalaivaston" ylpeyttä on yritetty pelastaa romutukselta ja saada kunnostettua vuosikausien ajan. Tässä on puoliksi onnistuttu siinä mielessä, että alus on edelleen olemassa, mutta sen kunto on sekä sisältä että ulkoa äärimmäisen karu.

Loppuratkaisu yli 72 vuotta sitten New Yorkista neitsytmatkalleen lähteneen mahtavan valtamerilaivan tarinaan näyttää vihdoin olevan kirjoitettu. Aluksen on nimittäin ostanut Floridan osavaltioon kuuluva Okaloosan piirikunta, jolla on sen varalle suuri suunnitelmansa. Meksikonlahden rannalla sijaitsevan parinsadan tuhannen asukkaan piirikunnan kunnianhimoinen tavoite on tehdä SS United Statesista keinotekoinen riutta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että alus tullaan hinaamaan ensin Alabaman Mobileen valmisteltavaksi, ja sitten tarkoituksella upottamaan Meksikonlahteen Floridan rannikon tuntumaan, suunniteltuun paikkaan, vuonna 2026.

Kuuluisasta valtamerilaivasta tulee hautapaikassaan kaupallinen sukellus- ja käyntikohde. On todennäköistä, että alus upotetaan sellaiseen paikkaan, jossa se on kirkkaan veden läpi myös pinnalta käsin nähtävissä, varmasti hyvin vaikuttavana näkynä.

Toisaalta Meksikonlahden pohjassa SS United States tulee toimimaan myös tärkeänä suojapaikkana - riuttana - eliöstöltään rikkaan merialueen haavoittuvalle ekosysteemille.

Mikä on niin ikään varmaa, SS United States tulee viemään Blue Ribandin mukanaan hautaan.

Lähteet: USA Today, Get the Coast, New York Times